Hannu Soro

Hannu Heikki Johannes Soro (s. 10. syyskuuta 1952, Karkku) on suomalainen opettaja, kunnallispoliitikko sekä jääkiekkovaikuttaja.

Vuonna 1980 Hämeenlinnassa valmistunut Soro on koulutukseltaan peruskoulun opettaja, mutta työuransa hän on tehnyt ammattioppilaitoksissa sekä lukioissa. Vuodesta 2004 eläköitymiseensä, vuoden 2019 alkuun asti, Soro työskenteli Tampereen lyseon lukiossa, jossa hän toimi opinto-ohjaajana sekä apulaisrehtorina.

Jääkiekko

Hannu Sorolla ei ole pelaajataustaa jääkiekossa, mutta hän on ollut todellinen monitoimimies niin seura- kuin maajoukkuetasolla sekä erotuomaritoiminnassa.

Soro toimi huoltajana SM-sarjassa ja SM-liigassa pelanneessa KooVeessa vuosina 1971–1977 sekä A-maajoukkueessa 1983–1992. Hän kuuluikin ensimmäiset arvokisamitalit voittaneiden maajoukkueiden huoltoryhmään. Näiden lisäksi Soro on toiminut nuorten maajoukkueissa huoltajana ja joukkueenjohtajana. Ilveksen liigajoukkueen joukkueenjohtajana Soro toimi 1991–1993 ja 1995–2000 sekä joukkueen tiedottajana 1991–2000. Jääkiekkoerotuomarina Soro toimi 1971–1985, joista vuodet 1979–1983 päätuomarina SM-liigassa. Vuonna 1980 Soro tuomitsi ensimmäisenä suomalaisena ottelun Ruotsin Elitserienissä. Näiden lisäksi Sorolla on ollut lukuisia luottamustehtäviä Suomen jääkiekkoliiton ja SM-liigan eri elimissä. Hannu Soro on Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja.

Saavutukset ja palkinnot

Politiikka

Entisen maajoukkuejääkiekkoilija Lasse Oksasen houkuttelemana kunnallispolitiikkaan lähtenyt Soro on istunut Tampereen kaupunginvaltuustossa kaksi täyttä kautta (2005–2008 ja 2009–2012) sekä toiminut varavaltuutettuna kausilla 2001–2004 ja 2013–2016. Lisäksi huhtikuussa 2002 Hannu Soro nousi varasijalta valtuustoon kesken kauden. Hannu Soro on osallistunut kunnallisvaaleihin Tampereen Sitoutumattomien ehdokkaana.

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.