Hallintarekisteri

Hallintarekisteri (hallintarekisteröinti) on arvopaperikeskuksessa tai vastaavassa käytetty menettely, jossa rekisteriin merkitään arvopaperin todellisen omistajan sijasta vain arvo-osuustilin hallintarekisteröinnin hoitaja. Hallintarekisteröinnin hoitaja kirjaa asiakkaidensa omistukset vain omiin tietojärjestelmiinsä ja kunkin hallintarekisteröidyn tilin omistajien omistukset näkyvät arvo-osuustilillä yhtenä hallintarekisteröinnin hoitajan hallinnoimana omistuksena.

Funktio ja toimintaperiaate

Käytännössä hallintarekisteröinti toimii siten, että yhtiön omistajaluettelossa mainitaan ainoastaan osakkeiden säilyttäjä. Osakkeiden säilyttäjällä, esimerkiksi pankilla on oma salainen rekisterinsä osakkeiden todellisesta omistajasta.[1]

Hallintarekisteröidyt arvopaperit antavat yleensä normaalit oikeudet esim. osinkoihin ja osakeantiin, mutta niiden nojalla ei esimerkiksi Suomessa voi ilman väliaikaista rekisteröintiä käyttää äänivaltaa yhtiökokouksissa. Hallintarekisteröinnin takaa omistaja voidaan tällöin väliaikaisesti rekisteröidä yhtiökokousta varten asiakkaan ja hallintarekisteröinnin hoitajan näin halutessa. Hallintarekisteröinti on suomalaisten osakkeiden osalta Suomessa lainsäädännöllisesti mahdollista vain ulkomaisille sijoittajille.

Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden omistus ei monissa tilanteissa tule julkiseksi[2]. Hallintarekisteröinnin hoitajille on kuitenkin erikseen säädetty velvoitteita asiakastietojensa tallentamisesta viranomaisten tarkastusta varten tai tietojen automaattisesta toimittamisesta viranomaisille. Näin erityisesti hallintarekisteröidyille tileille liittyviin osinko- ja korkotuottoihin liittyen[3]. Ruotsissa hallintarekisteröinnin hoitajat ovat velvollisia toimittamaan asiakastietonsa pyydettäessä keskitettyyn rekisteriin[4]. Tietyn kappalemäärän ylittävät arvo-osuuksien omistukset ovat Ruotsissa julkisia, ja hallintarekisteröinnin hoitajat raportoivat ne hallintarekisteröityjen omistusten osalta säännöllisesti paikalliseen arvopaperikeskukseen.

Marraskuussa 2015 Suomessa valmisteilla ollutta hallintarekisteriä kannatti vain noin kymmenen prosenttia siitä lausunnon antaneista viranomaisista.[5]

Perustelu

Hallintarekisteröinti menettelynä vähentää tietojen kaksinkertaista tallentamista finanssialan toimijoiden kesken. Yksittäisen asiakkaan tiedot tallennetaan vain yhteen kertaan kyseistä asiakasta palvelevan yrityksen tietojärjestelmiin. Toisaalta hallintarekisteröinti mahdollistaa arvopaperikauppojen tehokkaamman toteutuksen (selvityksen), kun jokaisen asiakkaan tapahtumia ei tarvitse yksityiskohtaisesti kirjata keskitettyyn rekisteriin asti vaan ainoastaan yrityksen omiin tietojärjestelmiin. Keskitettyyn rekisteriin jäävät kirjattavaksi enää hallintarekisteröityjen tilien väliset tapahtumat.

Hallintarekisteri Suomessa

Helsingin pörssin markkina-arvosta omistettiin vuonna 2016 lähes 50 % hallintarekisterin kautta.[6]

Nykyisin sijoittajan täytyy Suomessa ensin avata pankista arvo-osuustili, minkä jälkeen hän voi ostaa osakkeita Helsingin pörssistä. Omistajatiedot ja tiedot kaupoista kulkevat kyseisiltä arvo-osuustileiltä Arvopaperikeskukselle eli Euroclear Finlandille, josta viranomaiset saavat ne tietoonsa.

Suomessa on kuitenkin olemassa hallintarekisteri, joka on tarkoitettu vain ulkomaisille tilinhoitajapankeille. Se on arvo-osuustilejä muistuttava järjestelmä, johon arvopaperien kuten osakkeiden omistukset kirjataan. Erona kotimaisten tilinhoitajien arvo-osuustileihin on se, että osakkeiden omistaja jää tuntemattomaksi sillä sitä ei merkitä mihinkään. Papereista löytyy ainoastaan tilinhoitajan, esimerkiksi jonkin ulkomaisen pankin, nimi. Koska osakkeiden omistaja jää anonyymiksi, Suomen verottaja ei saa tietää Suomeen verovelvollisen myyntivoitoista ilman henkilön omaa ilmoitusta.

Suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeiden hallintarekisteröinti ei ole toistaiseksi laillista muille kuin ulkomaalaisille tilinhoitajille.

Hallintarekisteröinnin sallimista on ajettu Suomessa vuosien ajan.

  • Hallintarekisteröinnin sallimista ehdotettiin kesällä 2014. Tuolloin julkisuudessa koettiin erityisen suureksi ongelmaksi omistusten yleisöjulkisuuden kaventuminen. Kesällä 2014 ehdotetussa mallissa suomalaisten omistusten tiedot olisi avattu julkisuudelle neljä kertaa vuodessa. Toimittajajärjestöt pitivät tuolloin julkisuusmallia riittämättömänä.[7][8] Loppuvuonna 2014 Finanssialan keskusliitto ehdotti hallintarekisteröinnin yhteyteen luotavaksi uutta reaaliaikaista julkisuusmallia, jossa suomalaisten osakeomistukset olisivat julkisia nykyiseen tapaan.[9]
  • Eräs ehdotus tehtiin lokakuussa 2015, kun valtiovarainministeriö ehdotti arvopaperien säilytyksen avaamista kilpailulle.[10] Valtiovarainministeriön syksyn 2015 esityksessä mallia oli yleisöjulkisuuden osalta parannettu: Yleisöjulkisuus turvattaisiin Patentti- ja rekisterihallituksen yhteyteen luotavalla reaaliaikaisella järjestelmällä, johon koottaisiin osakkeiden omistustiedot.[11] Silloinen valtiovarainministeri Alexander Stubb totesi prosessin päätteeksi eduskunnassa, että hallintarekisteri olisi heitetty romukoppaan.[12]
  • Silti hallintorekisterejä oltiin taas uudelleen ajamassa kiireellisenä asiana lakiin vuonna 2016.[12]
  • Vuonna 2017 hallintarekisteriesitys hyväksyttiin talousvaliokunnassa keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattamana. Esityksen mukaan suomalaisten olisi mahdollista omistaa suomalaisten yhtiöiden osakkeita ulkomailla salaisesti hallintarekisterin kautta.[13]

Touko–kesäkuussa 2011 hyväksyttiin sijoitusrahastolaki, joka avasi ulkomaisille sijoittajille mahdollisuuden hallintarekisteröidä suomalaisia rahastoja. Lakia valmistelemaan tuli valtiovarainministeriöön "Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta valmisteleva työryhmä".[14]

Kritiikki

Hallintarekisteriä vastustetaan, koska sen pelätään lisäävän harmaata taloutta ja salattuja sisäpiirikauppoja. Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajan Timo Rothoviuksen mukaan pörssin pitäisi olla julkinen kauppapaikka.[15]

Viime aikoina tapahtuneen yhä laajentuneen veroparatiisien avautumisten seurauksena yrittävät osakepääoman omistajatahot eri maissa (mm. pohjoismaissa) ajaa läpi lakeja, joilla varat saataisiin piilotettua jo kotimaassa.[16] Ruotsi on joutunut hallintarekisterilakinsa takia painostusryhmä Tax Justice Networkin mustalle listalle, jossa arvioidaan kuinka suurelta osin maa on veroparatiisi verrattuna täysin rehelliseen ja avoimeen talouteen.[17] Suomi on myös vaarassa joutua kyseiselle listalle, johtuen maassa virinneestä poliittisesta tahdosta saada samanlainen rekisteri myös Suomeen, jolloin kyseisten rahojen jäljittäminen ja siten verottaminen muuttuisi vaikeammaksi tai täysin mahdottomaksi.

Kun hallintarekisteriin merkittyjen arvo-osuustilien hoitajat ovat usein ulkomaalaisia pankkeja tai muita asiamiehiä, arvopapereiden todellinen omistaja voi olla tuntematon. Myös Suomessa asuva suomalainen voi käydä kauppaa hallintarekisterin kautta hankkiutumalla ulkomaalaisen pankin asiakkaaksi, jolloin henkilön pankin kautta hankkimien arvopapereiden omistajaksi merkitään hänen käyttämä ulkomainen pankki. Näin henkilö piiloutuu ulkomaisen pankin taakse ja välttyy arvopapereiden myyntivoiton verotukselta, sillä pörssiosakkeiden, johdannaisten ja muiden rahamarkkinapapereiden myyntivoitot eivät ole ulkomailla asuvalle Suomessa veronalaisia. Poikkeuksena osinkotulot, joista peritään veroa. Viranomaisen on joidenkin maiden pankeista lähes mahdotonta saada selville arvopapereiden todellista omistajaa, ja siten tarkistaa, että omistaja on todellakin ulkomaalainen taho. [2]

Marraskuussa 2015 valtiovarainministeri Alexander Stubb myönsi antaneensa väärää tietoa kansanedustajille siitä, kuinka laajasti Suomen viranomaiset kannattavat hallintarekisteriä. Stubb sanoi eduskunnassa, että noin 90 prosenttia lausunnoista olisi myönteisiä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan hallintarekisteriä kannattaa noin kymmenen prosenttia siitä lausuneista viranomaisista.[5] Hallintarekisteriä kannattivat Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä Suomen Pankki, sekin varauksin. Rekisteriä vastustivat Keskusrikospoliisi, Valtakunnanvoudinvirasto, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö, Poliisihallitus, Helsingin poliisilaitos, Verohallinto, valtiovarainministeriön vero-osasto, Finanssivalvonta ja oikeusministeriö varauksin.[18]

Finanssialan keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhisen mukaan hallituksen uudistus on ollut prosessina huono ”alusta alkaen”.[19]

OMX Helsinki 25:n yhtiöiden hallintarekisteröidyt osakkeet

OMX Helsinki 25 -indeksin yhtiöiden hallintarekisteröidyt osakkeet 31.7.2010:[20]

YhtiöHallintarekisteröityjen osuus %
Cargotec Oyj23,9
Elisa Oyj26,2
Fortum Oyj29,8
Kesko Oyj24,1
Konecranes Oyj50,7
KONE Oyj42,2
Metso Oyj51,5
M-real Oyj20,1
Neste Oyj16,8
Nokia Oyj85,2
Nokian Renkaat Oyj62,5
Nordea Bank AB FDR-
Orion Oyj B-osake27,2
Outokumpu Oyj21,1
Outotec Oyj53,9
Pohjola Pankki16,2
Rautaruukki Oyj 22,7
Sampo48,8
Sanoma Oyj11,0
Stora Enso66,8
TeliaSonera-
Tieto49,2
UPM-Kymmene Oyj56,7
Wärtsilä Oyj Abp48,5
YIT Oyj34,7
Keskiarvo38,7

Lähteet

  1. http://yle.fi/uutiset/3-9331949
  2. Lähdeveron periminen hallintarekisterissä olevien osakkeiden osingoista ja joukkovelkakirjalainojen koroista eduskunta.fi. 9.7.2002. Viitattu 9.6.2009. (suomeksi)
  3. Hallintarekisteriosingot_X Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit Verohallinto. Viitattu 25.7.2011.
  4. Euroclear Sweden, General Terms and Conditions, Account Operations and Clearing Euroclear Sweden. Arkistoitu 18.8.2010. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
  5. Vain kymmenen prosenttia viranomaisista myönteisiä hallintarekisterille – ministeri Stubb puhui 90 prosentista HS.fi. Viitattu 29.11.2015.
  6. Puolet pörssin omistuksista jää pimentoon Yle 11.5.2016
  7. Journalistiliitto vastustaa hallintarekisteriä www.journalistiliitto.fi. Viitattu 20.10.2015.
  8. Hallintarekisterille tyrmäys – toimittajayhdistykset tekivät vastaesityksen | tutkiva.fi www.tutkiva.fi. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 20.10.2015.
  9. Säädetään ”Lex Pietiläinen” www.fkl.fi. Viitattu 20.10.2015.
  10. Arvopaperien säilytys avautuu kilpailulle Valtiovarainministeriö. Viitattu 20.10.2015.
  11. Miten arvopaperien säilytys muuttuu? Valtiovarainministeriö. Viitattu 20.10.2015.
  12. Henkiin herätetty hallintarekisteri jumissa talousvaliokunnassa Yle Uutiset. Viitattu 9.5.2017.
  13. Hallintarekisterin käsittely pysähtyi yhtäkkiä: perussuomalaiset veti lain takaisin Helsingin Sanomat. 9.5.2017. Viitattu 9.5.2017.
  14. http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/07_rahoitusmarkkinat/20110216Arvopa/Arvopaperimarkkinalainsaeaedaennoen_kokonaisuus.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. Puolet pörssin omistuksista jää pimentoon Yle 11.5.2016
  16. http://www.privataaffarer.se/taggar/skatteparadis-87802 (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. http://www.financialsecrecyindex.com/introduction/fsi-2013-results (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. Hallintarekisterin puolesta ja vastaan HS.fi. Viitattu 29.11.2015.
  19. Finanssialan keskusliiton puheenjohtaja: Hallinta­rekisterin uudistus­hanke on ollut ”huono alusta alkaen” HS.fi. Viitattu 29.11.2015.
  20. Arvopaperi-lehti, nro 8, 2010, s. 65

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.