Halabjan joukkomurha

Halabjan kaupunki sijaitsee vuorten keskellä olevassa viljavassa laaksossa koillis-Irakissa lähellä Iranin rajaa. Laaksossa on järvi ja noin 15 km päässä Iranin rajasta olevasta Halabjasta vie vain yksi tie muualle, Sulaimanjaan.[5][6] Irakin–Iranin sota oli käynnissä vielä maaliskuussa 1988. Iranilaisilla oli tällöin käynnissä kurdialueella operaatioita mm. nimillä Zafar 7, Bait al Muqaddas II ja Valfarj 10.[7]

Iranilaiset etenivät Zafar 7 -operaatiossaan Sulaimanjan kaupungin ulko-osiin, mutta irakilaiset löivät lopulta heidät. Iran tuki Irakin kurdeja, joita vastaan Irak oli aloittanut 1987 kaikkien tietyillä alueilla olevien kurdien surmaamiseen pyrkivän al-Anfal-kampanjaan, jonka tarkoituksena oli murtaa kurdisissien vastarinta. Osin tähän liittyen irakilaiset tuhosivat ehkä jopa satoja kurdikyliä[5] vuosina 1986–1989. Vuonna 1987 irakilaiset pommittivat kemiallisin pommein ainakin 24 kurdikylää.[8] Irakin vastaus Zafar 7:ään kuului muun muassa hyökkäys Iranin rajan lähellä olevaan Halabjan kylään, jonka lähellä oli saarrettu irakilainen armeijan tukikohta. Halabja kapinoi irakilaisia vastaan jo toukokuussa 1988. Irakilaistet murskasivat kuitenkin kapinan ja noin puolet kaupungin 70 000 asukkaasta pakeni vuorille.[5]

Maaliskuussa 1988 kapinoivat kurdisissit olivat siellä yhtä aikaa Saddamin joukkojen kanssa. Mutta yhtäkkiä 15. maaliskuuta Irakin armeija veti joukkonsa pois nopeasti ja jätti jopa kalustoaan sinne.[9] Iranilla oli käynnissä Valjfar 10 -niminen hyökkäys yhteistyössä kurdien kanssa.[7] Iranilaisten ja kurdien yhteiset joukot pystyivätkin valtaamaan kaupungin.[10]

Alussa irakilaiset tulittivat sissien hallussa olevaa Halabjaa tykistöllä, kranaatinheittimillä ja raketeilla. Ihmiset pakenivat tällöin talojen kellareihin suojaan[10].

Alkuillasta 16. maaliskuuta 1988 Irakin MiG- ja Mirage-lentokoneet alkoivat pommittaa silloin noin 40 000 asukkaan Halabjan pikkukaupunkia kemiallisilla pommeilla. Pommien seassa oli rypälepommeja ja fosforikranaatteja. Kurdikapinallisten mukaan kaupunkiin tehtiin 14 hyökkäystä, jossa oli mukana 7–8 konetta ja operaatiota valvovia helikoptereita. Valkoista, mustaa ja keltaista savua nousi lähes 50 metrin korkeuteen.[11][5] Elossa selvinneet muistavat kaasun tuoksuneen makealta omenalta.[12] Iskut jatkuivat 17. päivänä.[13]

Monet kuolivat äkkiä kesken arkisten toimien.[5] Erään selviytyneen mukaan ihmiset kuolivat eri tavoin. Jotkut ”vain kaatuivat kuolleina maahan”, toiset ”kuolivat nauraen”, kolmansilla kesti hetken kuolla ”palovammoihin ja rakkuloihin” ja neljännet kuolivat ”yskien vihreää oksennusta”.[10] Kaupunki kärsi pahoja vaurioita tavanomaisin asein tehdyssä pommituksessa, jossa meni maan tasalle satoja taloja ja kaupungin ostoskeskus.[5] Hyökkäyksen jäljiltä jäi pöhöttyneitä ruumiita ja myös paljon eläimiä kuoli.[5] Irakin armeija pommitti Halabjaa tuhoamistarkoituksessa muun muassa joulukuussa 1988.[9] Kurdeja palasi myöhemmin kaupunkiin ja he jälleenrakensivat kaupunkia hieman, vaikka alue oli osin vaarallisten taistelukaasujen saastuttama. Seudulle jääneet kemikaalit ovat lisänneet syöpiä.

Irakin Husseinin hallitus syytti Irania hyökkäyksestä.[5] Jopa Yhdysvallat ehdotti että Iran olisi tehnyt hyökkäyksen[14]. Irak olisi 15. maaliskuuta tehnyt Halabjaan korkeintaan muutamia kymmeniä surmanneen sinappikaasu-iskun. Tämän jälkeen Iran olisi tehnyt vastahyökkäyksen, jossa sen armeija olisi käyttänyt syanidia, joka olisi tappanut useimmat kaasuun kuolleet. Kurdit pitävät kuitenkin kaasuttajina irakilaisia, jotka olivat pommittaneet monia kyliä kemiallisesti juuri pari päivää aiemmin. Iran ei myöskään käyttänyt Irakin-Iranin sodassa kemiallisia aseita yhtä laajasti kuin Irak vuonna 1988. Kaiken lisäksi CIA:n tiedetään usein antaneen puolueellisia lausuntoja[15], sillä Irak oli Yhdysvaltain liittolainen ja Iran vihollinen. Yhdysvaltain nykyinen virallinen kanta on se, että Irak kaasutti Halabjan kurdit hengiltä. SIPRI:n tutkimus vuodelta 2007 vahvistaa saman. Samoin Joost Hiltermannin Human Rights Watchin laaja irakilaisiin papereihin, kurdilähteisiin ja amerikkalaisiin dokumentteihin perustuva tutkimus on selvä: irakilaiset aiheuttivat kaikki Halabjan kaasukuolemat ja -vammautumiset. HWR:n raportin mukaan Halabjan kaasuhyökkäys oli vain yksi monista Irakin kurdeja vastaan tekemistä. Hiltermannin mukaan ei löydy pitäviä näyttöjä Iranin osuudesta.

Halabjan kaasuhyökkäys johti vuonna 2010 siitä vastuussa olleen Ali Hasan al-Majidin, eli ”Kemikaali-Alin” hirttämiseen.[16] Kurdit olivat vuonna 2006 tyytymättömiä alueen jälleenrakentamisen järjestelyihin, koska heidän mielestään jälleenrakennusapua ei ollut jaettu oikeudenmukaisesti. Tämän vuoksi he sytyttivät kaasuhyökkäyksen muistomerkin tuleen.[17] Poliisi avasi tulen mielenosoittajia kohti. Yksi 14-vuotias poika kuoli ja muutamia mielenosoittajia ja poliiseja haavoittui.[18]

Mm. Rober Fisk kirjoitti kirjassaan, että suurin kaasuaseiden käyttö kohdistui iranilaisia vastaan. On ilmeistä, että oli sovittu, että Iranin vastainen sota lopetettaisiin kaasun käytöllä. Tästä syystä USA peitteli myös Halabjan tapausta, joka liittyi suoraan tuohon Irakin ja Iranin loppuhuipennukseen 1988. Joissain piireissä ajateltiin, että Iran voittaisi sodan lopulta ja siksi joukkotuhoaseiden käyttö nähtiin keinoksi pakottaa Iran lopettamaan sota. Jos USA oli antanut luvan käyttää kaasua iranilaisia vastaan (100 000 uhria), niin olisi ollut hiusten halkomista puuttua siihen, että Iranin puolelta tapahtunut operaatio Halabjassa tukahdutettiin kaasulla. Saksalaiset toimittajat olivat tietoisia Halabjan tapauksesta tuoreeltaan ja yrittivät nostaa sitä esiin. Tuo tapaus irroitettiin Iranin sotaan liittyvästä kontekstistaan vuonna 1990, kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin. Halabjan tapaus otettiin esille ja sitä käytettiin propagandassa Irakilaisia vastaan. Sitä kautta Saddam Husseinin hallinosta haluttiin tehdä Hitlerin tapainen kansanmurhahallinto. On myös muistettava, että koko 1980-luvun lopun turkkilaiset kävivät pommittamassa kurdeja Irakin puolella. Robert Fisk myös huomioi sen, että kurdien ei tarvinnut osallistua Iranin vastaiseen sotaan, vaikka he olivat muodollissti irakilaisia[19].

• Johnson, Robert: The Iran-Iraq War. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2010. ISBN 978-0-230-57774-9.
• Wiener, Tim: CIA: Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia. Otava, 2008. ISBN 9789511223047.