Kiinan kirjoitusjärjestelmä

Kiinan kirjoitusjärjestelmä koostuu logogrammeista, joilla kirjoitetaan kiinan kieltä ja joita käytetään myös japanin ja korean kielten kirjoittamisessa. Kukin kirjoitusmerkki vastaa yhtä tavua, ja sana voi koostua yhdestä tai useammasta merkistä. Kirjoitusmerkit erottelevat samalla tavalla ääntyviä mutta merkitykseltään erilaisia tavuja toisistaan. Kiinan kirjoitusmerkeillä on yli 3 000 vuoden historia, ja nykyisen muotonsa ne saivat 1 800 vuotta sitten. Nykyisin kirjoitusmerkkejä on Kiinassa käytössä noin 20 000. Manner-Kiinassa on 1950-luvulta lähtien yksinkertaistettu useita merkkejä, jotta kansalaiset oppisivat paremmin lukemaan ja kirjoittamaan.

Kiinan kirjoitusjärjestelmä
Neljä kirjoitusmerkkiä eri kirjoitustyylein kirjoitettuna.Tyylit aikajärjestyksessä oikealta vasemmalle: pientä sinettikirjoitusta, lishu-kirjoitusta, kaishu-kirjoitusta sekä kaksi nykyaikaista kirjasinlajia.
Neljä kirjoitusmerkkiä eri kirjoitustyylein kirjoitettuna.
Tyylit aikajärjestyksessä oikealta vasemmalle: pientä sinettikirjoitusta, lishu-kirjoitusta, kaishu-kirjoitusta sekä kaksi nykyaikaista kirjasinlajia.
Kielet kiina, japani, korea
Aikakausi noin 1100–1400 eaa. – nykyaika
Luokitus logogrammi
Merkkejä nykyisin käytössä noin 20 000
Kirjoitussuunta nykyisin vasemmalta oikealle
ISO 15924 Hani

Historia
Kiinalaista kaunokirjoitustaidetta 1700-luvulta.

Kiinan kirjoitusjärjestelmä on yli 3 000 vuoden ikäinen.[1] Sen taustalla on solmujen solmintaa, erilaisia kaiverruksia ja klaanisymboleita. Kirjoitusmerkkien varhaisin kehitysvaihe ovat oraakkeliluukirjoitukset, jotka ovat peräisin Shang-dynastian ajalta noin 1100–1400-luvulta eaa. Zhou-kaudella 1100–300 eaa. yleistyivät pronssimerkit, jotka olivat muodoltaan pehmeämpiä kuin oraakkeliluukirjoitus. Qin-dynastian aikana 221–206 eaa. kirjoitusjärjestelmä uudistettiin. Silloin käytettyä ”pikku leima” -kirjoitusta (eli ”pientä sinettikirjoitusta”) käytetään edelleen esimerkiksi taiteilijoiden nimisineteissä ja kiinalaisessa kalligrafiassa. Siitä kehittyi Han-dynastian (206 eaa. – 220 jaa.) aikainen virallinen kirjoitus (lishu) ja nykyisin käytössä oleva normaalikirjoitus (kaishu).[2] Yksi kaishun muunnelma on Hunanin maakunnan naisten käyttämä tavukirjoitusjärjestelmä nüshu.[3][4] Samoihin aikoihin kaishun kanssa kehittyi xingshu eli sujuva kirjoitus. Xingshu on vapaamuotoisempaa kuin normaalikirjoitus, eräänlaista kaunokirjoitusta, ja se on edelleen yksi kalligrafien suosikeista.[5] Kiinan kalligrafiatyyleistä vapaamuotoisin, caoshu eli ruohokirjoitus, kehittyi lopulliseen muotoonsa Tang-dynastian aikana 618–907.[5]

Nykyiset kirjoitusmerkit saivat muotonsa Han-dynastian loppupuolella, joten normaalikirjoitus on ollut käytössä 1 800 vuoden ajan.[2]

Vuoden 1949 kommunistien valtaannousun jälkeen normaalikirjoitusmerkkejä on yksinkertaistettu, jotta kansa oppisi paremmin lukemaan ja kirjoittamaan. Yksinkertaistaminen on vaikuttanut yli 2 000 kirjoitusmerkkiin. Perinteisiä yksinkertaistamattomia merkkejä käytetään kuitenkin edelleen muun muassa Taiwanissa ja Hongkongissa.[2]

Kirjoitusmerkkien määrä

Nykyisin käytössä olevia kiinan kielen kirjoitusmerkkejä (hanzi) on noin 20 000. Kiinan suurimmissa sanakirjoissa on noin 50 000 merkkiä, mutta niihin lukeutuu paljon vanhoja, käytöstä poistuneita ”kuolleita” merkkejä. Tavallisessa sanakirjassa on noin 7 000–9 000 merkkiä. Virallinen lukutaitoisuusraja on 1 500 merkkiä, mutta esimerkiksi sanomalehden lukemiseen vaaditaan 2 000–3 000 merkin hallinta. Yleisimmät 2 400 merkkiä kattavat 99 prosenttia kaikkien kiinalaisten tekstien merkeistä.[6]

Koska kiinan kielessä on vain 1 196 eri tavoin ääntyvää tavua mutta 20 000 kirjoitusmerkkiä, moni kirjoitusmerkki ääntyy samalla tavalla. Esimerkiksi shì voidaan kirjoittaa yli 20 eri merkillä, jotka kaikki tarkoittavat eri asiaa. (Katso "Shī shì shí shī shǐ") [6]

Merkkien luokittelu

Kiinan kirjoitusmerkit voidaan luokitella neljään ryhmään:[7]

  1. Kuvamerkit ovat kehittyneet kohteensa näköisistä piirroskuvista. Niitä on noin 400.
    Esimerkkejä: 日 aurinko, 月 kuu, 木 puu, 人 ihminen
  2. Ideogrammit ovat jonkin yksinkertaisen piirtovedon avulla kuvattuja merkityksiä eli ideoita. Niissä voi joskus olla pohjana kuvamerkki. Ideogrammimerkkejä on vähän yli 100.
    Esimerkkejä: 上 yläpuolella, 下 alapuolella, 旦 aamunkoitto
  3. Yhdistetyt kuvamerkit muodostetaan yhdistämällä kaksi tai useampia kuvamerkkejä tai ideogrammeja. Niiden merkitys on usein konkreettinen. Tällaisia merkkejä on yli tuhat.
    Esimerkkejä: 好 hyvä (女 nainen + 子 lapsi), 林 metsä (puu+puu), 明 kirkas (aurinko+kuu), 休 lepo (人 ihminen + 木 puu)
  4. Radikaali–fonetikum-merkit koostuvat radikaalista (merkitysosa), joka antaa vihjeen koko merkin merkityksestä, ja fonetikumista (ääntämisosa), joka viittaa sen ääntämiseen. Nämä kaksi osaa voivat eri merkeissä olla vierekkäin, allekkain tai sisäkkäin. Tällaisia merkkejä on kaikista kirjoitusmerkeistä 80–90 prosenttia.

Radikaalit

Radikaali on kirjoitusmerkin osa, joka antaa usein vihjeen koko merkin merkityksestä. Jokaisessa kirjoitusmerkissä on radikaali.[8] Radikaaleja on perinteisessä merkistössä nykyisin 214, ja niissä on yhdestä seitsemääntoista vetoa. Jotkin radikaalit kirjoitetaan eri tavoin riippuen siitä, esiintyvätkö ne itsenäisenä merkkinä tai jonkin merkin osana: esimerkiksi 人 voidaan kirjoittaa myös 亻.[9] Kiinalaisissa sanakirjoissa kirjoitusmerkit järjestellään niiden radikaalien piirtovetojen lukumäärän mukaisesti.[10]

  • Kangxi-radikaalit 1–126. Punainen luku kuvaa seuraavien merkkien piirtovetojen määrää.
    Kangxi-radikaalit 1–126. Punainen luku kuvaa seuraavien merkkien piirtovetojen määrää.
  • Kangxi-radikaalit 127–214.
    Kangxi-radikaalit 127–214.
  • Kirjoitusmerkki 媽 mā, 'äiti'. Se koostuu tässä punaisella korostetusta, merkityksen vihjaavasta radikaalista 女 'nainen' sekä ääntämisosasta 馬 mǎ, 'hevonen'.
    Kirjoitusmerkki 媽 mā, 'äiti'. Se koostuu tässä punaisella korostetusta, merkityksen vihjaavasta radikaalista 女 'nainen' sekä ääntämisosasta 馬 mǎ, 'hevonen'.

Kirjoittaminen

Vetojen suunta

Vaakaviivat (esim. merkissä 一) vedetään vasemmalta oikealle. Pystyviivat (esim. 川) vedetään ylhäältä alas; joskus ne lopetetaan koukkuun (esim. 小). Laatikot (esim. 口) vedetään kolmella vedolla: ensin vasen reuna, sitten yläreuna ja oikea reuna yhdellä vedolla, lopuksi alareuna.[11]

Vetojen järjestys
Monta sääntöä yhdessä merkissä: ulkoa sisälle, vaakaviivat ylhäältä alas, vaakaviivat ennen ristikkäisiä pystyviivoja, laatikon vetojärjestys, ja laatikon sulkeminen vasta lopuksi

Jos merkissä on monta viivaa, ne vedetään alla olevassa järjestyksessä:[11]

  1. Ylhäältä alas, kuten merkissä 三
  2. Vasemmalta oikealle, 川
  3. Vasemmasta ylänurkasta oikeaan alanurkkaan, 石
  4. Ulkoa sisälle, 月
  5. Ristikkäisissä viivoissa vaakaviivat ennen pystyviivoja, 十
  6. Vasemmalle kaartuva viiva ennen oikealle kaartuvaa, 人
  7. Keskiviiva ennen ”siipiä”, 小
  8. Laatikot suljetaan vasta kun sisäosa on piirretty (esim. 田 järjestyksessä: vasen reuna, ylä- ja oikea reuna, keskiosan vaakaviiva ja pystyviiva, ja lopuksi laatikon alareuna)

Kirjoitussuunta

Nykyisin kiinan kieltä kirjoitetaan joko vaakariveittäin vasemmalta oikealle, yläriviltä aloittaen, tai pystyriveittäin ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle, oikeanpuolimmaisesta pystyrivistä aloittaen. Lyhyet tekstit voidaan historiallisista syistä kirjoittaa vaakasuunnassa joskus oikealta vasemmalle, kuten temppelien seinissä olevat nimet.[11]

Välimerkit

Nykykiinan kirjoituksessa käytetään välimerkkejä melko samalla tavalla kuin muissakin kielissä. Joitain eroavuuksia ovat:[11]

  • piste kirjoitetaan pienenä ympyränä 。
  • listoissa käytetään usein pilkkuna merkkiä 、
  • arvonimet ja nimet voidaan joskus kirjoittaa merkkien 《 》 väliin tai pystysuuntaisessa kirjoituksessa alleviivata
  • lainausmerkkeinä käytetään joskus merkkejä 「」 tai 『』

Käyttö muissa kielissä

Japanin kieli käyttää edelleen kiinalaisia merkkejä (jap. kanji) isona osana kirjoitusjärjestelmäänsä. Korean kielessä niitä (kor. hanja) käytetään nykyään vain Etelä-Korean puolella ja sielläkin käyttö on hiipumaan päin; Pohjois-Koreassa niistä on jo kokonaan luovuttu ja siirrytty täysin hangul-merkistöön. Vietnamin kielessä on myös siirrytty pois kiinalaisista merkeistä (viet. Chữ Nôm) latinalaiseen aakkostoon.[12]

Katso myös

Lähteet
  • Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. 5. tarkistettu painos. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-15943-7.
  • Kettunen, Tanja: Zou ba!. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-26-5744-5.

Viitteet
  1. Kettunen, s. 20.
  2. Kettunen, s. 28–29.
  3. Watts, Jon: The forbidden tongue 23.9.2005. The Guardian. Viitattu 15.8.2012. (englanniksi)
  4. Proposal for encoding Nüshu in the SMP of the UCS std.dkuug.dk. 13.8.2007. Viitattu 15.8.2012. (englanniksi)
  5. Seppälä 2005, s. 297.
  6. Kettunen, s. 21.
  7. Kettunen, s. 39–40.
  8. Basic Chinese radicals LEARN NC, UNC School of Education. Viitattu 7.10.2014. (englanniksi)
  9. Qiu Gui Su: Chinese Character Radicals About.education. Arkistoitu 11.10.2014. Viitattu 7.10.2014. (englanniksi)
  10. Kettunen, s. 61
  11. Sheik, Adam: How to Write Chinese Characters cantonese.sheik.co.uk. Viitattu 6.10.2014. (englanniksi)
  12. Seppälä 2005, s. 273.

    Kirjallisuutta
    • Lindqvist, Cecilia: Merkkien valtakunta. Kertomus kiinalaisista ja heidän kirjainmerkeistään. (Tecknens rike. En berättelse om kineserna och deras skrivtecken, 1989.) Suomentaneet Arto ja Kirsti Ingervo. Helsinki: WSOY, 1991 (2. painos 1997). ISBN 951-0-16595-6.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.