Haka (rakennusliike)

Hakan ensimmäinen kohde ja läpimurtotyö oli Käpylän Olympiakylän rakentaminen Helsingille myönnettyjä vuoden 1940 olympiakisoja varten. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1938. Koska vuoden 1940 olympialaiset peruttiin, Olympiakylä luovutettiin suoraan tavalliseen asumiskäyttöön.

Haka levisi nopeasti valtakunnalliseksi Haka-rakennuttajayhdistysten avulla; yhdistykset olivat hallinnollisesti erillisiä, talkoovoimin toimineita paikallisia organisaatioita. Useilla paikkakunnilla kunnat tulivat jo alkuvaiheessa toimintaan mukaan, usein esimerkiksi kunnanjohtaja tai paikallisen osuuspankin johtaja työskenteli oman toimensa ohessa yhdistyksen johdossa. Valtakunnallisesti toimintaa koordinoi Kulutusosuuskuntien keskusliiton Asunto-osasto.[1][2]

Aravalain tultu voimaan 1949 Hakan asuntotuotanto kasvoi voimakkaasti. 1950-luvulla Haka sai rakennettavakseen 1 200 asuntoa Helsingin Roihuvuoreen. Puistomaista, maastoa mukailevaa toteutusta pidettiin onnistuneena. Hankkeessa Haka testasi myös määrätietoisesti kehittämäänsä uutta rakennustekniikkaa, puhdasbetonivalua kasettimuoteilla, jonka yhteydessä voitiin käyttää yksikerroksista sisärappausta.[1] Vuosikymmenen lopussa Haka sai Helsingin kaupungilta rakennettavakseen Pihlajamäen yhteisesti Saton kanssa. Tonttien jakokuvio säilyi kymmeniä vuosia ja laajeni myös muihin kaupunkeihin; Haka ja Sato jakoivat kaupunkien asuntorakennusmaat, eikä muilla yhtiöillä ollut yhtä hyviä mahdollisuuksia päästä mukaan tuotantoon.^lähde?

Vuonna 1959 suurimman paikallisorganisaation, Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan toimitusjohtajaksi valittiin insinööri ja lakimies Antti Pelkola. Pelkola johti Hakaa seuraavat 23 vuotta, ja nousi 1960-luvulla yhdeksi rakennusalan keskeisistä vaikuttajista. Hänen vahva näkemyksensä tehokkaasta aluerakentamisesta ja suurista, tiheään rakennetuista lähiöistä olivat täysin vastakkaisia esimerkiksi Heikki von Hertzenin kannattamille puutarhakaupunkilähiöille. Hakasta muodostuikin rationaalista tehokkuutta ja rakennuttajan ohjausta korostava aatteellinen vastapooli puutarhakaupunki-ideologialle ja Asuntosäätiölle.[3]

Pelkolan johdolla Haka ryhtyi maanhankintaan aluerakennushankkeita varten. Huomattavimmat hankkeet olivat Helsingin Pihlajamäki, Roihuvuori ja erityisesti Espoon Matinkylä[4] Haka hankki omistukseensa Matinkylän maat 1965. Kunta oli tarjonnut aikaisemmin 100 000 m² suuruista kaavoitussopimusta eri urakoitsijoille, Hakan kanssa solmittu sopimus käsitti kerrosalaa 200 000 neliötä, ja myöhemmin sopimuksen kohteen asemakaava laajennettiin peräti 450 000 m²:iin. Matinkylä oli monella tapaa Hakalla käännekohta: siinä kehitettiin elementtitekniikkaa, tiukkaa suunnittelun ohjausta ja laajamittaista aluerakentamista. 1960-luvun alussa Haka kehittyi systemaattisen elementtituotannon myötä suurtuotantoa harjoittavaksi aluerakentajaksi.[5]

1960-luvulle tultaessa toiminnassa oli mukana lähes 50 erillistä paikallisjärjestöä, eikä laajentunutta toimintaa voitu enää hoitaa vapaaehtoisvoimin. Asunto-osasto otti hoitaakseen rahoitus- ja urakkakilpailujärjestelyt keskitetysti.[1]

Suuren mittakaavan aluerakentaminen nosti Hakan 1960-luvulla Suomen suurimpien rakentajien joukkoon. Yksi merkittävistä kohteista oli Tampereen Näsinneula-näkötorni 1970–1971. Aluerakentaminen jatkui viennillä: Haka oli vuonna 1972 Neuvostoliiton markkinoita varten perustetun Finn-Stroi-yhtymän perustajajäsen. Finn-Stroin kautta Haka urakoi muun muassa Enson ja Kostamuksen työmaita vuosina 1972–1988. Vuosikymmenen lopulla viennin osuus oli jo neljännes liikevaihdosta. Kasvua haettiin myös yritysostoilla 1970-luvun loppupuolelta koko 1980-luvun ajan. Tällöin Hakan omistukseen siirtyivät muun muassa tamperelainen, Keskustapuolueeseen yhdistettyjen lahjusoikeudenkäyntien vuoksi kuuluisaksi tullut Rakennusliike Noppa vuonna 1984 ja yhdeksi Suomen suurimmista rakennusliikkeistä kasvanut tamperelainen Mattinen & Niemelä vuonna 1985. [6] Muita Hakan ostamia rakennusliikkeitä olivat oululainen Insinöörirakentajat Oy 1978, joensuulainen Rakennustoimisto Y. I. Immonen Oy 1979, vaasalainen Oy E. Ehrs Ab, pietarsaarelainen Oy Kaustinen & Kattil Ab 1980, vuorineuvos Aarne J. Aarnion Palkki Oy 1981 ja tamperelainen H. Böök 1982.[7][8] Yrityskauppojen myötä Haka siirtyi myös urakoimaan maa-ja vesirakentamista, josta se kuitenkin kärsi suuria tappioita. Haka harjoitti myös kiinteistöliiketoimintaa.[9]

Hakan jäseniksi tulivat 1970-luvulla myös SAK ja suurimmat ammattiliitot. Valtakunnallisuus noteerattiin vuonna 1975, kun nimeksi tuli Rakennuskunta Haka. Vuonna 1989 hylättiin osuuskuntamuoto, ja yritys muutettiin osakeyhtiöksi nimeltään Haka Oy. Omistajat olivat EKA (osuus 70 %), Elanto (20 %) ja Suomen Työväen Säästöpankki (10 %).[9] Tuolloin Haka oli jo noussut maan suurimmaksi rakennusliikkeeksi. Sitä oli johtanut vuodesta 1982 Eero Piipari, josta oli tullut vuorineuvos 1986 ja Hakan pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja 1988. Eläkkeelle Piipari jäi 1991.[10]

1980-luvun lopun huippusuhdanteen jälkeen Suomen 1990-luvun alun laman myötä Suomen rakennustuotanto romahti 1990-luvun alkuvuosina. Hakan johto tiesi jo vuonna 1991 yhtiön olevan sitoutunut tulevina vuosina niin raskaasti tappiollisiin urakoihin, että konkurssi oli mahdollinen 1994 ellei tilanne kääntyisi. EKAn huono taloudellinen tilanne vaikeutti Hakan asemaa entisestään. Vuoden 1991 tulos oli näennäisesti positiivinen, mutta yhtiöllä oli yli tuhat myymätöntä asuntoa. Yhtiön toimitusjohtaja Pertti Naulapää erotettiin maaliskuussa 1992, ja hänen seuraajakseen tuli Eero Makkonen. Vuosi 1992 oli 250 miljoonaa markkaa tappiollinen ja 1993 tappiota tuli lisää lähes miljardi markkaa. EKAn vaikeuksien myötä Hakan osakkeet olivat 1993 lähtien rahoittajapankkien hallussa. Rahoittajien lopetettua lainoituksen vuoden 1994 alussa Haka haki itsensä konkurssiin 15. maaliskuuta.[11]

Hakan konkurssi vuonna 1994 oli Suomen yrityshistorian suurimpia. Valvottavien saatavien arvo nykyrahassa oli 6 miljardia euroa ja Hakassa sekä sen omistamissa yhtiöissä oli 3 200 työntekijää. Rahoittajista SYP kärsi 450 miljoonan, Postipankki 300 miljoonan, KOP 200 miljoonan ja Valtion vakuusrahasto STS:n kautta 400 miljoonan markan luottotappiot. Hakan rakennushankkeita ryhtyi jatkamaan ruotsalainen Skanska, joka palkkasi käytännössä yrityksen koko johdon perustamaansa tytäryhtiöön.

Vuonna 1988 perustettu Hakan venäläinen tytäryhtiö Haka Moskova selvisi emoyhtiön konkurssista ja toimii edelleen.[12] Haka Moskova oli Hakan tytäryhtiön Haka-Stroin ja venäläisten yhteisyritys, josta Haka-Stroi omisti 90 prosenttia. Haka Moskovan toimitusjohtaja Klaus Diktonius ja neljä muuta johtajaa ostivat yhtiön Hakan konkurssipesältä vuonna 1994.[13]

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi työntekijää konkurssipesän kiinteistöjen myynnistä alihintaan ja välistä itselle kerätyistä palkkioista vuosina 1996–1997. Päätekijät saivat rangaistukseksi kolme ja neljä vuotta vankeutta. Kaikkiaan tuomittuja oli 13. Kaikki valittivat hovioikeuteen.[14]

Pesän myynnille ei ollut kiirettä, sillä kestoksi oli määritelty 10 vuotta. Paras omaisuus myytiin vuosina 1994–1995 ja osa huonohintaisemmista kiinteistöistä myytiin hinnalla millä hyvänsä. Myynnissä suosittiin kavereita ja lähipiiriä.[14]

Hakan konkurssipesää käsiteltiin hovioikeudessa helmikuussa 2008. Konkurssi oli suurin rakennusalan konkurssi Suomessa. Oikeudessa käsiteltiin tapauksia, joissa myytiin tai vaihdettiin lähes sata kohdetta.[14]

Hovioikeuden päätös asiassa saatiin heinäkuussa 2008. Oikeus totesi että omaisuutta myytiin selvästi käypää hintaa halvemmalla. Kiinteistöyksikön johtaja sai palkkioita alihinnoitelluista kaupoista. Pesänhoitajia erehdytettiin, jotta he hyväksyisivät kaupat.[15]

Kiinteistöyksikön johtaja tuomittiin törkeistä petoksista ja törkeästä kavalluksesta ehdottomaan vankeuteen 3 vuodeksi 8 kuukaudeksi. Toinen pääsyytetty, hänen alaisensa, sai vuotta lyhyemmän rangaistuksen. Kolmas kiinteistöyksikössä työskennellyt syytetty tuomittiin puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Vahingonkorvauksia kaksi pääsyytettyä tuomittiin maksamaan 1,3 ja 0,7 miljoonaa euroa. Neljä konkurssipesältä alihintaisia kiinteistöjä ostanutta henkilöä tuomittiin eripituisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Kahden konkurssipesältä kiinteistöjä ostaneen syytetyn osalta syytteet hylättiin. [15]

• Haka-alue Valkeakoskella
• Haka-alue Savonlinnassa

• Tapiolan Hakalehto, Espoo
• Puotila, Helsinki, 1960– (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Pihlajamäki, Helsinki, 1961– (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Myllypuro, Helsinki, 1964– (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Kontula, Helsinki 1964– (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Simonkylä, Vantaa, 1964– [17]
• Karakallio, Espoo, 1964– [17]
• Matinkylä, Espoo 1968– [17]
• Länsimäki, Vantaa, 1969– [17]
• Havukoski, Vantaa, 1971–1980 (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Perkkaa, Espoo, 1971– (yhdessä Saton kanssa)[17]
• Merihaka, Helsinki 1972–
• Näkinpuisto, Helsinki
• Nöykkiön Eestinlaakso, Espoo 1989–1994 (Skanska rakensi loppuun yhdessä 1/1990-)

• Enso (yhdessä muiden kanssa)
• Kostamus (yhdessä muiden kanssa)