Habsburg

Habsburg-suvun varhaisimpia juuria voidaan jäljittää 900-luvulle, jolloin sillä oli omistuksia nykyisen Sveitsin alueella. Sukunimi Habsburg on väännös suvun alkuperäisen sukulinnan, Sveitsissä lähellä Aargauta sijaitsevan, noin vuonna 1030 rakennetun Habichtsburgin (”haukkalinna”) nimestä. Vuonna 1111 kuollut Otto otti Habsburg-nimen linnan mukaan. 1200-luvulle asti Habsburgit olivat melko vähäpätöinen kreivillinen suku, joka hallitsi hajanaisia alueita Sveitsin ja Lothringenin alueilla.

Ratkaiseva käänne suvun historiassa tapahtui vuonna 1273, jolloin Rudolf Habsburgilainen valittiin Saksan kuninkaaksi. Köyhän Habsburg-suvun edustajan valitseminen kuninkaaksi oli kompromissiratkaisu tilanteessa, jossa pitkän interregnum-kauden jälkeen valtakunnalle haluttiin saada yleisesti hyväksytty hallitsija. Kuninkuuden suomin valtuuksin Rudolf läänitti pojilleen Albrektille ja Rudolfille Itävallan herttuakunnan, jota hallinnut Babenberg-suku oli sammunut.

Habsburgit eivät onnistuneet pitämään kuninkuutta pysyvästi, mutta Itävallan herttuoiksi nouseminen takasi heille aseman mahtavimpien saksalaisten ruhtinaiden joukossa. Rudolf Habsburgilaisen pojanpojanpoika Rudolf IV otti asemaansa korostaakseen käyttöön arkkiherttuan arvonimen. Hän myös teetätti Privilegium Maius -nimisen väärennetyn asiakirjan, jonka mukaan aiemmat keisarit olivat myöntäneet Habsburgeille arkkiherttuan arvon ja erilaisia muita etuoikeuksia. Habsburg-sukuinen keisari Fredrik III julisti asiakirjan vuonna 1453 aidoksi.

Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarien vaakunassa esillä hallitut alueet. Lähde: Johann Siebmacherin vaakunakirja vuodelta 1605.

Habsburgien hallitsemat alueet vuoden 1547 Mühlbergin taistelun jälkeen. Lähde: The Cambridge Modern History Atlas (1912).

Aargaun lähellä sijaitseva Habsburgien linna.

Fredrik III Habsburg valittiin 1440 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, ja hänestä alkoi 1700-luvun alkuun asti jatkunut katkeamaton linja Habsburg-keisareita.

Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin. Fredrik naitti poikansa Maksimilianin Burgundin herttuan Kaarle Rohkean tyttärelle Marialle, ja Kaarlen kuoltua Habsburgit perivät saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneet Burgundin alueet, eli Franche-Comtén ja Alankomaat. Maksimilian I laajensi edelleen Habsburgien valtaa kahdella onnistuneella naimakaupalla. Hän naitti poikansa, arkkiherttua Filip Komean, Espanjan prinsessalle Johanna Mielipuolelle, jonka kautta Habsburgit perivät Espanjan ja eteläisen Italian. Lapsenlapsensa Ferdinandin ja Marian Maksimilian puolestaan naitti Böömin ja Unkarin kuninkaan Vladislav II:n lapsille, mikä takasi näiden alueiden periytymisen Habsburgeille. Nämä onnekkaat avioliitot synnyttivät lentävän lauseen: "Käykööt muut sotia, harrasta sinä, onnellinen Itävalta, naimakauppoja!" (lat. Bella gerant alii, tu felix Austria, nube!).

Filip Komean poika Kaarle V peri keisariksi noustessaan kaikki suvun omistukset: Itävallan, Unkarin, Böömin, Franche-Comtén, Alankomaat, Espanjan ja eteläisen Italian. Lisäksi valtakuntaan kuuluivat Espanjan siirtomaat. Tämä mahtava valtakunta pysyi kuitenkin yhden hallitsijan alaisuudessa vain sukupolven ajan.

Kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n keisariksi ja poikansa Filip II:n Espanjan kuninkaaksi, suku jakautui kahteen haaraan: itävaltalaiseen ja espanjalaiseen. Itävallan Habsburgit kantoivat Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua ja hallitsivat niin sanottua Habsburgien monarkiaa eli pääasiassa Itävaltaa, Böömiä ja Unkaria, kun taas Espanjan Habsburgit hallitsivat Espanjaa, Alankomaita, Espanjan omistuksia Italiassa ja ajoittain Portugalia.

Espanjan haaran valta kesti vajaat kaksi vuosisataa. Viimeinen Espanjan Habsburg-kuningas Kaarle II kuoli vuonna 1700 jättämättä jälkeläisiä. Siitä alkoi Espanjan kruununperimyssota, joka päättyi Ranskan Bourbon-kuningassuvun nousemiseen Espanjan valtaistuimelle. Myös Itävallan Habsburg-suku sammui mieslinjalta, kun keisari Kaarle VI kuoli vuonna 1740 jättämättä miespuolista perillistä, mikä johti Itävallan perimyssotaan. Kaarlen tyttärestä Maria Teresiasta tuli Itävallan, Unkarin ja Böömin hallitsija, ja hän kruunautti keisariksi puolisonsa, Lothringenin herttuan Frans Stefanin. Vuonna 1780 kuollut Maria Teresia oli periaatteessa viimeinen ”aito” Habsburg. Myöhemmät Habsburgit olivat Frans Stefanin jälkeläisinä periaatteessa Lothringenin sukua ja käyttivät virallisesti nimeä Habsburg-Lothringen.

Napoleon, joka oli kukistanut saksalaiset valtiot, lakkautti vuonna 1806 tuhatvuotisen Saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Viimeinen saksalais-roomalainen keisari Frans II oli kuitenkin jo kaksi vuotta aiemmin muodostanut Habsburgien perintömaista uuden Itävallan keisarikunnan. Näin Habsburg-Lothringenit menettivät saksalais-roomalaisen keisariuden mutta jatkoivat Itävallan keisareina. Valtakunta muuttui vuonna 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi ja Habsburg-Lothringenit jatkoivat sen hallitsemista kaksoisarvonimellä Itävallan keisari ja Unkarin kuningas.

Ensimmäisessä maailmansodassa kärsityn häviön tuloksena Itävalta-Unkarin viimeinen keisari Kaarle I luopui 11. lokakuuta 1918 vallasta. Itävalta-Unkarin valtakunta pirstoutui ja Habsburg-Lothringenit karkotettiin uudesta Itävallan tasavallasta. Suku on kuitenkin yhä elossa, ja sen nykyinen päämies on Karl Habsburg-Lothringen, viimeisen keisarin Kaarle I:n pojanpoika.