Hans Holopainen

Holopainen kävi seitsemän luokkaa Helsingin ruotsalaista reaalilyseota ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Helsingin uudessa ruotsalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1915 sekä kävi useita kursseja Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Holopainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 13. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan 23. syyskuuta 1917 ja suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Holopainen astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen 18. helmikuuta 1918 aselaivoja seuranneen komennuskunnan mukana Vaasaan. Hänet sijoitettiin sisällissotaa käyvään Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan 1. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Kuhmoisissa, Toritulla, Padasjoella, Asikkalassa, Anianpellolla ja Lahdessa.[1][2]

Marjo Liukkonen on esittänyt Holopaisen olleen mukana myös Harmoisten sairashuoneen joukkomurhan suorittaneessa miesnelikossa.[3]

Holopainen palveli sisällissodan jälkeen edelleen Pohjois-Hämeen rykmentissä, missä hänet siirrettiin 19. kesäkuuta 1918 alkaen 1. pataljoonan komentajaksi. Hänet määrättiin rykmentin lakkauttamisen jälkeen 18. heinäkuuta 1918 Suomen valkoiseen kaartiin 4. komppanian, missä hänet nimitettiin 25. elokuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi ja 1. lokakuuta 1918 alkaen pataljoonan esikunnan urheilu-upseeriksi. Hänet siirrettiin 19. joulukuuta 1918 Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6:een, mistä muodostettiin myöhemmin Viipurin rykmentti. Hän toimi rykmentissä 3. komppanian ja kesäkuuta 11. 1920 alkaen 1. konekiväärikomppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin edelleen 1. helmikuuta 1921 alkaen 5. Erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi.[1][2]

Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin käsivarsikilpi.

Armeijasta hän erosi 13. syyskuuta 1922 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja sijoitettiin paikallispäälliköksi 1. syyskuuta 1922 Lahden suojeluskuntaan, mistä hänet siirrettiin edelleen 1. heinäkuuta 1923 Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin 9. alueen päälliköksi ja 1. syyskuuta 1925 alkaen Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi ja 1. marraskuuta 1927 alkaen Mikkelin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi. Suojeluskuntajärjestöstä hän erosi 21. lokakuuta 1929 ja siirtyi ulkomaille opiskelemaan. Takaisin Suomeen hän palasi vuonna 1935 ja toimi sen jälkeen liikemiehenä ja siirtyi 1. lokakuuta 1937 alkaen Suomalaisen puuasiamies Oy:n palvelukseen, ja palveli yritystä vuoteen 1939 saakka.[1][2][4]

Holopainen osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 61:n 2. pataljoonan komentajana osallistuen taisteluihin Taipaleella ja Vuosalmella. Välirauhan aikana hän toimi konekiväärikomppanian päällikkönä 21. Prikaatissa. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Fröberg, Hellgrén, Roms, Ruusuvuori, Toppari, Sinivalkoinen Lohja, Gummerus Jyväskylä 2004 ISBN 951-9188-35-5.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
3. Liukkonen, Marjo: Hennalan naismurhat 1918, s. 127. Väitöskirja. Vastapaino, 2018.
4. Sinivalkoinen Lohja 2004.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916 Varavääpeli 7. helmikuuta 1918 Vänrikki 18. maaliskuuta 1918 Luutnantti 30. toukokuuta 1918 Kapteeni 25. helmikuuta 1920		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki