HMS Argus (I49)

Kuninkaallisen laivaston suunnitteluvirasto tarvitsi suuren laivanrungon, ja se osti siksi keskeneräisen matkustaja-aluksen Conte Rosson, jonka Lloyd Sabaudo Line oli tilannut vuonna 1914. Runko oli maannut varastoituna elokuusta 1914, ja laivasto osti sen elokuussa 1916. Viraston saatua haltuunsa tarvitsemansa rungon, johon ensi kertaa voitiin rakentaa täyspitkälentokonesuoja ja lentokansi, suunnitelmien toteuttaminen päästiin aloittamaan.[1]

Ensimmäiset lentokoneet olivat lokakuussa 1918 alukselle sijoitetut kahdeksantoista Sopwith Cuckoo -torpedokonetta, joita toivottiin voitavan käyttää hyökkäyksessä Saksan keisarikunnan laivaston Avomerilaivastoa vastaan sen ollessa kotisatamissaan. Alukselle oli ajan myötä sijoitettu myös muita koneita:[1]

• Sopwith Camel 2F1 1919
• Sopwith 1 1/2 Strutter 1919
• Sopwith Pup 1919
• Parnall N.2A Panther 1919-1920[2]
• 6 (Nieuport) Gloster Nightjars 1922[3]
• Fairey IIIB -vesitaso 1922
• Fairey Flycatcher No N 163 (koelennot 1923)[4]

Argus otettiin lopulta 14. syyskuuta 1918 laivastopalvelukseen ja everstiluutnantti Richard Bell Davis laskeutui ensimmäisenä alukselle Sopwith Ship Strutterillaan 1. lokakuuta. Telakalla ei oltu asennettu jarruvaijereita, mihin syynä oli päätöksenteon hitaus valittaessa parasta mallia. Jarruvaijerit saatiin kuitenkin lainattua HMS Furiousilta. Koneiden nopeudet olivat kuitenkin niin pieniä, ettei jarruvaijeria tarvittu niinkään pysäyttämiseen kuin kannella pitämiseen moottoreita sammutettaessa. Alukselle sijoitetun Sopwith Cuckoo laivueen aloittaessa koulutuksensa astui aselepo voimaan.[5]

Huhtikuussa 1919 Suuri laivasto lakkautettiin ja siihen liitetyt alukset sijoitettiin muualle, jolloin Argus siirrettiin Atlantin laivastoon 1919. Alus osallistui laivaston mukana normaaliin rauhanajan palvelukseen, jonka muodostivat erilaiset harjoitukset ja vierailut. Se myös vastaanotti uudistuvaa kalustoa. Alus osoittautui hyvin ohjautuvaksi riittävässä nopeudessa, mutta erittäin vaikeasti hallittavaksi nopeuden laskiessa ja suuren tuulipinnan aiheuttaessa ylimääräisen ongelman ohjattavuuteen.[5]

Arguksen pienen koon (uppouma noin 14 000 tonnia) ja hitauden vuoksi sen taisteluarvo oli vähäinen. Alusta käytettiinkin pääasiassa lentäjien kouluttamiseen tukialukselta toimimiseen avomerellä ja uusien toimintatapojen suunnitteluun, kun ilma-ase liitetään osaksi "perinteistä" meritaistelua. Kun uusia tukialuksia saatiin palveluskäyttöön, Argus siirrettiin 1920-luvulla reserviin ja koululaivaksi, ja sellaisena se palveli vielä toisen maailmansodan alun.[5]

• McBride, Keith: "The Hatbox": HMS Argus. Warship 1994, 1994, XVIII. vsk, s. 71 - 87. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-630-2. (englanniksi)
• Nailer, Roger: Aircraft to Malta. Warship 1990, 1990, XIV. vsk, s. 151 - 165. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-547-0. (englanniksi)
• Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Wixey, Kenneth E.: Parnall Aircraft since 1914. Lontoo, Englanti: Naval Institute Press, 1990. ISBN 1-55750-930-1. (englanniksi)
• Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. Lontoo, Englanti: Naval Institute Press, 1974. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)
• James, Derek N.: Gloster Aircraft since 1917. Lontoo, Englanti: Putnam, 1987. ISBN 0-85177-807-0. (englanniksi)
• Sturtivant, Ray & Cronin, Dick: Fleet Air Arm Aircraft, Units and Ships 1920 to 1939. UK: An Air-Britain Publication, 1998. ISBN 0-85130-271-8. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Argus (I49) Wikimedia Commonsissa

• Maritimequestin kuvagalleria HMS Argus (englanniksi)
• Fleet Air Arm archiven HMS Argus -sivusto (englanniksi)
• HMS Argusin operaatiohistoria (englanniksi)

Edeltäjä: -

Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien lentotukialukset

Seuraaja: Courageous-luokka