Hannah Höch

Anna Therese Johanne "Hannah" Höch (1. marraskuuta 1889 Gotha – 31. toukokuuta 1978 Länsi-Berliini) oli saksalainen kuvataiteilija. Hän oli Berliinissä 1910–1920-luvuilla toimineen dadaryhmän ainoa naistaiteilija. Hän tuli tunnetuksi provokatiivisilla fotomontaaseillaan, joilla hän tarkasteli Weimarin tasavallassa vallinneita käsityksiä sukupuolisista ja etnisistä eroista.[1]

Hannah Höch (1974)

Höch aloitti vuonna 1912 opiskelun ammattikorkeakoulussa Charlottenburgissa. Hän opiskeli siellä lasimuotoilua Harold Bengenin johdolla, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen keskeytti opinnot. Vuonna 1915 Höch palasi Berliiniin ja jatkoi opintojaan samassa oppilaitoksessa maalauksessa ja graafisessa suunnittelussa Emil Orlikin johdolla vuoteen 1920. Vuonna 1915 Höch tutustui Raoul Hausmanniin. Parin välille kehittyi romanttinen suhde, ja Hausmann johdatti Höchin vuonna 1918 Berliinin dadapiireihin. Vuosina 1916–1926 Höch työskenteli osa-aikaisesti Ullstein Verlagissa. Tämä työ takasi hänelle teoksissa käytettävien kuvien ja tekstien runsaan saatavuuden. Höch leikkeli ja yhdisteli Hausmannin tavoin valokuvafragmentteja kuvatakseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallinnutta sekaannusta ja kaaosta.[1]

Hausmannin vaatimuksesta Höch pääsi edustetuksi ensimmäiseen kansainväliseen dadanäyttelyyn (1920). Hänen laaja fotomontaasinsa oli yksi parhaan vastaanoton saaneista teoksista näyttelyssä. Berliinin dadaryhmän sisällä Höch pysyi kuitenkin marginaalissa, joten hän alkoi etääntyä George Groszista, John Heartfieldistä ja jopa Hausmannista, jonka kanssa suhde päättyi vuonna 1922. Myös dadaryhmä hajosi vuonna 1922. Höchin työn erotti aikalaisten dadaistisesta työstä vakiintuneiden sukupuoliroolien kritisointi. Vuosina 1924–1930 Höch loi Aus einem ethnographischen Museum -nimisen sarjan yhdistetyistä hahmoista, jotka haastoivat sekä sukupuoliroolit että etniset stereotyypit. Vuosina 1926–1929 Höch asui Haagissa alankomaalaisen naiskirjailija Til Brugmanin kanssa. Höchin ja Brugmanin välillä oli myös romanttinen suhde.[1]

Höch teki monia androgyynisiä hahmoja, joihin kuului Dompteuse (n. 1930). Kyseinen fotomontaasi koostui suuresta naismannekiinin päästä, joka oli liitetty lihaksikkaaseen mieskehoon ja rintojen ylle kiedottuihin käsivarsiin. Höch olikin kiinnostunut naisten kuvaamisesta nukkeina ja mannekiineina; jo dada-aikana hän teki täytettyjä nukkeja, jotka olivat selvästi naispuolisia, mutta joilla oli liioitellut ja abstraktit piirteet. Natsi-Saksassa Höch leimattiin "kulttuuribolševistiksi". Hän viettikin Natsi-Saksan ajan vetäytyneenä Heiligenseessä sijainneelle mökilleen, jossa vietti loppuikänsä pääasiassa taiteenteon ja puutarhanhoidon merkeissä. Vuonna 1938 Höch meni naimisiin pianisti Kurt Matthiesin kanssa. Pariskunta erosi vuonna 1944.[1]

Toisen maailmansodan jälkeen Höch jatkoi näyttelyihin osallistumista jo vuosina 1945–1946. Hän kehitti uusia ilmaisumuotoja, mutta viittasi säännöllisesti myös menneisyytensä. Hänen kokemuksensa tekstiilisuunnittelusta näkyy muiden muassa teoksissa Rotes Textilblatt (1952) ja Um einen roten Mund (1967). Molemmat kollaasit ilmensivät Höchin lisääntynyttä värikuvien käyttöä. Lisäksi hänen työnsä kehittyivät abstraktimpaan suuntaan. Höchin ura kesti noin kuuden vuosikymmenen ajan. Pysyvänä piirteenä hänen elämäntyössään oli pyrkimys normien ja yhteiskunnan hierarkioiden horjuttamiseen. Vuosina 1972–1973 Höch kokosi omaa menneisyyttään heijastavan Lebensbild-kollaasin. 1960–1970-lukujen vaihteessa hänen työnsä alkoi saada uutta huomiota feministitutkijoiden ja -taiteilijoiden nostaessa sitä ja muita 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneiden taiteilijoiden töitä esiin.[1] Retrospektiivisiä näyttelyitä hänen työstään järjestettiin Pariisissa ja Berliinissä vuonna 1976.[2]