Hakoisten linnavuori

Hakoisten linnavuori sijaitsee hyvien vesiyhteyksien varrella. Kernaalanjärvi on yksi Kokemäenjoen vesistön eteläisen latvan kokoojajärvistä, joka laskee Hiidenjokea pitkin Vanajaveteen ja siitä edelleen Pohjanlahteen. Pieni kannas ja sen ylittäminen mahdollistavat myös siirtymisen Suomenlahteen laskeviin jokiin. Näin alueelle on ollut helppo tulla niin etelästä kuin pohjoisestakin. Vanajaveden vesistön pinnanlasku Lempäälän koskien perkauksen yhteydessä 1800-luvun puolivälissä on saanut rantaviivan siirtymään kauemmaksi itse linnavuoresta.

Linnavuoren huippu kohoaa nykyisin noin 63 metriä Kernaalanjärven pinnan yläpuolelle ja noin 140 metriä merenpinnan yläpuolelle. Varsinaisen linnavuoren vieressä ovat Hakoisten kartanon (ruots. Haga) rakennukset sekä viljelysmaat, jotka lienevät hyvin vanhaa maanviljelyskulttuurin aluetta.

Museoviraston mukaan Hakoisten ympäristö on Suomen merkittävimpiä kulttuurimaisema-alueita. Linnavuoren laelta avautuvat näkymät esteettömästi kaikkiin suuntiin. Esille pääsee hyvin esimerkiksi keskiajan lopulla rakennettu Pyhän Laurin kirkko Janakkalassa. Kirkon välittömässä läheisyydessä on Laurinlähde, jota tarinoiden mukaan on käytetty alueen asujaimiston kastamiseen. Hämeessä voidaan monessa muussakin paikassa havaita mielenkiintoinen yhteys linnavuorten ja kirkkojen sijoittumisessa toistensa läheisyyteen (esimerkiksi Vanajan kirkko ja Mantereenlinna sekä Rapolan linna ja Sääksmäen kirkko).

Hakoinen on eteläisimpiä lenkkejä Hämeen ”linnavuoriketjussa”, joka seurailee Vanajaveden virtausta kohden pohjoista. On esitetty, että linnavuoret olisivat toimineet hälytysketjuna siten, että niiden huipuille sytytettiin vainovalkea vihollisen uhatessa aluetta. Näin tieto olisi saatu kulkemaan nopeasti kautta koko historiallisen Hämeen. Tätä vainovalkeateoriaa on testattu ristiriitaisin tuloksin: esimerkiksi Hämeessä 1933 Jalmari Finnen aloitteesta tehdyssä kokeilussa eivät merkkitulet näkyneet koko ketjun matkalta. Testattu ketju ei mahdollisesti kuitenkaan ollut täydellinen ja myöhemmin Jouko Voionmaa lisäsi uusia merkkitulipaikkoja ketjuun perustuen hänen analyysiinsä alueen paikannimistä.[2]

Hakoisten linnavuoren alue on Suomen tunnetuimpia kulttuurikasvien kasvupaikkoja. Kasvillisuuskartoituksissa paikalta on todettu ainakin tummatulikukka (Verbascum nigrum), pölkkyruoho (Arabis glabra), nurmilaukka (Allium oleraceum) ja jänönapila (Trifolium arvense). Vuoren rinteillä ja rehevän lehtomaisessa esilinnassa kasvaa luontaisesti muun muassa metsälehmus (Tilia cordata) ja euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana). Pähkinäpensas tosin elää villinä hyvin monissa paikoin pitkin Vanajaveden ja Hattelmalanharjun muodostamaa aluetta.

Hakoisten linnan käytön ajatellaan usein alkaneen jo esihistoriallisella ajalla, mutta arkeologisessa aineistossa ei ole mitään tätä tukevaa.[3] Hakoisten linnavuoren ja linnan suhteen on olemassa suuri määrä kertomuksia, tarinoita ja uskomuksia.[3] Varsinaiset historialliset tiedot ovat kuitenkin vähäisiä. Arkeologisia kaivauksia on tehty vain 1900-luvun alussa silloisten eturivin tutkijoiden Hjalmar Appelgrenin, Juhani Rinteen ja Julius Ailion johdolla.[3] Kaivausten löydöt ovat kuitenkin vaikeasti ajoitettavia, ja sijoittavat linnavuoren käytön vain laveasti keskiajalle.[4] Uudempien kaivausten puuttuessa voidaan käyttää lähteinä niin sanottuja kertovia historiallisia lähteitä, jotka nekin ovat monitulkintaisia.[3]

Todennäköisimpänä pidetään, että linnavuorella olevat rakenteet ovat 1200-luvun keskivaiheilta, ehkä vasta 1300-luvun alusta.[3] On arveltu, että Hakoisten linna olisi se linna, jonka Birger-jaarli rakennutti Hämeeseen Eerikinkronikan mukaan.[3] Toisaalta on esitetty, että linnan olisivat ristiretkiaikana varustaneet saksalaiset. Saksankielinen sana Hagen tarkoittaa aidattua linnoitusta, ja Hämeen ensimmäiset voudit olivat kotoisin Saksasta.[5]

Keskiaika

Keskiajalla rakennetusta Hakoisten linnasta on jäljellä kalliomäen etelä- ja itäpuolella sijaitseva, kuivan vallihaudan ja maavallin erottama esilinna sekä kalliomäen laella sijainnut niin sanottu päälinna, josta on jäljellä harmaakivisen kehämuurin, asuinrakennuksen sekä tiilisen tornin perustat.^lähde? Nämä eivät kuitenkaan ole nähtävissä, sillä sata vuotta sitten suoritettujen kaivausten jälkeen jäännökset peitettiin.

Magnus von Wrightin kivipiirros Hakoisten linnavuoresta ja Hakoisten kartanosta vuodelta 1849.

Koska kiinteitä rakenteita löytyy ja ne pystytään ajoittamaan kohtuullisella tarkkuudella, tutkijat ovat pohtineet mahdollisuutta, että etelästä Hämeeseen saapuneiden ruotsalaisten retkien seurauksena perustettu Hämeen linna tai paremminkin vanha Hämeen linna olisi itse asiassa Hakoinen. Eräiden tutkijoiden mukaan tätä mahdollisuutta perustelee muun muassa oikeuden päätös vuodelta 1625, jossa vahvistetaan Hakoisten kartanon oikeus vanhoihin niittyihinsä joiden Kustaa Vaasan ja Erik XIV kirjeiden mukaan tuli kuulua vanhalle Hämeen linnalle.^lähde?

Perinteisen käsityksen mukaan Hakoisten linnavuori olisi Birger Jaarlin 1200-luvun puolivälissä linnoittama.[3] Muun muassa Julius Ailio, Juhani Rinne ja Knut Drake ovat kuitenkin arvelleet linnaa hieman vanhemmaksi, jolloin se olisi varustettu 1100-luvun lopulla tai 1200-luvun alussa, liittyen tanskalaisten liikkumiseen Uudellamaalla.[6]

Nykyisen Hämeen linnan rakentaminen keskeisemmälle paikalle vähensi sittemmin Hakoisten linnan merkitystä. Linna saattoi kuitenkin olla käytössä vielä vuonna 1311, koska on arveltu että Hakoinen olisi ollut juuri se "Vanain linna", johon novgorodilaiset novgorodilaisen kronikan mukaan tuolloin hyökkäsivät.[7] Teoriaa tukee se, että Hakoisten linnavuori vastaa topografialtaan hyvin kronikassa kuvattua linnoitusta.[7] Kronikka puhuu myös linnan puolustajista saksalaisina (nyemets) eikä hämäläisinä (jem).[7] Kysymys Hakoisten linnavuoresta novgorodilaisten sotaretken kohteena kuitenkin jakaa tutkijoiden mielipiteitä voimakkaasti. Vanain kaupunki onkin yhdistetty myös Hämeen linnan läheisyydessä, Varikonniemessä tutkittuun muinaisjäännökseen. Hakoisten linnavuoren merkitystä korostaa kuitenkin se, että sen juurelle rakennettu Hakoisten kartano on myöhemmin ollut Hämeen linnan linnanvoutien asuinkartanona.^lähde?

Keskiaikaisessa linnassa on ollut kaksi osaa: vuoren laella sijainnut päälinna, jonne nouseminen oli mahdollista vain linnavuoren kaakkoispuolella kulkevaa kapeata polkua pitkin, ja itäpuolella vuoren juurella oleva esilinna, jonka tarkoituksena oli suojella päälinnaa ja sinne johtavaa linnantietä.

Rinteen suorittamien kaivausten ja tutkimusten mukaan^{lähde tarkemmin?} vuoren laella sijaitsi kolmion muotoinen ja perustukseltaan suunnilleen 2,5 metriä paksu harmaakivinen ja osaksi ehkä tiilistä tehty kehämuuri. Tämä yhdistää rakenteet hyvin hämäläiseen keskiaikaiseen rakennusperinteeseen, ovathan Hattulan vanha kirkko ja Hämeen linna myös suurelta osin tiilirakenteisia. On arveltu, että muuri olisi ollut muutaman metrin korkuinen ja ylhäällä olisi sijainnut puolustuskäytävä.^lähde? Oletetun portin tienoilta on tämä muurirakenne täysin hävinnyt. Muurin sisäpuolella, sen koilliskolkassa ovat säilyneet kaksihuoneisen rakennuksen perustukset, joka ovat kooltaan 27 x 12 metriä. Tämä on alkujaan ehkä ollut jopa kaksikerroksisen asuinrakennuksen perusta. Toisessa huoneessa on havaittu jäännöksiä tulisijasta, joka lienee ollut varustettu savupiipulla.

Päälinnan läntisestä kolkasta on löydetty erittäin pienen rakennuksen perustan nurkkaus. Rakennus lienee ollut kokonaan tai osittain tiilestä tehty. Juhani Rinne on arvellut tämä rakennelman olevan muuta rakennettua varustusta nuorempi ja ehkä olevan mahdollisen päätornin jäännökset.^lähde? Nykyisin kaikki nämä jäännökset ovat maakerroksen peitossa ja paikalla kasvaa runsaasti puita ja pensaita.

Noin 20 metriä linnavuoren huippua alempana sijaitsee esilinna ja se on käsittänyt puoliympyrän muotoisen penkereen. Penkere on laidoiltaan kohotettu luomalla maata ristikkäin olevien puuvarustusten päälle. Pengermän reunalla on vielä 1900-alussa ollut näkyvissä harmaakivistä ilman sidosainetta rakennetun kehämuurin perustaa. Portin kohdalla on tämä kehämuurin perusta ollut leveämpi, jolloin sisäänkäynti on ollut pidempi ja helpompi puolustaa. Esilinnaa on Ailion mukaan käytetty taloustarkoituksiin ja siinä on sijainnut puinen asuinrakennus ja kaivo. Kaivauksissa on tehty niukalti esinelöytöjä ja ne sijoittuvat Rinteen mukaan 1200-luvun jälkipuoliskolle. Vain muutama löytö on varauksin ajoitettu varhaisemmaksi tai sitten myöhäisemmäksi, 1300-luvulle. On kuitenkin huomattava, että uusi tutkimus olisi tarpeen ajoitusten varmistamiseksi.

Linnan tehtävä on varmaankin rautakaudella ja siten esihistoriallisella ajalla ollut alueen väestön turvaaminen mahdollisia ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan. Historialliselle ajalle tultaessa linnasta on perinteisen käsityksen mukaan muodostettu ruotsalaisten valloittajien etuja ajava linnoitus, joka myöhemmin siirrettiin nykyisen Hämeen linnan paikalle. Luonnollisesti sen tehtävänä on ollut torjua ruotsalaista ylivaltaa uhkaavat hyökkäykset, mutta samalla toimia myös ehkä tukikohtana veronkeräykselle. Tämä ruotsalaisten valta-aika on kuitenkin ollut melko lyhyt ajanjakso linnavuoren historiassa.

Myös novgorodilaisten hyökkäilyt Hämeeseen ovat hyvinkin voineet kohdistua joko Hämeen linnaan, Varikonnimessä olevaan ns. Vanain kaupunkiin tai Hakoisten linnavuoren varustuksiin. Oman värinsä tähän tuo Rinteen, Ailion ja Jaakkolan esiin nostama yhteys mahdolliseen tanskalaiseen vaikutukseen.^{lähde tarkemmin?} Tällöin taistelu olisi käyty enemmän valtapiiriajattelun pohjalta kolmen herruutta tavoittelevan yhteisön, syntymässä olevan Ruotsin, Tanskan ja Novgorodin kesken. Nykytutkimus ei yleensä ole pitänyt tanskalaisvaikutusta kovin merkittävänä, mutta asiasta on muitakin näkemyksiä.

• Janakkalan miekkamies
• Hangastenmäen linnavuori sijaitsee kilometrin päässä

• At Home Within Stone Walls: Life in the late medieval Häme Castle. Toim. Anna-Maria Vilkuna, Johanna Onnela, Terhi Mikkola, Päivi Luuppi, Markus Hiekkanen ja Knut Drake. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae VII. (2003)
• Hämeen Linna - The castle of Häme. Toim. Pirjo Poutanen ja Katleena Kortesuo. (2000)
• Taavitsainen, J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki: Museovirasto, 1990. ISBN 951-9056-97-1.
• Hämeen linna. Kirj. Sampo Ahto, Pertti Kilkki ja Rainer Knapas, Sotasokeat (1973)
• Ailio, Julius; Hämeen linnan, esi- ja rakennushistoria (1917)
• Rinne, Juhani; Suomen keskiaikaiset mäkilinnat (1914)
• Heikel, A. O.; Muinaisjäännöksiä. Hauhon kihlakunta, Suomalaisen Tiedeseuran Bidrag-sarja 29.
• Janakkalan historia. Janakkalan kunta, 1976. ISBN 951-99089-1-9.

• Raito, Aatto: Vanajaveden muinaislinnoja. Geologi, 2011, 63. vsk, nro 2, s. 60–63. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 11.6.2016.
• Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2.