Hannes Olkkonen

Olkkosen vanhemmat olivat maanviljelijä Antti Juho Olkkonen ja Sofia Leveinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Irene Berndtin kanssa.[1][2]

Olkkonen kävi seitsemän luokkaa Helsingin maanviljelyslyseota. Hän suoritti Sotakorkeakoulun Saksassa vuosina 1923–1925 ja teki tänä aikana opintomatkat Itävaltaan, Puolaan, Unkariin, Romaniaan, Bulgariaan, Serbiaan ja Turkkiin sekä Suomesta käsin vuonna 1927 Ruotsiin ja 1929 Saksaan tutustuakseen paikallisiin ampumakoulutuksiin ja joukko-osastotoimintaan.[1][2]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Olkkonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 2. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Hän oli Saksasta komennettuna värväystehtäviin Suomeen vuonna 1916. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Olkkonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan adjutantiksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla.[1][2]

Olkkonen palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa joukkueenjohtajana ja myöhemmin Vuoristoprikaatin yhdysupseerina Rovaniemellä sijainneessa saksalaisessa esikunnassa sekä samalla Rovaniemen komendanttina. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1918 Vuoristoprikaatin miinanheittäjäkomppanian päälliköksi. Hän oli komennettuna toimistoupseeriksi Sotaväen esikunnan koulutusosastolle 14. marraskuuta 1919 – 17. huhtikuuta 1920 väliseksi ajaksi. Hänet siirrettiin 14. huhtikuuta 1920 päälliköksi Karjalan kaartin rykmentin 3. konekiväärikomppaniaan, josta hänet komennettiin 14. toukokuuta 1921 alkaen Reserviupseerikouluun taktiikan opettajaksi ja 19. helmikuuta 1923 alkaen 2. Divisioonan esikuntaan, missä hän hoiti yleisesikuntaupseerin tehtäviä. Divisioonan esikunnasta hänet siirrettiin 15. elokuuta 1924 Kadettikouluun ja määrättiin kadettikomppanian päälliköksi ja 28. toukokuuta 1925 alkaen koulun taktiikan ja sotahistorian opettajaksi. Kadettikoulusta Olkkonen siirrettiin 27. toukokuuta 1927 Taistelukoulun johtajaksi ja komennettiin 14. syyskuuta 1931 ja siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 alkaen Pohjois-Savon rykmentin (myöhempi nimi Pohjan rykmentti) komentajaksi.[1][2]

Olkkonen osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 38:n komentajana ja myöhemmin Ryhmä Jousimiehen komentajana osallistuen taisteluihin Laatokan pohjoispuolisilla alueilla. Edelleen hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 5:n päälliköksi.[2]

Välirauhan aikana hän toimi aluksi erikoistehtävissä Päämajassa, josta hänet komennettiin Jalkaväenaliupseerikoulun johtajaksi.[2]

Jatkosodan puhjettua Olkkonen siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 4:n päälliköksi, mistä hänet siirrettiin jälleen erikoistehtäviin Päämajaan. Päämajasta hänet siirrettiin vuonna 1942 jälleen Jalkaväenaliupseerikoulun johtajaksi, missä tehtävässä hän palvelikin sodan loppuun saakka. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Tuuloksessa. Hänet haudattiin Kuopioon sukuhautaan.[2]

Olkkonen toimi Kadettikoulun poikkeuksellisella kurssilla kurssinjohtajana sekä taktiikan- ja sotahistorian opettajana ja Sotakorkeakoulun erikoiskurssin sotahistorian opettajana vuosina 1925–1926.[1][2] Runsaan opetus- ja kouluttajakokemuksensa myötä Olkkonen oli todennut taktiikan opetuksesta puuttuvan suomenkielisen oppikirjan, joten vuonna 1928 Otava julkaisi hänen kirjansa Taktiikan perusteet (394 sivua).

Olkkonen osallistui armeijan edustajana Lützenin taistelun 300-vuotisjuhlilla vuonna 1932. Hän otti osaa ohjesääntökomitean työhön vuosina 1918–1919 ja toimi Viipurin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1928–1931 ja oli kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 1929–1931 sekä jäsenenä useissa kaupungin hallintoa hoitavissa johto- ja lautakunnissa. Hän toimi Ratsastusliiton johtokunnan ja hallinnon jäsenenä vuosina 1927–1930 ja Karjalan kenttäratsastajien puheenjohtajana vuosina 1927–1932 sekä Savon Hippoksen johtokunnan ja hallinnon puheenjohtaja vuodesta 1932 alkaen. Pohjois-Savon hevosjalostusliiton hallinnon jäsenenä hän taasen toimi vuodesta 1933 alkaen. Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenenä hän toimi vuodesta 1933 alkaen ja varapuheenjohtaja vuodesta 1936 alkaen.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 16. toukokuuta 1919 Kapteeni 16. toukokuuta 1921 Majuri 16. toukokuuta 1925 Everstiluutnantti 15. kesäkuuta 1928 Eversti 28. tammikuuta 1936		Vapaudenristi 2. lk. (2 kpl) Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Ruotsin miekkaritarikunnan 1. lk. ritarimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.