Hans-Ulrich Rudel

Rudel syntyi papin pojaksi. Jo varhaisessa vaiheessa hän osoitti kiinnostusta urheilua ja lentämistä kohtaan. Hän pärjäsi hyvin koulussa, mutta ajan kuluessa hän käytti vapaa-aikansa mieluummin kuntoillen kuin läksyjä lukien, mikä näkyi hänen arvosanoissaan. Rudel kuitenkin suoritti koulunsa loppuun, minkä jälkeen hän haki ilmavoimien palvelukseen vuonna 1936.

Sotilaslentokoulussa Hans-Ulrich Rudel haki Stuka-syöksypommittajan ohjaajaksi, koska uskoi koko ikäluokkansa menevän pommituslentäjiksi, joista Rudel ei pitänyt. Rudel korosti hyvän fyysisen kunnon merkitystä myös ilmavoimissa ja harjoittikin urheilua ahkerasti läpi sodan.

Hans-Ulrich Rudel lensi toisessa maailmansodassa 2 530 taistelulentoa pääasiassa itärintamalla. Rudel käytti pääosin Stuka-syöksypommittajaa, mutta lensi myös maataistelukoneilla. Sodan lopussa hän ehti ohjata myös Focke-Wulf Fw 190 -koneen maataisteluversiota. Ju 87:llä hän suoritti 2 100 taistelulentoa ja Fw 190:llä 430.

Näillä lennoilla hän tuhosi 519 panssarivaunua, joista suurin osa tyyppiä T-34, ja näiden lisäksi 70 maihinnousualusta, yli 800 moottoroitua ajoneuvoa, taistelulaiva Marat’n, risteilijän, hävittäjäaluksen, neljä panssarijunaa, siltoja ja yli 150 tykistön tuliasemaa. Hän sai pommituslentäjälle harvinaiset yhdeksän vahvistettua ilmavoittoa neuvostolentäjistä - seitsemän hävittäjäkonetta ja kaksi IL-2 ”Sturmovik” -maataistelukonetta.

Rudelin kerrotaan käyneen ilmataistelu Lev Šestakovin kanssa. Rudelin lentäessä Stukalla hänellä oli koneellinen alivoima hävittäjään verrattuna, mutta onnistui väistämään Šestakovia ja lopulta hänen taka-ampujansa sai pudotettua tämän.

Rudelille suunniteltiin sodan loppupuolella lentokieltoa Adolf Hitlerin omaksumien sotasankareita ja aristokraatteja säästävien toimenpiteiden vuoksi. Rudel kuitenkin ilmoitti, ettei hän hyväksy sellaista. Lentokieltoa ehdotettiin lähes jokaisen Ritariristin lisämerkin myöntämisen yhteydessä. Hän vastasi tähän kieltäytyvänsä kunniamerkistä mikäli hän ei saisi jatkaa lentämistä.

Sodan häviämisen käydessä yhä väistämättömämmäksi Rudel laivueineen oli valmis suorittamaan itsemurhalennot, mutta luopui suunnitelmistaan ilmeisesti esimiestensä taivuttelun johdosta.[1] Hän ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi noutamaan Hitler saarretusta Berliinistä.

Tykki-Stuka

Hans-Ulrich Rudelin Junkers Ju 87 G lentokone, tykki-Stuka.

Rudel aiheutti niin kovia tappioita Neuvostoliitolle, että hänestä luvattiin 100 000 ruplan palkkio. Venäläiset kutsuivat toisinaan Rudelin Stukaa tai kyseistä mallia ”Stukaksi, jossa on pitkät tangot”. Kone oli Ju 87 ”Stuka” G-1 tai G-2, jonka siipien alle laskutelineiden ulkopuolelle oli asennettu 2 x 37mm panssarintorjuntatykit, joissa käytettiin wolframitäytteisiä ammuksia.

Rudelia ei koskaan ampunut alas vihollisen lentokone. Hänet ampui alas vihollisen ilmatorjuntatuli 32 kertaa, joista seitsemän kertaa vihollisen maaperällä.

Hän haavoittui ilmatorjuntatulessa vuonna 1945 ja hänen oikea jalkansa amputoitiin polven alapuolelta. Hän kuitenkin jatkoi lentämistä tekojalan avulla. Jo tätä ennen hän oli lentänyt vasen jalka kipsattuna. Rudelin lentäessä Focke-Wulf Fw 190:n maataisteluversiota mekaanikot muokkasivat konetta häntä varten vaihtamalla jalkakäyttöiset jarrut käsikäyttöisiin.

Rudelille myönnetty Rautaristin ritariristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja timanteilla.

Rudel oli toisen maailmansodan palkituin saksalainen sotilas. Hän sai toisen luokan rautaristin 10. marraskuuta 1939, ensimmäisen luokan rautaristin 18. heinäkuuta 1941, rautaristin ritariristin 6. tammikuuta 1942, tammenlehvän ritariristiin 14. huhtikuuta 1943, ritariristin tammenlehvän ja miekkojen kera 25. marraskuuta 1943 ja rautaristin ritariristin tammenlehvän, miekkojen ja briljanttien kera (tuolloin korkein kunniamerkki) 29. maaliskuuta 1944.

Rudel palkittiin 1. tammikuuta 1945 natsi-Saksan toiseksi korkeimmalla kunniamerkillä, joka oli rautaristin ritariristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja briljanteilla. Hän on ainoa sotilas, joka on palkittu tällä kunniamerkillä.

Stuka-lentäjän kansi.

Rudel ja viimeiset jäljellä olevat koneet lensivät sodan päätyttyä Kitzingenin lentokentälle ja antautuivat amerikkalaisille. Sittemmin hänet siirrettiin Englantiin, jossa hänet uhattiin luovuttaa venäläisille.[2] Rudel vastasi uhkaukseen lupaamalla siinä tapauksessa pyrkiä Neuvostoliiton ilmavoimien maataistelulentämisen kouluttajaksi.

Hän muutti sodan jälkeen Argentiinaan. Kuuluisana saksalaisena upseerina hän rinnastui julkisuudessa Etelä-Amerikassa asuviin vanhoihin kansallissosialisteihin kuten Josef Mengeleen ja myöhemmin uusnatsismiin. Syy tähän oli selvä: hän ei sodan jälkeenkään luopunut kansallissosialistisesta aatteesta eikä tuominnut Hitlerin toimia.

• Rudel, Hans-Ulrich (suom. Hannu Valtonen): Stuka-lentäjä. Koalakustannus, 2000. ISBN 952-5186-14-8.

• Williamson, Gordon; Bujeiro, Ramiro: Knight's Cross With Diamonds Recipients: 1941–45, s. 22–25. New York: Osprey Books, 2006. ISBN 1841766445. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hans-Ulrich Rudel Wikimedia Commonsissa