HMS Inglefield

Pääartikkeli: I-luokka (hävittäjä)

Alus tilattiin vuoden 1935 laivasto-ohjelmassa Cammell Lairdilta, missä köli laskettiin 29. huhtikuuta 1936. Alus laskettiin vesille 15. lokakuuta ja otettiin palvelukseen 25. lokakuuta 1937.[1]

Palvelukseen otettaessa alus liitettiin laivueenjohtajaksi Välimeren laivaston 3. hävittäjälaivueeseen. Alus siirrettiin 5. syyskuuta 1939 Kotilaivastoon. Se suojasi 16. syyskuuta lentotukialus HMS Courageousia, mistä se määrättiin seuraavana päivänä pelastamaan Saksan laivaston sukellusvene U-53:n upottaman SS Kafiristanin eloonjääneet. Alus ei ollut paikalla lentotukialuksen upotessa, mutta se osallistui palattuaan sukellusveneen etsintään.[1]

Alus upotti 14. lokakuuta Irlannista lounaaseen HMS Ivanhoen ja HMS Intrepidin kanssa sukellusvene U-45:n (50°58′N, 12°07′W). Alus siirrettiin 19. lokakuuta huollettavaksi Cammell Lairdin telakalle, mistä se palasi 11. marraskuuta palvelukseen Scapa Flowssa ja seuraavana päivänä laivueeseensa. Alus avusti 29. marraskuuta HMS Maorin kanssa Pohjanmerellä vaurioitunutta sukellusvenettä HMS Triadia, jonka se hinasi seuraavana päivänä Stavangeriin.[1]

Helmikuussa 1940 alus suojasi saattuetta HN14, josta se erkani 25. helmikuuta sukellusvene HMS Narwhalin havaittua Saksan laivaston sukellusveneen. Alus etsi HMS Escapaden, HMS Escortin ja HMS Imogenin kanssa sukeltaneen U-63:a, joka pakotettiin pintaan kahden tunnin metsästyksen jälkeen. Sukellusveneen miehistö jätti aluksensa, minkä jälkeen sukellusvene upotettiin tykkitulella.[1]

Alus määrättiin 31. maaliskuuta operaatio Wilfredin ryhmän WS johtoalukseksi suojaamaan apumiinalaiva HMS Teviot Bankia laskettaessa miinoite Stadtlandetin edustalle Norjan rannikolle. Osasto lähti 5. huhtikuuta Scapa Flowsta merelle, jolloin siihen kuuluivat hävittäjät HMS Isis, HMS Ilex ja Imogen. Operaatio peruutettiin 7. huhtikuuta, kun saatiin tieto Saksan laivaston olevan matkalla Heligoland Bightista Norjaan. Osastoon kuuluneet alukset palasivat Kotilaivastoon tukemaan suunniteltuja operaatioita.[1]

Alus joutui 10. huhtikuuta ilmahyökkäykseen suojatessaan laivastoa. Seuraavana päivänä se suojasi risteilijä HMS Berwickiä etsittäessä Saksan laivastoa Norjan rannikolta. Alukset palasivat 19. huhtikuuta laivaston mukana Scapa Flowhun. Alus osallistui 2. toukokuuta Åndalsnäsin evakuointiin HMS Manchesterin, HMS Birminghamin, HMS Delightin, HMS Dianan, HMS Somalin ja HMS Mashonan kanssa. Se siirrettiin 19. toukokuuta Devonportin telakalle, mistä se palasi 3. kesäkuuta palvelukseen. Alus suojasi 4. kesäkuuta HMS Electraa ja HMS Antelopea, jotka olivat törmänneet toisiinsa suojatessaan lentotukialus HMS Ark Royalia hyökättäessä Trondheimiin operaatio DX:ssä.[1]

Alus määrättiin 10. heinäkuuta suojaamaan 1. miinalaivuetta tehtäessä pohjoista sulkua Färsaarten ja Orkneyn välille (operaatio SN1). Alus suojasi 20. heinäkuuta HMS Zulun kanssa taisteluristeilijöitä HMS Renownia ja HMS Repulsea etsittäessä Saksan laivaston taisteluristeilijä Scharnhorstia Pohjanmereltä. Alus suojasi elokuussa 1. miinalaivuetta kolmeen otteeseen täydennettäessä sulkuja. Syyskuussa se määrättiin suojaamaan Dakariin matkaavaa saattuetta, minkä vuoksi se suojasi HMS Barhamin matkan Gibraltarille. Alus havaitsi 20. syyskuuta Marokon rannikon edustalla Vichyn Ranskan laivaston risteilijä Gloiren, jonka se saattoi Casablancaan. Alus joutui kosketuksiin 23. syyskuuta Vichyn Ranskan laivaston sukellusveneen Perséen kanssa sekä rannikkotykistön maaliksi. Alukseen osui yksi 7,5 tuuman kranaatti, joka aiheutti rakenteellisia vaurioita sekä tappioita aluksella. Se osallistui seuraavana päivänä taisteluun Vichyn Ranskan laivaston hävittäjää L'Audacieuxia vastaan, jolloin se kärsi lisää vaurioita. Lokakuussa aluksen vapauduttua operaatiosta se jäi Freetowniin saattueiden suojaksi. Alus suojasi marraskuussa saattueen HG46 Gibraltarilta kotimaahan, jossa se siirrettiin joulukuussa telakalle Lontooseen.[1]

Alus palasi palvelukseen 20. tammikuuta 1941. Alus aloitti seuraavana päivänä koulutuksen Scapa Flowssa, minkä päätyttyä se liittyi laivueeseensa. Alus suojasi 6. helmikuuta taistelulaiva HMS Rodneya suojattaessa 1. miinalaivuetta Färsaarten ja Islannin välillä. Alus tuki 2. maaliskuuta kommandoiskua Lofooteille. Se oli 19. maaliskuuta osa laivastoa, jonka tehtävänä oli löytää Saksan laivaston taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau. Alus suojasi huhtikuussa saattuetta HX121, jonka aikana se hyökkäsi Maorin kanssa syvyyspommein tuloksetta U-552:n kimppuun.[1]

Alus suojasi 11. toukokuuta saattueen HX125 Islantiin Intrepidin, HMS Impulsiven ja Escapaden kanssa. Alus suojasi 22. toukokuuta taistelulaiva HMS King George V:tä ja taisteluristeilijä Repulsea etsittäessä taistelulaiva Bismarckia. Se erkani 24. toukokuuta osastosta tankkaamaan. Alus suojasi 23. heinäkuuta kuuden muun hävittäjän kanssa risteilijöitä HMS Devonshire ja HMS Suffolk, lentotukialuksia HMS Furious ja HMS Victorious hyökättäessä Norjan rannikolle operaatio EF:ssä. Se palasi 7. elokuuta osaston mukana Scapa Flowhun.[1]

Alus oli 8. elokuuta Scapa Flowssa, kun kuningas Yrjö VI vieraili Kotilaivaston aluksilla (operaatio FC). Alus kuljetti seuraavana päivänä kuningasta tarkastuksen aikana, minkä jälkeen se kuljetti kuninkaan takaisin maihin. Se suojasi tankkeri Black Rangerin Huippuvuorille, jonne perustettiin tankkaussatama Jäämeren saattueita suojaaville aluksille. Se osui 20. elokuuta vedenalaiseen hylkyyn Sasseninlahdessa, jolloin sen kaikuluotain tuhoutui.[1]

Alus suojasi 24. elokuuta Victoriousta risteilijöiden Devonshiren ja Suffolkin sekä hävittäjien HMS Eclipsen ja Escapaden kanssa. Osaston tehtävänä oli suojata ensimmäistä Venäjälle matkaavaa saattuetta operaatio Dervishissä. Se suojasi 31. elokuuta saman osaston mukana lentotukialus HMS Argusta ja risteilijä HMS Shropshireä, jotka kuljettivat lentokoneita ja henkilöstöä Murmanskiin operaatio Strenghtissä, mistä palattuaan alus siirrettiin 14. syyskuuta tutkittavaksi telakalle. Alus siirrettiin 22. syyskuuta korjattavaksi Humberiin, jossaa asennettiin merivalvontatutka sekä radiokuuntelujärjestelmä. Se palasi 26. marraskuuta palvelukseen liittyen seuraavana päivänä Scapa Flowssa laivueeseensa.[1]

Joulukuussa alus määrättiin tukemaan kommandoiskua Norjaan operaatio Kitbagissa, jossa oli tarkoitus laskea 6 Commando Florohon Stadlandetille. Se harjoitteli Shetlannin vesillä operaatiota varten maihinnousualusten HMS Prince Charlesin ja HMS Princess Charlottan kanssa tukikohtanaan Lerwick. Operaatio peruutettiin osittain maihinnousualuksella tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Tammikuussa 1942 alus tulitti Intrepidin kanssa Floroa Norjassa. Ilmavoimat teki saman aikaisesti häirintähyökkäyksen Solan lentokentälle. Tuloksena hyökkäyksestä oli kahden kauppalaivan ja kolmen troolarin tuhoutuminen sekä kahden tehtaan vaurioituminen. Alus siirrettiin palattuaan kattiloiden puhdistukseen Rosythiin.[1]

Alus suojasi 10. maaliskuuta Kotilaivaston mukana Murmanskiin matkannutta saattuetta PQ13 ja sieltä palaavaa saattuetta QP9. Alus suojasi 19. huhtikuuta Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Waspia toimitettaessa lentokoneita Maltalle operaatio Calendarissa. Se palasi 26. huhtikuuta Kotilaivastoon suojaamaan saattueita. Alus suojasi 28. huhtikuuta Kotilaivaston mukana Murmanskiin matkannutta saattuetta PQ15 ja sieltä palannutta saattuetta QP11. Alus suojasi 10. toukokuuta vaurioitunutta HMS Trinidadia vastaanottamaan lähtenyttä osastoa. Se jatkoi matkaansa 14. toukokuuta Kuolan niemimaalle, josta se suojasi 21. toukokuuta Britteinsaarille saattueen QP12, mistä se erkani 29. toukokuuta palaten Kotilaivastoon.[1]

Kesäkuussa Kotilaivaston hävittäjien uudelleen organisoinnin yhteydessä alus siirrettiin 8. hävittäjälaivueeseen. Sille kuormattiin 10. kesäkuuta ammuksia ja muita tarvikkeita toimitettavaksi Murmanskiin. Alus teki matkan Intrepidin kanssa. Alus suojasi 26. kesäkuuta Intrepidin, HMS Achatesin, HMS Volunteerin ja Puolan laivaston ORP Garlandin kanssa palaavaa saattuetta QP13. Alus kuljetti kotimaahan 2. toukokuuta uponneen risteilijä HMS Edinburghin eloonjääneet. Alus erkani 3. heinäkuuta saattueesta Intrepidin ja Garlandin kanssa etsimään ankkuripaikaltaan kadonnutta taistelulaiva Tirpitziä. Osasto palasi seuraavana päivänä saattueen suojaksi. Se kävi 7. heinäkuuta tankkaamassa Islannissa. Alus palasi 10. heinäkuuta Kotilaivastoon saattuepalvelukseen, kunnes se siirrettiin 31. heinäkuuta Humberin telakalle. Koeajot alkoivat marraskuussa, joiden päätyttyä alus siirtyi 8. marraskuuta Scapa Flowhun liittyen seuraavana päivänä laivueeseensa. Alus suojasi 18. joulukuuta saattuetta JW51A Kuolan niemimaalle. Alus erkani 25. joulukuuta saattueesta sen saavuttua määränpäähänsä. Se suojasi 30. joulukuuta palaavaa saattuetta RA51, josta se erkani 6. tammikuuta 1943.[1]

HMS Inglefield suojaamassa Jäämeren saattueita.

Alus suojasi 23. tammikuuta taistelulaiva HMS Ansonia ja risteilijä HMS Sheffieldiä, jotka olivat saattueiden JW52 ja RA52 kaukosuojausosastona. Alus suojasi 19. helmikuuta kuuden muun hävittäjän kanssa saattueetta JW53, josta se erkani 27. helmikuuta sään vuoksi. Se suojasi 1. maaliskuuta samojen hävittäjien ja risteilijä HMS Scyllan kanssa palaavaa saattuetta RA53, josta erottuaan 12. maaliskuuta alus siirrettiin suojaamaan Atlantin saattueita 3. saattajaryhmän johtoalukseksi luoteisen reitin alueelle. Ryhmään kuului muun muassa saattuetukialus HMS Biter. Alus siirrettiin jo 3. huhtikuuta 4. saattajaryhmän johtoalukseksi. Ryhmän muina aluksina olivat Eclipse, HMS Fury ja HMS Icarus. Alus suojasi 6. huhtikuuta ryhmän mukana saattuetta HX231. Alus palasi 15. toukokuuta laivueeseensa Kotilaivastossa. Alus suojasi 17. toukokuuta taistelulaiva HMS Howen Gibraltarille, mistä se palasi kotimaahan suojaten taistelulaiva HMS Nelsonia.[1]

Heinäkuussa alus siirrettiin Sisilian maihinnousuun. Se siirtyi Aleksandriaan liittyäkseen Välimeren laivastoon. Alus lähti 7. heinäkuuta Aleksandriasta osallistuakseen operaatio Avalancheen, jossa se määrättiin kaksi päivää myöhemmin suojaamaan risteilijöitä HMS Auroraa ja HMS Penelopea. Se oli 10. heinäkuuta Egeanmerelle olleessa laivasto-osastossa, jolloin se tulitti HMS Offan kanssa muun muassa Cataniaa. Alus tulitti myös seuraavana päivänä maakohteita tukiessaan maihinnousseita joukkoja.[1]

Alus yritti 23. heinäkuuta tuloksetta upottaa Italian laivaston sukellusvene R. Smg. Ascianghin. Aluksen kotisatamaksi vaihtui elokuussa Malta, josta se partioi Otranton salmen alueella sekä tuki Sisilian taisteluita. Alus siirrettiin syyskuussa Salernon maihinnousuun Yhdysvaltain laivaston 8. hävittäjälaivueeseen. Alus suojasi 7. syyskuuta alkaen Salernon maihinnousussa Force H:ta. Se suojasi 25. syyskuuta Scapa Flowhun palaavia Kotilaivaston aluksia, minkä jälkeen alus liittyi Kotilaivastoon. Se määrättiin lokakuussa palaamaan Välimerelle tukemaan uusia maihinnousuja Italiaan. Matkalla alus teki Biskajanlahdella sukellusveneentorjuntamatkan.[1]

Marraskuussa alus liittyi Algerissa maihinnousulaivastoon. Alus suojasi Maltan kautta Aleksandriaan taisteluristeilijä Renownia, joka kuljetti Winston Churchilliä Kairon kokoukseen. Alus siirtyi joulukuussa Taranton ja Maltan kautta Gibraltarille, jossa se siirrettiin 14. joulukuuta telakalle. Aluksen palatessa 21. joulukuuta palvelukseen se siirtyi Maltalle.[1]

Tammikuussa 1944 alus määrättiin Anzion maihinnousun pohjoiseen hyökkäysosastoon (Peter). Alus lähti Napoliin liittyäkseen osastoonsa. Se aloitti 21. tammikuuta matkansa Napolista maihinnousualueelle. Alus tuki seuraavana päivänä maihinnousua tulittamalla risteilijä HMS Didon ja hävittäjä HMS Kempenfeltin kanssa Civitavecchiaa. Alus tulitti 23.-24. tammikuuta Formiassa rantatietä. Alus oli 28. tammikuuta HMS Mauritiuksen kanssa maavoimien tulitukena Anzion sillanpäässä. Se joutui rannikkotykistön tuleen, mutta alus ei kärsinyt vaurioita. Se tulitti 30. tammikuuta uudelleen Formian rantatietä.[1]

Anzion maihinnousun maajoukkojen komentaja kenraali Alexander nousi helmikuussa Inglefieldille siirtyessään maihin. Alus suojasi 15. helmikuuta ampumatarvikkeilla kuormattuja aluksia Napolista Anzioon. Se suojasi ankkuripaikalla olevia aluksia. Alukseen osui 25. helmikuuta radio-ohjattu Henschel Hs 293 -liitopommi Anzion edustalla. Alus upposi vieden mukanaan 35 miehistönjäsentä. Alukselta pelastetut 157 eloonjäänyttä kuljetettiin Napoliin odottamaan paluuta kotimaahan.[1]

• English, John: Amazon to Ivanhoe - British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Levy, James P.: The Royal Navy's Home Fleet in World War II. New York: Palgrave macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1773-6. (englanniksi)