Han Ying

Han Ying (s. 29. huhtikuuta 1983) on saksalainen,[1] kiinalaissyntyinen[2] pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta joukkuekilpailussa. Kaksinpelissä ja nelinpelissä hän on yltänyt EM-pronssille.[1]

Mitalit

Han Ying Rion olympialaisissa 2016.
Maa:  Saksa
Naisten pöytätennis
Olympialaiset
HopeaaRio de Janeiro 2016joukkuekilpailu
Euroopan-mestaruuskilpailut
KultaaSchwechat 2013joukkuekilpailu
KultaaLissabon 2014joukkuekilpailu
KultaaJekaterinburg 2015joukkuekilpailu
HopeaaLuxemburg 2017joukkuekilpailu
 PronssiaSchwechat 2013kaksinpeli
 PronssiaJekaterinburg 2015nelinpeli

Han syntyi Kiinassa ja sai Saksan kansalaisuuden vuoden 2010 tienoilla.[2] Hän voitti Schwechatin EM-kilpailuissa 2013 kultaa joukkuekilpailussa ja saavutti pronssia kaksinpelissä.[1] Vuonna 2014 joukkueiden Euroopan-mestaruuksista kilpailtiin Lissabonissa ja Han kuului Saksan kultamitalijoukkueeseen.[1][3] Jekaterinburgin EM-kilpailuissa 2015 Han voitti kolmannen kerran kultaa joukkuekilpailussa[1][4] ja saavutti Irene Ivancanin parina pronssia nelinpelissä.[1]

Rio de Janeiron olympialaissa 2016 Han saavutti hopeaa joukkuekilpailussa kultamitalien mennessä Kiinaan.[1][5][6] Kaksinpelissä hän hävisi puolivälierissä Kiinan Ding Ningille.[6] Luxemburgin EM-kilpailuissa 2017 Han saavutti joukkuekilpailussa hopeaa Romanian viedessä voiton.[1]

Han on maailmanrankingissa sijoittunut parhaimmillaan seitsemänneksi elo-lokakuussa 2016 sekä tammi- ja huhtikuussa 2017.[7]

Lähteet

  1. Han Ying Tabletennis.guide. Viitattu 1.4.2019. (englanniksi)
  2. Chinese athletes switch nationality for opportunities, welfare Global Times. 22.8.2016. Arkistoitu 2.12.2018. Viitattu 1.4.2019. (englanniksi)
  3. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 36, s. 270. Suomen Urheilumuseo, 2015. ISBN 978-952-6644-06-6.
  4. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 277. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3.
  5. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 46. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0.
  6. Ying Han Sports Reference. Arkistoitu 26.12.2017. Viitattu 1.4.2019. (englanniksi)
  7. Han Ying: ranking history (ITTF) Tabletennis.guide. Viitattu 1.4.2019. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.