Hans Feige

Feige syntyi Itä-Preussissa upseerin perheeseen. Hän kävi kadettikoulua ja liittyi armeijaan 135. jalkaväkirykmenttiin luutnanttina marraskuussa 1900. Vuonna 1903 hän toimi II pataljoonan adjutanttina samassa rykmentissä. 1907 hän oli kadettikoulun kouluttajana Naumburgissa, Saalessa. Yliluutnantiksi hänet ylennettiin 1909 ja hän siirtyi opiskelemaan sotakorkeakouluun valmistuen 1912. Hän palveli hetken ajan 162. jalkaväkirykmentissä, kunnes sai siirron pääesikuntaan maaliskuussa 1912. Kapteeniksi hänet ylennettiin joulukuussa 1913.[1]

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä hän palveli IX armeijakunnan esikunnassa. Syyskuussa 1915 hänet siirrettiin 38. jalkaväkidivisioonan pääesikuntaupseeriksi. Tässä toimessa hän haavoittui 18. maaliskuuta 1916. Palattuaan kolme kuukautta kestäneeltä toipilaslomalta hän palveli sodan loppuajan esikuntaupseerin tehtävissä armeijan pääesikunnassa, 1. merijalkaväen divisioonan esikunnassa ja kaartin täydennysdivisioonan esikunnassa.[1]

Sodan päätyttyä majurin arvoinen Feige onnistui pysymään armeijassa huolimatta Versailles’n rauhansopimuksen aiheuttamista leikkauksista. Helmikuussa 1919 hän kuului myös Görlitzin vapaajoukkoihin[2]. 1925 hän yleni everstiluutnantiksi ja 1928 everstiksi. Kolme vuotta myöhemmin Feigestä tuli kenraali, hänet ylennettiin kenraalimajuriksi lokakuussa 1931. Kaksi vuotta myöhemmin seurasi ylennys kenraaliluutnantiksi ja 1. ratsuväkidivisioonan komentajuus. Hän jäi eläkkeelle marraskuussa 1935.[1]

Adolf Hitlerin valmistellessa hyökkäystä Puolaan elokuussa 1939 Feige kutsuttiin takaisin palvelukseen II armeijakunnan apulaiskomentajaksi ja Wehrkreis II:n komentajaksi. Hän osallistui Ranskan valtaukseen 1940 ja sai ylennyksen täydeksi kenraaliksi, ratsuväenkenraaliksi. Feige osallistui myös Norjan miehitykseen 1940–1941.[1]

Feige johti XXXVI armeijakuntaa operaatio Hopeaketussa, jossa kokematon SS-taisteluryhmä Nord kärsi suuria tappioita ja pakeni taistelusta. Osasyy tästä kuului Feigelle, sillä tämä oli myötäillyt SS:n johdon linjaa ja pitänyt Nordin joukkojen harjoittamista tarpeettomana, sillä sen ”korkea taistelutahto ja luja päättäväisyys” korvaisi taistelutaitojen puutteen toiminnassa. Feige johti XXXVI armeijakuntaa Suomessa lokakuuhun 1941 saakka. Armeijasta hän jäi pysyvästi eläkkeelle 30. kesäkuuta 1942.

Feige palkittiin uransa aikana useilla mitaleilla, joihin lukeutuivat muun muassa 1. ja 2. luokan rautaristit vuodelta 1914, rautaristin ritariristi, kultainen Saksalainen risti[3] sekä Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.[1]