Haidat

Haida Gwaii Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla.

Haidat asuttavat Kuningatar Charlotten saaria eli haidaksi Haida Gwaii yli 130 kilometrin etäisyydellä mantereesta.[1] Saaristoon kuuluu yli 150 saarta, joista suurimmat ovat Grahaminsaari ja Moresbynsaari.[2] Suurin osa alueesta kuuluu Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan, mutta haidoja asuu myös Yhdysvaltojen Alaskaan kuuluvan Prince of Wales Island -saaren eteläosassa.[3] Kanadassa haidoja oli vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan 5 015.[4] Kuningatar Charlotten saarten 5 000:ta asukkaasta haidoja on noin puolet. Loput noin 2 000:ta haidasta asuu muualla, kuten Vancouverissa ja Prince Rupertissa.[5]

Haidanainen valokuvassa vuodelta 1910.

Kuningatar Charlotten saaria on asutettu arkeologisten löytöjen perusteella yhtäjaksoisesti noin 6 000–8 000 vuotta. Ennen eurooppalaisten saapumista haidoja on ollut jopa kymmeniätuhansia. Tiettävästi ensimmäinen eurooppalainen alueella oli espanjalainen tutkimusmatkailija Juan Pérez Hernandez vuonna 1774. Tosin joidenkin tutkijoiden mukaan venäläiset retkikunnat olivat käyneet alueella jo vuonna 1741.[6] Pian eurooppalaisten kanssa alettiin käydä kauppaa. Haidat myivät etenkin merisaukonnahkoja saaden vastineeksi Euroopassa ja yhdysvalloissa valmistettuja käyttötavaroita. Suhteet eurooppalaisten kanssa olivat pääosin rauhalliset, joskin vuonna 1791 käytiin joitakin yhteenottoja. Samana vuonna haidojen keskuuteen levisi myös isorokko. Kauppiaat lakkasivat käymästä haidojen luona vuonna 1830, jolloin Hudson’s Bay Company perusti Fort Simpsonin kauppa-aseman mantereen rannikolle. Paikalle saapui haidojen lisäksi tlingitejä ja tsimshianeja. Kaupankäynnin jatkumisesta huolimatta haidat kärsivät suuria tuhoja 1800-luvun aikana. he sotivat kwakiutleja vastaan ja heidän yhteisöjään hävitti lisäksi isorokko. Monet haidat sortuivat alkoholismiin ja prostituutioon. Monet haidojen kylistä hylättiin kokonaan. Vuoteen 1915 mennessä haidoja oli enää 1915 588. Metodisti- ja anglikaanisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta lopetettiin esimerkiksi šamanismi ja toteemipaalujen pystytys.[7]

Kanadan haidoille luovutettiin 3 500 eekkerin kokoinen maa-alue vuonna 1882, johon liitettiin vielä 360 eekkeriä vuonna 1913.[7] Alue on pirstoutunut lähes 40 reservaattiin.[8] Haidat ovat sittemmin vaatineet koko Haida Gwaiin aluetta, mutta sopimukseen brittiläisen Kolumbian hallinnon kanssa ei ole päästy.[6] Yhdysvalloissa haidat saivat oman reservaattinsa vuonna 1949, mutta reservaatin luovutus peruttiin oikeudessa muutamia vuosia myöhemmin.[7] Vuonna 1968 tehtiin viimein sopimus, jonka mukaan haidat ja tlingitit saivat menettämistään maista korvauksena 7,5 miljoonaa dollaria. Korvaussummasta suuri osa valui tosin oikeudenkäyntikuluihin.[9] Nykyisin Yhdysvaltojen puoleiset haidat kuuluvat pääosin Kaakkois-Alaskan korporaatioon.[8] Yhdessä tlingitien kanssa he kuuluvat yhteen ja samaan liittovaltion tunnustamaan heimoon.[10]

Bill Reidin teos The Raven and the First Men (”Korppi ja ensimmäiset ihmiset”) vuodelta 1980.

Haidataloja ja toteemipaaluja valokuvassa vuodelta 1878.

Haidat ovat osa niin sanottua Luoteisrannikon kulttuurialuetta.[11] Haidat asuivat perinteisesti itsehallinnollisissa kylissä. Yhteiskunnallinen perusyksikkö oli klaani, johon kuhunin kuului enimmillään 12 perhettä. Klaanin johdossa oli päällikkö, joka vastasi esimerkiksi sotien julistamisesta.[7] Monien naapurikansojensa tapaan haidat laskivat sukulinjansa matrilineaarisesti, eli äidin puolelta.[12] Matrilineaarisia linjoja oli kaksi ja klaanit olivat niiden alapuolella. Työnjako haidayhteisöissä perustui sukupuoleen ja luokkaan. Naiset valmistivat ruokaa, tekivät vaatteita ja eläintennahkoja. Miehet metsästivät ja kalastivat, sekä rakensivat talot ja kanootit. Haidoilla oli orjia, joita saatiin sotavangeista ryöstöretkiltä.[7]

Haidat tekivät korkealuokkaisia puukaiverruksia, joihin kuuluivat esimerkiksi naamiot, talojen julkisivut ja toteemipaalut.[7] Toteemipaalut liitetään usein väärin uskontoon, vaikka niillä ei ole uskonnollista merkitystä. Toteemipaalu on enneminkin symboli, joka osoittaa perheen klaanin. Ylimpänä haidojen toteemipaalussa on kolmen miehen hahmot, jotka viittaavat haidakylää aina vartioineisiin kolmeen henkilöön. Alempana on vain renkaita sisältäviä jaksoja, jotka kuvastavat potlatch-seremonioita.[13] Potlatch oli lahjojenjakoseremonia, jollaisia järjestettiin esimerkiksi kriisien aikana, lasten syntyessä tai tytön ensimmäisten kuukautisten kunniaksi. Seremonia kiellettiin kanadassa 1880-luvulla, mutta sallittiin jälleen vuonna 1951.[14]

Nykyisin monet haidat saavat elinkeinonsa kalastuksesta ja metsätaloudesta. haidat ovat tulleet tunnetuiksi myös taidokkaasta taiteestaan.[6] Yksi tunnetuimmista intiaanitaiteilijoista oli haidataustainen Bill Reid, joka jatkoi toteemipaalujen valmistuksen perinnettä.[15]

Haidan kieli on isolaattikieli, jota on pidetty joskus na-denekieliin kuuluvana.[16] Kieli voidaan jakaa kahteen murteeseen. Pohjoista murretta (X̲aad Kil) puhutaan Haida Gwaiin pohjoisosassa ja Alaskan puolella. Etelämurretta (X̲aayda Ki) puhutaan saariston eteläosissa. Kanadan vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan kieltä osasi 446 puhujaa. Sujuvasti kieltä puhuu kuitenkin vain muutamia kymmeniä vanhuksia. Saarilla on kuitenkin järjestetty kielen opetusta.[6]

• Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Haidat Wikimedia Commonsissa