Haanjan ylänkö

Haajan ylängön pinta-ala on noin 2 500 neliökilometriä, josta 816 neliökilometriä jää Viron puolelle ja alueen eteläosasta suuri osa jää Latvian ja kaakkoisosasta pieni osa Venäjän puolelle. Ylängön keskikorkeudeksi ilmoitetaan noin 200 metriä mpy. Ylänkö muodostuu kalkkikivikalliosta, joka kohoaa 160 metriin, ja sen päälle kerrostuneesta moreenista, hiekasta ja muusta jääkauden loppuvaiheen aikana kerääntyneestä aineksesta. Kallion päällä on irtonaista ainesta 25–60 metrin paksuinen kerrostuma.[4][5][2]

Ylänkö sijaitsee Virossa sen kaakkoisosassa pääosin Võrumaan maakunnassa ja siellä pääosin Rõugen ja Võrun kunnissa sekä Setomaan kunnan eteläosassa. Latvian puolella sen eteläosa mahtuu Alūksnen kuntaan ja Venäjällä Petserin piiriin. Ylängön alue on selvärajainen sen pohjois- ja luoteisosissa Võrun laaksossa, missä se alkaa jyrkällä nousulla alueen korkeimmalle alueelle. Alueen länsipuolella sijaitsee Karulan ylänkö ja ylänköjen välissä kulkee Harglan kanjoni, jossa virtaa Mustjõgi. Mainitusta pohjoisrajasta on matkaa Latvian rajalle 40 kilometriä ja Harglan kanjonin tasalta on Venäjän rajalle matkaa 30 kilometriä.[5]

Ylängön moreenimaat ovat olleet hyviä ja sen hiekkamaat taas heikkoja viljelymaita. Siksi asutus on keskittynyt moreeni- ja savialueille ja hiekkakankaat ovat jääneet metsämaiksi. Alue on aiemmin ollut tiheästi viljeltyä, mutta viimeisen 50 vuoden aikana osa pelloista on metsittynyt viljelyn puuttumisen vuoksi. Metsämaata onkin 60 % ja peltomaata 36 %. Peltoalueet ovat olleet pieniä ja ne ovat sijainneet hajallaan. Suurin kaupunki Võru sijaitsee ylängön pohjoissivulla Võhandu jõen jokilaaksossa. Ylänköalueella olevia virolaisia taajamia ovat esimerkiksi Vatseliina, Misso ja Rõuge, latvialaisia Ape ja Korneti, ja venäläisiä taajamia Lavry.[2][6][lower-alpha 1]

Virossa sataa 550–800 millimetriä vuodessa, mistä suuri osa tulee kasvukaudella. Ylängöllä Latvian puolella sataa 50–100 millimetriä enemmän kuin maassa keskimäärin. Talven osuus kokonaissademäärästä on 100 millimetriä vuodessa. Sama voidaan otaksua tapahtuvan Vironkin puolella rajaa.[lower-alpha 2][lower-alpha 3]

Jääkauden jälkeen ylängön maaston epätasaisuus johti lukuisten pienien järvien syntymiseen. Järvien välille syntyi ojien, purojen ja jokien verkosto. Joet virtasivat alas ylängön rinteitä ja vesireittien vedet päätyivät Itämereen Narvanjoen, Koivajoen ja Väinäjoen valuma-alueiden kautta. Syntyneet uomat kuluttivat nopeasti järvien laskukynnyksiä, jolloin järvien vedenpinnat laskivat. Jäljelle jäävistä järvistä osa on ehtinyt soistua umpeen, mutta edelleen on ylängöllä noin 170 järveä. Alueen vedestä osa tunkeutuu kalkkikivikallioon, jonka pohjavesi virtaa kallioiden raoissa kohti ylängön reunaosia ja vedet purkautuvat siellä lähteinä ja joskus korkealle ilmaan työntyvinä vesisuihkuina. Osa järvistä muodostui jäätikköjokilaaksoihin, jossa veden epätasaisen kulutustyön seurauksena järvet voivat olla suhteellisen syviä.[2][6]

Ylängöltä alas virtaavat ojat ja joet yhtyvät alempana virtaaviin pääuomiinsa. Lännessä ylänköä seuraa Pärlijõgi sen länsirinteen alapuolella ja se yhtyy pohjoisessa Mustjõgeen. Etelässä ylänköä seuraa Peeli jõgi, joka yhtyy Mustjõgeen idästä päin. Mustjõgi on Koivajoen sivujoki ja se laskee Riianlahteen. Pohjoispuolella virtaa Võhandu jõgi, joka kerää pohjoiseen laskevat ojat itseensä ja virtaa sitten koilliseen ja laskee Peipsijärveen. Piusa jõgi kerää ylängön pohjois- ja itäpuolen vesiä ja johtaa ne Peipsijärven Pihkovanjärveen. Itäpuolella virtaava Pedetsijoki laskee kohti etelää ja kääntyy Latvian puolella kohti lounasta yhtyen Väinäjokeen, joka laskee myös Riianlahteen.[lower-alpha 1]

Kallioperä on myöhäisdevonikaudella sedimentoitunutta ja sittemmin kivettynyttä kalkki- ja hiekkakiveä. Jääkauden kylmän vaiheen aikana mannerjäätiköt liukuivat alueen yli kuluttaen kalkkikivikalliota tasaiseksi. Kun jääkausi lähestyi päättymistään, jääkerros oheni ja jakautui pienemmiksi jäävirroiksi. Pienemmät jäävirrat kiersivät korkeat paikat ja jättivät sinne moreenia useaan otteeseen. Jääkauden loppuvaiheessa noin 12 000 vuotta sitten jäätikön reuna oli vetäytynyt etelästä Haanjan seudulle, jossa jäätikön reuna työnsi moreenimassoja ylöspäin lisäten samalla niiden määrää entisestään. Moreenia onkin löydetty viideltä eri jääkauden ajanjaksolta. Monet nykyään havaittavat maaston piirteet selittyvät siitä tilanteesta, joka vallitsi seudulla 12 000–13 000 vuotta sitten. Silloin mannerjäätikön reuna patosi eteensä paljon sulamisvesiä jäätikköjärveksi, jonka vedet virtasivat länteen päin kuluttaen moreenirinteitä, alla olevaa kallioperää ja kasasivat irrottamaansa maa-ainesta hiekkaisiksi sanduureiksi. Jäätikköjärvi tyhjeni lopuksi tätä jäätikköjokea myöten ja vedestä paljastui Haanjan ylänköä kiertävä jäätikköjokilaakso, jota kutsutaan myös Harglan kanjoniksi. Ylängön mäet ovat jyrkkäpiirteisiä ja niiden rinteet kallistuvat usein 12–30 astetta. Muutamassa tapauksissa rinteen kaltevuus voi nousta 40 asteeseen.[4][5][2]

Ylängön maasto on syntytapansa ja muodostuman geologisesta nuoruudesta johtuen varsin epätasaista. Alueella vuorottelevat mäet ja laaksot, joiden suhteellinen korkeusero vaihtelee 25–60 metriä. Virolaiset kutsuvat mäkiä myös nimillä kunnaat (vir. küngas) ja vaarat (vir. vaar).[2]

Alla on luettelo Haanjan korkeimmista mäistä, jossa mäen korkeus on ilmoitettu metreinä mpy. Tähdellä merkitty mäki sijaitsee Latvian puolella [lower-alpha 2][lower-alpha 3][lower-alpha 4]:

• Suur Munamägi, 317,4 m
• Vällamägi, 304 m
• Kerekunnu mägi, 296 m
• Tsälbämägi, 293 m
• Rohtõsuu mägi, 289 m
• Haragamägi, 289 m
• Papisöödü mägi, 288 m
• Kivestmägi, 288 m
• Mustikmägi, 286 m
• Vänni Kõrgõmägi, 285 m
• Dēliņkalns, 271 m (*)
• Drusku-Pilskalns, 223 m (*)