Hallintomenettely

Hallintomenettely tarkoittaa viranomaisessa tapahtuvaa hallintoasian käsittelyä, jota koskevat säännökset sisältyvät Suomessa hallintolakiin (434/2003).[1] Hallintomenettely on hallinto-oikeudellinen käsite, mutta se on periaatteiltaan yhteydessä yleiseen prosessioikeuteen. Hallintomenettelyyn ei sisälly hallintolainkäyttö, lainsäädäntöasiat eikä yksityisoikeudelliset asiat. Esimerkiksi julkisyhteisön tekemä kiinteistön kauppa ei ole hallintomenettelyä, mutta sitä edeltävä viranomaiskäsittely kuuluu hallintomenettelyn piiriin. Sitä ovat myös oikeushallintoasiat, kuten virkanimitykset.[2]

Hallintomenettelyyn kuuluu asian vireillepano, valmistelu, esittely ja päätöksenteko, jonka jälkeen päätös annetaan tiedoksi asianosaiselle. Se päättyy yleensä päätöksen täytäntöönpanoon, johon voi liittyä tehosteiden, kuten uhkasakon, käyttö. Kaikissa vaiheissa viranomaisella on velvollisuus neuvoa asianosaista.[2]

Säädöspohjan historia Suomessa

Hallintolain edeltäjä oli hallintomenettelylaki (598/1982), jota ennen hallintomenettelyn säädöspohja oli hajanaista ja monin osin puutteellista. Asiaa sääntelivät lähinnä oikeudenkäymiskaaren yleiset periaatteet ja sääntelemättömissä kohdissa turvauduttiin yleisiin hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin ja virkamiesten harkintaan. Eräitä hallintomenettelyn osa-alueita varten säädettiin yleislakeja jo itsenäisyyden ajan alussa, mutta yleinen hallintomenettelylaki säädettiin vasta 1980-luvulla.[2]

Hallintomenettelyn osa-alueita sääntelivät[2]

  • kielilaki, 148/1922
  • laki julkisista kuulutuksista, 34/1925
  • laki yleisten asiakirjain julkisuudesta, 83/1951
  • laki tiedoksiannosta hallintoasioissa, 232/1966
  • kunnallislaki, 642/1948
  • kunnallislaki, 953/1976
  • kuntalaki, 365/1995
  • henkilörekisterilaki, 471/1987
  • uhkasakkolaki, 1113/1990
  • ympäristölupamenettelylaki, 735/1991
  • Laki Suomen hallitusmuodon muuttamisesta (969/1995, 16 §) sisälsi säännöksen siitä, että jokaisella oli oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Pykälän mukaan lailla turvattiin hyvä hallinto, johon kuuluu käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta.

Lähteet
  1. Factum, Weilin+Göös 2003–2005.
  2. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 184–187.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.