Haavoittumismerkki

Haavoittumismerkistä oli kolme luokkaa.

• Musta (3. luokka, musta kuvaa rautaa) niille, jotka haavoittuvat kerran tai kahdesti
• Hopea (2. luokka) niille, jotka haavoittuvat kolmesti tai neljästi, tai menettivät raajan tai silmän
• Kulta (1. luokka voitiin myöntää myös postyymisti) niille, jotka haavoittuivat viidesti tai useamman kerran, tai menettivät näkönsä, tai "miehuutensa", tai saivat vakavan aivovaurion

Keisari Vilhelm II perusti haavoittumismerkin 3. maaliskuuta 1918 samana päivänä kun Saksa solmi Brest-Litovskin rauhan Venäjän kanssa. Ensimmäiset merkit jaettiin samana päivänä. Merkki jaettiin maavoimille, mukaan lukien Saksan siirtomaajoukoissa palvelleet sekä lentäjät ja tähystäjät. Merkin myöntöperusteihin kuului: "Merkki on erityinen tunnustus niille, jotka ovat haavoittuneet isänmaata palvellessaan. Merkki on tarkoitettu osoittamaan tunnustusta niille, jotka ovat vuotaneet verta maansa puolesta tai ovat menettäneet terveytensä rintamalla vihollisen toiminnasta johtuen ja eivät siksi kykene työskentelemään".

Merkkiä jaettiin ensimmäisessä maailmansodassa haavoittuneille, sekä mm. rajakahakoissa kuten Suurpuolan kapinassa 1918-1919, Sleesiassa 1918-1921 ja Kärntenissä 1918/1919 haavoittuneille.

24. kesäkuuta 1918 alkaen merivoimien palveluksessa haavoittuneille jaettiin ulkonäöltään eroava merivoimien haavoittumismerkki (Verwundetenabzeichen der Marine), mutta merkistä oli samat kolme luokkaa samoin myöntöperuistein. Toisen maailmansodan alettua merivoimille jaettiin sama haavoittumismerkki 1939, kuin muillekin aselajeille.

Heinäkuussa 1936 natsi-Saksa lähetti Kondori-legioonana tunnetun yksikön osallistumaan Espanjan sisällissotaan. Hitler perusti haavoittumismerkin sisällissodassa haavoittuneille saksalaisille 22. toukokuuta 1939, samoihin aikoihin kun yksikkö kotiutettiin jälleen Saksaan. Merkki oli ensimmäinen versio, jossa oli mukana natsi-Saksan tunnus hakaristi.

Haavoittumismerkki 1939 perustettiin 1. syyskuuta 1939, eli samana päivänä, kun Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Aiemmat haavoittumismerkit ensimmäisestä maailmansodasta, sodan jälkeisistä rajakahakoista tai Espanjan sisällissodasta katsottiin eduksi luokituksessa ja saajalle voitiin myöntää seuraava luokka. Maaliskuusta 1943 alkaen merkkiä jaettiin myös pommituksissa haavoittuneille siviileille.

Heinäkuun 20. päivän haavoittumismerkki, kaikki kolme luokkaa.

Tämä erikoismerkki oli haavoittumismerkeistä harvinaisin, sillä se myönnettiin vain Hitleriä vastaan suunnatussa heinäkuun 20. päivän pommiattentaatissa haavoittuneille. Pommiattentaatissa oli läsnä 24 henkilöä ja heistä jokainen sai eriasteisia vaurioita, yksi kuoli välittömästi sekä kolme menehtyi myöhemmin haavoihinsa. Merkki oli hieman suurempi kuin edeltäjänsä ja sisälsi myös siihen painetun Hitlerin nimikirjoituksen. Hitler myönsi merkin myös itselleen, mutta hän ei käyttänyt sitä, vaan kantoi edelleen ensimmäisessä maailmansodassa saamaansa mustaa haavoittumismerkkiä 1. luokan rautaristin ja kultaisen natsipuolueen puoluemerkin ohella.[1]

Haavoittumismerkki lakkautettiin sodan loppumisen jälkeen, mutta sitä sai yhä kantaa. Vuoden 1957 säädöksen jälkeen 1939 haavoittumismerkkiä sai kantaa vain, jos siitä hiottiin pois hakaristitunnus. Tämä ei kuitenkaan koskenut Espanjan sisällissodan tai heinäkuun 20. päivän haavoittumismerkkejä, joita sai edelleen kantaa alkuperäisessä asussaan.

• Jörg Nimmergut: Deutsche Orden und Ehrenzeichen bis 1945. Band 4: Württemberg II – Deutsches Reich.. Zentralstelle für wissenschaftliche Ordenskunde, München, 2001. ISBN 3-00-001396-2.