Hallsteinin oppi

Hallsteinin oppi oli Walter Hallsteinin mukaan nimetty Saksan liittotasavallan (Länsi-Saksan) pääasiallinen ulkopoliittinen suuntaus vuosina 1955−1969. Sitä tuki kristillisdemokraattinen puolue (CDU).

CDU:n piirissä kehittyneen ulkoministeriön, Auswärtiges Amtin, valtiosihteeri Hallsteinin (virassa 1951−1958) näkemyksen mukaan Saksan liittotasavallalla oli yksinoikeus edustaa koko saksalaista kansakuntaa valtiona maailmassa eikä sillä tämän mukaisesti ollut diplomaattisuhteita valtioihin, jotka tunnustivat Saksan demokraattisen tasavallan (Itä-Saksan) lukuun ottamatta Neuvostoliittoa, johon solmittiin diplomaattisuhteet jo 1955. Diplomaattisuhteet Jugoslaviaan katkaistiin vuonna 1957.

Hallsteinin oppi oli Saksassa osa virallista ulkopoliittista linjaa 1957−1969, kunnes sosiaalidemokraattinen liittokansleri Willy Brandt aloitti idänpolitiikkansa (Ostpolitik). Hallsteinin oppi ei koskaan ollut suosittu liittotasavallan länsiliittoutuneidenkaan keskuudessa. Saksan demokraattinen tasavalta yritti murtaa Hallsteinin oppia pyrkimällä hankkimaan mahdollisimman monta tunnustusta 1960-luvulla itsenäistyvien siirtomaiden keskuudesta.

21. joulukuuta 1972 solmitussa Saksojen välisessä sopimuksessa, Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta tunnustivat toisensa yhden kansakunnan edustajiksi kahtena valtiona. Tämä oli merkittävä osa Brandtin idänpolitiikkaa.

Suomi solmi diplomaattisuhteet Saksoihin 7. tammikuuta 1973.