Kaarlo Johannes Leinonen

Hän syntyi Paavolassa kauppias Leonard Aleksanteri Leinosen ja Hilda o.s. Päkkilän lapsena. Käytyään kansa- ja yhteiskoulun kotikonnuillaan ja lukion Oulun lyseossa hän suoritti teologian opintonsa Helsingissä. 1930-luvulla hän osallistui väkevästi kieli- ja ylioppilaspolitiikkaan Akateemisen Karjala-Seuran jäsenenä. Kotiseutunsa miesten kanssa hän osallistui sotiinkin. Hänen hengellinen kotinsa oli vanhoillislestadiolaisuudessa ja korkein haaveensa papinvirka jossain Pohjois-Suomen seurakunnassa. Hänestä tulikin Suomen pohjoisten kiveliöitten ja jokilaaksojen pappi ja piispa.[2] Vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960 Hannes Leinonen valitsi elämänsanalaisuuden.

Haave papinvirasta pohjoisessa uhkasi kaatua vaikeaan haavoittumiseen jatkosodassa, mutta elämä voitti, ja hän pääsi toteuttamaan kutsumustaan Rantsilassa, Uhtuan suunnalla jatkosodassa, Hyrynsalmen sotasairaalassa, länsirajan asevelipapin virassa, Tuusulan sotavammasairaalassa, Kuusamossa, Pellossa ja Kemissä, kunnes hän asettui Ylitornion kirkkoherran virkaan 1953. Tästä virasta hän siirtyi hoitamaan piispan virkaa.[2] Hannes Leinonen toimi pitkään myös Ylitornion kristillisen opiston johtokunnan puheenjohtajana.

Yksi ehkä hänen eniten arvostamiinsa maallisiin arvoihin kuului isänmaallisuus, jota hän ei puheissaan jättänyt tuomatta julki. Leinonen on saanut ansioistaan mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin sekä 4. lk Vapaudenristin.[3] Leinonen oli ennen kaikkea saarnamies, mutta myös tunnettu huumorimies ja itsekin kaskujen kohde. Hänen kirjallisesta tuotannostaan välittyy myös hänelle ominainen huumori.[2] Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtajan Toivo Haapalan tekemissä kaskukokoelmakirjoissa Leinonen mainitaan useita kertoja.