Hall Caine

Hall Cainen isä John Caine oli kotoisin Mansaarelta ja äiti Sarah Hall Cumbrian Whitehavenista. Thomas Henry oli vanhin perheen kuudesta lapsesta. Thomas Henry vietti suuren osan elämästään Mansaarella ja ihaili saaren kulttuuria.

Lapsena Thomas Henry lähetettiin joskus Mansaaren Ballaughiin auttamaan teurastaja-maanviljelijä-setäänsä liiketoimissa. Hänen isoäitinsä asui mökillä ja kertoili pojalle ihmeellisiä tarinoita Mansaaren keijuista, noidista ja saaren kansanperinteestä. Siis sopivaa myöhemmin hyödynnettävää romaanimateriaalia. Isoäiti Caine opetti Thomas Henrylle manksin kielen alkeet. Osan ajastaan hän auttoi toista setäänsä, rehtoria, Kirk Maugholdissa lähellä Ramseytä.

Palattuaan Liverpooliin Caine oli saanut jo elinikäisen kiintymyksen saareen, mikä aina vain vahvistui. Liverpoolissa hän opiskeli oppisopimuksella arkkitehtuuria sekä kirjoitteli toimeentulemisekseen artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin. Hän luennoi ympäri Merseysidea yhteisöille, ja eräs henkilöistä, Dante Gabriel Rossetti, kutsui hänet Lontooseen. Caine asui vanhan miehen kanssa ja he ystävystyivät. Mainittu ystävä vaikutti, että Caine kirjoitti arvostetumpaa kirjallista tekstiä, mitä julkaistiin The Academyssä ja The Atheneumissa sekä muissa aikakauslehdissä.

Lontoon aikana Caine asusti akateemisen ystävän Eric Robertsonin kanssa, ja iltaisin he aterioivat lähistön kahvilassa. Eräs tarjoilijoista oli Cainea ihaileva Mary Chandler. Joitakin kuukausia myöhemmin Maryn isäpuoli ja toisen tytön isä kohtasivat Cainen ja Robertsonin ja katsoivat, että tyttöjä oli kohdeltu kyseenalaisesti. Caine kieltäytyi menemästä naimisiin, koska oli tapahtunut vain lievää flirttailua. Oikeudellisesti mikään ei estänyt heitä menemästä naimisiin tuolloin jo 13-vuotiaana, mutta Caine suostui vain ylläpitämään Maryn ja kouluttamaan häntä.

Pari meni asumaan Sevenoaksiin Kentissä, jossa Mary opiskeli tavoitteenaan tulla intellektullikirjailijan vaimoksi. Vuotta myöhemmin he siirtyivät Worsley Roadiin Hampsteadiin. Pian Mary tuli raskaaksi. Lapsi syntyi vuonna 1884 ja kastettiin Gordoniksi. Caine ei laillistuttanut tilannetta määräaikana. Kun rekisteröinti toteutettiin, se tehtiin vaimon "Mary Alice Caine, entinen Chandler" nimissä. Caine rakasti sekä vaimoa että lasta.

Vuonna 1886 Caine meni Maryn kanssa Edinburghiin ja järjesti hiljaisen häät. Vain rekisteriviranomainen ja kaksi paikallista todistajaa tiesivät tapahtumasta. Caine ilmaisi ikänsä oikein, 33 vuotta, mutta 17-vuotias Mary ilmoitettiin 23-vuotiaaksi. Cainen avioliitto merkitsi hänen uransa menestyksellisimmän vaiheen alkua. Hänen toinen poikansa Derwent syntyi vuonna 1891.[1]

Cainen ensimmäiset romaanit sijoittuivat Cumberlandiin, The Shadow of a Crime 1885 ja A Son of Hagar 1886. Rossetti luki molemmat näistä ja kehotti Cainea muuttamaan tarkastelukulmaa Manx storyssa. Rossettin mukaan hänestä kehkeytyikin "Manxlands Bard, Mansaaren trubaduuri".

Rossetin neuvoa noudattaen Caine kirjoitti The Deemsterin (1887), jonka sisältö sijoittui Mansaarelle. Tämä työ toi hänet esiin kirjailijana. Seuraavat kirjat vahvistivat edelleen hänen nopeasti kasvavaa mainettaan. Vuonna 1894 The Manxman myi lähes 400 000 kappaletta ja se käännettiin usealle kielelle. Kuitenkin seuraavan romaanin The Christian (1897) myynti oli huikea, noin 650 000. Cainen taloudellinen asema oli turvattu. Roomaan sijoittuvan romaanin The Eternal City (1901) myynti ylitti miljoonan. The Scapegoat tunnustettiin Cainen parhaimmaksi saavutukseksi tarinan kerronnassa.[1]

Cainen näytelmistä on monilla suomalaisnäyttämöillä 1900–1920-luvuilla esitetty Ikuinen kaupunki (The Eternal City) ja Kristitty (The Christian).[2]

Cainen pyrkimys Manxlands Bardiksi tuki samalla Mansaarta, suosikkilomakohdetta. Isle of Man Steam Packet Company oli ostanut uusia höyrylaivoja tuodakseen tuhansia turisteja Liverpoolista saaren pääkaupunkiin Douglasiin. Paikalliset liikemiehet pohtivat uusien hotellien ja täysihoitolaitosten tarjoamisesta, ja uudet viihdekeskukset nousivat vastaamaan uutta kysyntää.

Caine muutti Mansaarelle, jossa syntyi lisää tämän ajan parhaiten myyviä romaaneja. Hän hyödynsi mainettaan ja suosiotaan, haastatteli ja kuvasi lukuisille sanoma- ja aikakauslehdille.

Eräs aikakauslehti kuvaili Cainea: "Hentorakenteinen, keskipitkä. Hiukset, viikset ja terävä parta ovat kirkkaan ruskeat, otsa ylevä, ja humoristin silmä heijasti innostumista. Hän antaisi vaikutelman kykenevästä miehestä, vaikket tietäisi hänen nimeään etkä todellista henkilöllisyyttä." Monet totesivat, että ulkonäöltään hän muistutti William Shakespearea. Itse asiassa hän oli järkevä egoisti, mutta monet selostajat arvelivat, että hän tarkoituksellisesti vaikutti samankaltaiselta.

Lokakuussa 1901 Caine oli ehdokkaana Manxin vaaleissa ja menestyi. Hänestä tuli House of Keys Ramseyn (Manxin Parlamentti) jäsen.

Joitakin vuosia myöhemmin Caine muutti asumaan Englantiin. Siellä oli helpompaa kirjallisten hankkeidensa valvonta, kuten esimerkiksi näytelmätuotannon. Hän vieraili myös Yhdysvalloissa vauhdittaakseen siellä tekijänoikeuslainsäädännön perustamisesta.

Suuren sodan aikana (1914-1918) hän kirjoitti isänmaallisia artikkeleita ja editoi King Albert's Bookia, jonka tuotot menivät belgialaisten pakolaisten auttamiseen. Hän peruutti monet kirjasopimukset Amerikassa antaakseen aikansa ja energiansa brittiläiselle sodankäynnille. Hän sai Brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin (KBE vuonna 1918) pääministeri Lloyd Georgen suosituksesta ja neljä vuotta myöhemmin kunniapalkinnon tunnustuksena kirjallisuusansioistaan. Hän oli puheyhteydessä kuninkaiden, presidenttien, prinssien ja paavin kanssa. Hän keskusteli pääministerien, suurlähettiläiden, johtavien poliitikkojen ja merkittävien toimijoiden kanssa ja osallistui kansainväliseen huippukokouksen.

Cainen viimeiset romaanit julkaistiin vuonna 1921, jolloin hän keskittyi päätyöhönsä Life of Christ, jota hän oli tutkinut monta vuotta useiden vierailujen aikana Palestiinaan ja Transjordaniaan. Hän kuoli ennen kuin työ sai päätöksensä, ja hänen kaksi poikaansa julkaisivat sen jälkikäteen vuonna 1938.

Caine kuoli 31. elokuuta 1931 kotonaan Greeban linnassa Mansaarella 79-vuotiaana. Kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1893–1930 hänellä oli kiistaton asema brittiläisten kirjailijoiden parhaimmistossa.[1]

• Kristitty : kertomus. Suom. Aino Malmberg. Otava, 1898.
• Jan Islantilainen. Suom. Hanna Blomqvist. Kuopion uusi kirjapaino, 1901.
• Ikuinen kaupunki 1. Suom. Aino Malmberg. Otava, 1901.
• Ikuinen kaupunki. Osat 2-4. Suom. Aino Malmberg. Otava, 1902.
• Tuhlaajapoika. Suom. Väinö Andelin ja K. Forsman. WSOY, 1904.
• Himo. Suom. Aino L., WSOY, 1906.
• Valkoinen profeetta. Edellinen osa, 1-7 vihko. Suom. Werner Anttila. WSOY, 1909.
• Valkoinen profeetta. Edellinen osa, 8-12 vihko. Suom. Werner Anttila. WSOY, 1909.
• Kostaja. Suom. Helmi Setälä. Otava, 1909.
• Vaimo, jonkas minulle annoit. Osat 1 ja 2. Suom. Toini Swan. WSOY, 1913.
• Kapteeni Davyn kuherruskuukausi. Suom. J. U. Lilius. WSOY, 1915.
• Hagarin poika. Suom. Ville Hynynen. WSOY, 1919.
• Man-saaren tuomari. Niteet 1 ja 2. Suom. Ville Hynynen. WSOY, 1920.
• Ihmisen herra: Tarina synnistä. Osat 1 ja 2. WSOY, 1921.
• Erään rikoksen varjo. Suom. Väinö Nyman. Kirja, 1923.
• Man-saaren tyttö. Suom. Helmi Krohn. WSOY, 1923.
• Sovitus. Suom. I. K. Inha. WSOY, 1928.
• Valitut romaanit. 1, Kristitty : romaani. Suom. tarkistanut Jalo Kalima. WSOY, 1924.
• Valitut romaanit. 1, Ikuinen kaupunki : romaani. Suom. tarkistanut Jalo Kalima. WSOY, 1926.
• Valkoinen profeetta. Edellinen osa, 1-7 vihko. Suom. Werner Anttila. WSOY, 1909.

• Vapaasti ladattavia Hall Cainen e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hall Caine Wikimedia Commonsissa