Haamumaili

Haamumaili tarkoittaa mailin juoksemista alle neljässä minuutissa. Saavutusta pidettiin pitkään mahdottomana, kunnes englantilainen Roger Bannister onnistui siinä vuonna 1954.

Laatta Oxfordin Iffley Road Trackin seinällä kertoo Roger Bannisterin kentällä juoksemasta ensimmäisestä haamumailista.

Historia

Ruotsin Gunder Hägg ja Arne Andersson rikkoivat maailmanennätyksiä vuorotellen 1940-luvulla päästen vain runsaan sekunnin päähän haamurajasta.

Ensimmäisenä haamumailin juoksi Roger Bannister Iffley Roadin kentällä Oxfordissa 6. toukokuuta 1954.[1] Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Chris Brasher veti kaksi ensimmäistä kierrosta ja Chris Chataway kolmannen, jonka jälkeen Bannister siirtyi kärkeen ja ylitti maaliviivan ajassa 3.59,4. Australialainen John Landy rikkoi Bannisterin ennätyksen 1,5 kuukautta myöhemmin. Ensimmäisenä suomalaisena haamumailiin ylsi Olavi Vuorisalo Naantalissa 1957 ajalla 3.59,1. Roger Bannister lupasi sittemmin lahjoittaa solmion kaikille haamumailin juosseille mutta joutui luopumaan tästä käytännöstä muutamaa vuosikymmentä myöhemmin haamumailereiden lukumäärän kasvettua liian suureksi.

Eniten haamumaileja ovat juosseet Yhdysvaltain Steve Scott, Uuden-Seelannin John Walker ja Irlannin Marcus O'Sullivan. Steve Scott alitti neljä minuuttia 136 kertaa.[2] John Walker juoksi haamumailin 129 kertaa ja hän oli myös ensimmäinen, joka ylsi sataan haamumailiin.[3] Kolmantena sataan haamumailiin ylsi Marcus O'Sullivan[4], joka alitti neljä minuuttia 101 kertaa. Mailin juoksun nykyistä maailmanennätystä pitää hallussaan marokkolainen Hicham el-Guerrouj vuonna 1999 juoksemallaan ajalla 3.43,13. Toistaiseksi yksikään naisjuoksija ei ole yltänyt haamumailiin – naisten maailmanennätys on yhä yli kymmenen sekuntia yli neljän minuutin.

Ainoa henkilö, joka on juossut haamumailin kahdesti peräkkäin samassa juoksussa[5], on kenialainen Daniel Komen. Heinäkuussa 1997 hän juoksi kaksi mailia aikaan 7.58,61. Juoksun ensimmäisen puoliskon hän juoksi 3.59,2 ja toisen puoliskon aikaan 3.59,4.[6]

Ensimmäiset haamumailerit

Juoksija Päiväys
1. Roger Bannister6. toukokuuta 1954
2. John Landy21. kesäkuuta 1954
3. László Tábori28. toukokuuta 1955
4. Brian Hewson28. toukokuuta 1955
5. Chris Chataway28. toukokuuta 1955
6. Jim Bailey5. toukokuuta 1956
7. Ronald Delany1. kesäkuuta 1956
8. Gunnar Nielsen1. kesäkuuta 1956
9. Derek Ibbotson6. elokuuta 1956
10. István Rózsavölgyi26. elokuuta 1956
11. Mervyn Lincoln23. maaliskuuta 1957
12. Don Bowden1. kesäkuuta 1957
13. Stanislav Jungwirth19. heinäkuuta 1957
14. Kenneth Wood19. heinäkuuta 1957
15. Dan Waern19. heinäkuuta 1957
16. Olavi Vuorisalo7. elokuuta 1957
17. Roger Moens4. syyskuuta 1957
18. Herb Elliott25. tammikuuta 1958
19. Murray Halberg6. elokuuta 1958
20. Albie Thomas6. elokuuta 1958

Lähteet

  • Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  • Moore, Kenny: Suuret juoksijat. Karisto, 1984. ISBN 951-23-2043-6.
  • Raevuori, Antero: Huippu-urheilun maailma, osa 1. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08689-4.

Viitteet

  1. Bannister's Four-Minute Mile Named Greatest Athletic Achievement Forbes.
  2. Scott Wins Twice on Fifth Avenue 29.9.1996. New York Times. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)
  3. Athletics: 'I'd give up all my medals and records for my health' 3.8.2003. The Independent. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Wanamaker Mile Won By a Wisp of a Kenyan 14.2.1998. New York Times. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)
  5. http://www.alltime-athletics.com/m_2miok.htm
  6. http://faculty.randolphcollege.edu/tmichalik/8min.htm

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.