Hangonlehti

Hangonlehdellä oli perinteitä jo vuodesta 1890. Silloin hankolainen kirjanpainaja ja kirjakauppias Anders Kaustell perusti kaupungin ensimmäisen sanomalehden, joka ilmestyi nimellä Hangö. Lehden perustaminen oli seurausta siitä, että Västra Nyland -sanomalehti oli lakannut julkaisemasta Hangon asioita käsittelevää erillistä osastoa lehden omistajan vaihtuessa. Hangö säilyi pitkään kaupungin ainoana sanomalehtenä. Kaupunkiin ja läheiselle maaseudulle suuntautunut lehti pyrki levittäytymään myös Tammisaareen, jossa ilmeni tyytymättömyyttä Västra Nylandia kohtaan. Hangö pyrki tiedottamaan laajemmallekin alueelle liikenneoloista Suomen ainoassa talvisatamassa.[3]

Kaustell myi lehtensä ja kirjapainonsa jo 1890 vastaperustetulle Hangö Tryckeri- och Tidnings Ab:lle. Ensimmäisen sortokauden (1899–1905) aikana lehti pysytteli lähinnä paikallislehtenä. Tähän vaikutti erityisesti se, että lehti oli vuonna 1900 kahdesti lakkautettuna. Lehti julkaisi lähinnä uutisaineistoa ja pyrki välttämään aktiivista poliittista kommentointia tasapainoillen kaupungin monien kiistelevien mielipideryhmien parissa. Lehden linja menestyi pitkään, mutta 1908 pikkukaupungin hallinnon vastainen oppositio otti kustannusyhtiössä vallan ja erotti pitkään päätoimittajana olleen August Holmbergin. Tämän seurauksena lehdelle perustettiin kilpailijoita, ensin Hangö-Kuriren, sitten Hangö-Bladet, Hangö-Posten ja Hangö-Pressen.[3]

Syksyllä 1917 Hangossa tapahtui lehtifuusio, joka lopetti kaupungin sisäisen lehtikilvan. Hangön osti Hangö-Presseniä julkaissut Hangö-Bladets Tryckeri Ab, mutta se säilytti Hangön lehden nimenä. Lehti pyrki pieneksi maakuntalehdeksi täysine uutispalveluineen levikkialueenaan läntinen Uusimaa ja itäinen Turunmaa. Uudellamaalla lehden kanssa kilpaili tammisaarelainen Västra Nyland. Varsinkin 1930-luvun lopulla Hangö oli moderni sanomalehti, jossa sivuja kaunistivat runsaslukuiset valokuvat.[3]

Hangön linja politisoitui 1930-luvulla. Kesällä 1930 siitä tuli aktiivisesti lapualaismielinen, jonka linjana oli olla isänmaallinen yhteiskuntaa säilyttävä lehti. Hangön korostaessa valkoisen rintaman tärkeyttä sille ilmaantui toisin ajatteleva kilpailija. Liberaali Västra Nyland perusti Hangon asioita käsittelevän osaston. Hangö palasi laillisuuslinjalle Mäntsälän kapinan aikoihin. Poliittisen lehden uusi linja suuntautui neutraaliin uutistoimintaan.[3]

Talvisodan jälkeen maaliskuussa 1940 Hankoniemelle perustettiin Neuvostoliiton vuokra-alue. Sen seurauksena kustannusyhtiön omistajat päättivät lopettaa yhtiönsä. Neuvostoliitto veti joukkonsa pois vuokra-alueelta syksyllä 1941 jatkosodan aikana. Kustannusyhtiö aloitti toimintansa uudelleen. Hangön ollessa ilmestymistauolla Hangöförbundet julkaisi Hangöbon-lehteä niin, että vuonna 1941 sitä ilmestyi 22 numeroa. Lehden vastaavana toimittajana työskenteli Hangön päätoimittaja Tor Westerholm.[3]

Toisen maailmansodan jälkeen Hangön linjana on ollut paikallistuminen ja sopeutuminen kaupungin kielisuhteiden muuttumiseen. Ruotsin kielen aseman heikkeneminen on suomenkielistänyt lehteä. Syksyllä 1964 lehdessä alkoi ilmestyä suomeksi Lyhyesti Hangosta -palsta aluksi takasivulla, mutta melko pian paikaksi vakiintui etusivu. Tätä ennenkin lehdessä oli julkaistu suomenkielisiä ilmoituksia. Lehti muutti nimensä kutsumanimensä mukaiseksi Hangötidningeniksi 1972. Sen alle sijoitettiin pienemmällä kirjasimella painettu nimen toinen puolisko Hangonlehti. Lehden suomenkielistyminen jatkui vuosien myötä ja pieni osasto kasvoi aukeamaksi. Syksystä 1983 lähtien lehden nimiöön oli painettu lehden molemmat nimet saman kokoisella kirjasimella; kuitenkin siten, että Hangötidningen oli ensimmäisenä vasemmalla.[3]

Rannikon aamu -lehti (ISSN 1795-5009) yhdistettiin Hangötidningen-Hangonlehteen 12. joulukuuta 2006.[4]

• Hangö 3.4.1890–12.3.1940 ja 6.12.1941–15.6.1972
• Hangöbon 29.1.1941–20.11.1941
• Hangötidningen-Hangonlehti 1972–

• Väinö E. Lindholm 1890
• Julius Hirn 1891–1892
• Oscar Behm 1892
• August Holmberg 1892–1908
• K. A. Tavaststjerna 1895
• Waldemar Sundman 1908
• Einar Theslöf 1908–1914
• H. Stadius 1914–1917
• Karl Himberg 1917–1918
• Tor Westerholm 1918–1947
• Hans E. Österlund 1947–1979[5]
• Rainer Erlund 1979–1992[6]
•  
• Jouko Rönkkö 1999–2000[7]
•  
• Per Sarén 2006–2011
• Mikael Heinrichs 2011–2012
• Tommy Westerlund 2012–
• Susanna Ilmoni