Hannes Sula

Tampereella kirvesmiehen perheeseen syntynyt Sula muutti vanhempiensa mukana Helsinkiin kymmenvuotiaana. Kansakoulun käytyään hän suoritti iltakursseja kauppakoulussa ja työskenteli Paraisten Kalkkivuori Oy:n konttoristina sisällissodan puhkeamiseen saakka. 1910-luvun alusta lähtien Sula toimi aktiivisesti Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton Uudenmaan piirijärjestössä ja kuului liiton Helsingin osaston perustajajäseniin.[1] Hän oli myös nuorisoliiton hallituksen jäsen.[2] Toukokuussa 1917 Sula osallistui Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liiton perustavaan kokoukseen.[3]

Elokuussa 1917 Tampereella järjestetyssä Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton edustajakokouksessa Sula esitti perustettavaksi punakaarteja vastavoimaksi porvariston aseellisille suojeluskunnille.[2] Lokakuussa Sula toimi Työväen Järjestönuorten Liiton perustavan kokouksen puheenjohtajana, ja tammikuun 1918 alussa hänet nimitettiin Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan asettaman vaalitoimikunnan jäseneksi.[4][5]

Sisällissodan käynnistyttyä Sula työskenteli punaisten siviilihallinnossa kansanvaltuuskunnan intendenttilaitoksen kamreerina.[6] Sodan jälkeen hän tuli tunnetuksi osallistuttuaan helmikuun alussa senaatin kassakaapin murtamiseen.[7] Kun huollosta vastannut intendenttilaitos korvattiin maaliskuun lopussa elintarvikehallituksella, Sula liittyi nuorisoliiton jäsenistä koottuun Helsingin punakaartin komppaniaan, jonka päällikkönä hän osallistui Tampereen taisteluun muun muassa Suinulassa.[1][8]

Saksalaisten vallattua Helsingin huhtikuun alussa, Sula lähetettiin punaisten pohjoisen retkikunnan matkaan Muurmannin radalle, jossa hän kesäkuussa liittyi brittien värväämään Muurmannin legioonaan. Knäsössa komppanianpäällikkönä toiminutta Sulaa kaavailtiin jopa legioonan suomalaiseksi päälliköksi. Hän oli taustavaikuttajana puuhanneen K. E. Primus-Nymanin suosikki, minkä johdosta tämä järjesti pohjoisen retkikunnan johtajalle Iivo Ahavalle väliaikaisen komennuksen muualle saadakseen Sulan tehtävään. Lopulta myös Sula syrjäytettiin kaavailuista ja päälliköksi tuli Verner Lehtimäki. Myöhemmin Sula oli brittimielisten Aarne Orjatsalon ja August Wesleyn ohella bolševikeja tukeneen Lehtimäen näkyvimpiä vastustajia legioonassa.[9]

Muurmannin legioonan hajottamisen jälkeen suurin osa miehistä palasi Suomeen, jossa heitä aluksi pidettiin Helsingin edustalla Villingin saarella. Sula kuului noin 40 legioonalaisen joukkoon, jota viranomaiset eivät päästäneet maahan, joten maaliskuussa 1920 heidät kuljetettiin laivalla Portsmouthiin. Marraskuussa 1920 ryhmä matkusti brittien kustannuksella Kanadaan, josta heille oli luvattu turvapaikka.[10]

Sula voittaa 100 metrin SM-kultaa 1916. Oikealla pronssimitalisti Kurt Pilack.

Kanadassa Sula työskenteli aluksi metsätyömiehenä Ontariossa ja asettui myöhemmin Sudburyn kaupunkiin. 1920-luvun puolivälissä hänet hyväksyttiin Kanadan kommunistisen puolueen jäseneksi. Sula osallistui ammattiyhdistystoimintaan metsätyömailla ja 1930-luvun lamavuosina hän toimi Kanadan työttömien järjestön sihteerinä.[1] Lisäksi Sula opasti Neuvosto-Karjalaan lähetetyjä kanadansuomalaisia työprikaateja metsänhakkuussa.[11] Sotavuosina hän toimi kommunistisen puolueen järjestäjänä osallistuen muun muassa kaivostyöläisten lakkotoimintaan.[1]

Järjestötoimiensa ohella Sula työskenteli 1920–1930-luvuilla Canadian Miner, Metsätyöläinen ja Vapaus-lehtien toimittajana. Toisen maailmansodan jälkeen hän oli viimeiset kymmenen elinvuottaan toimittajana Vapaus-lehdessä. Sula osallistui aktiivisesti myös Kanadan Suomalaisen Järjestön toimintaan, ja hoiti sen ylläpitämää arkistoa. Kommunistisen puolueen kieltämisen jälkeen 1940 hän oli Labor-Progressive Partyn jäsen kuolemaansa saakka.[1][12]

Sula kuoli marraskuussa 1955 puoli vuotta aikaisemmin saamansa aivohalvauksen seurauksena 61-vuotiaana.[1] Hänet on haudattu Park Lawnin hautausmaalle Greater Sudburyyn.[13]