H. C. Andersen

Andersenin lapsuudenkoti Odensessa

Hans Christian Andersen syntyi 2. huhtikuuta 1805 Odensessa Hans ja Ane (Anne) Marie Andersenin perheeseen. Perhe oli hyvin köyhä, ja heidän kanssaan samassa ahtaassa talossa asui kaikkiaan viisi perhettä. Hansin isä teki töitä suutarina, mutta työstä kertyi vain vähän tuloja. Hansin syntymäkodiksi uskottu talo toimii nykyisin Andersen-museona. Vuodet 1807–1819 Andersenin perhe asui Munkemœllerstræden varrella; myös tämä koti on Andersen-museona.[2]

Lapsena Hans vietti aikaa lähinnä omissa oloissaan leikkien ja haaveillen, mutta myös usein isoäitinsä mukana sairaalan puutarhaa hoitamassa. Sairaalassa nuori Hans tutustui kovia kokeneisiin ihmisiin, jotka kertoivat hänelle satuja ja tarinoita.[3] Hans ei saanut lapsena juuri koulutusta, vaikka omaksui isältään kiinnostuksen kirjallisuutta ja teatteria kohtaan.[4] Isä joutui lähtemään sotaan Hansin ollessa 7-vuotias, ja vuosi kotiin paluunsa jälkeen isä kuoli vain 34-vuotiaana. Äiti joutui ottamaan vastuun perheen elättämisestä ja teki useita pieniä töitä mm. pyykkärinä. Äiti toivoi Hansille käsityöläisammattia ja lähetti hänet töihin verka- ja tupakkatehtaaseen. Teatteriurasta haaveillut poika ei kuitenkaan jaksanut raskasta työtä kauaa.[4] [5] Täytettyään 14 vuotta, Hans Christian osti säästöillään matkalipun Odensesta Kööpenhaminaan ja jätti lapsuudenkodin taakseen. Hän saapui uuteen kotikaupunkiinsa rahattomana ja ilman suhteita, mutta oli päättänyt tulla kuuluisaksi. Äidilleen Hans oli ennen lähtöään sanonut, että ensin oli koettava kovia jotta voisi saavuttaa mainetta. [6]

Andersen muutti syyskuussa 1819 Kööpenhaminaan. Rahat matkaan hän ansaitsi ilmeisesti esittämällä Odensessa monologeja porvarisperheissä.[7] Kööpenhaminassa Andersen asui aluksi majatalossa ja sen jälkeen vuokralla köyhien asuinalueella Ulkegadella (nyk. Holmensgaden).[8] Hän alkoi etsiä töitä teatterista. Hän pääsi vuoden 1820 aikana Carl Dahlénin balettikouluun oppilaaksi ja sai roolin peikkona baletissa Armida. Baletin ensi-ilta oli huhtikuussa 1821, jolloin Andersen oli juuri täyttänyt 16 vuotta.[9]

Näyttelijäksi Andersenin ei onnistunut päästä. Hän kirjoitti Kuninkaalliseen teatteriin pari draamatekstiä, mutta niistä toista hän ei lähettänyt ja toinen hylättiin. Aikakauslehti Harpen kuitenkin julkaisi hylätystä tekstistä yhden näytöksen vuonna 1822.[10]

Andersen ystävystyi muusikoiden Christoph Weysen ja Sibonin ja myöhemmin runoilija Frederik Hoegh Guldbergin kanssa.[4]

Kuninkaallisen teatterin johtokunnan jäsen Jonas Collin hankki Andersenille stipendin ja vapaaoppilaspaikan Slagelsen latinakouluun. Andersen ystävystyi Collinin ja hänen poikansa kanssa ja rakastui tytär Louise Colliniin. Seitsemäntoistavuotiaan Andersenin luokkatoverit Slagelsessa olivat häntä viisi tai kuusi vuotta nuorempia. Andersenin suhde pilkalliseen rehtoriin oli vaikea, mutta vuonna 1825 hän muutti rehtorin alivuokralaiseksi ja seuraavana vuonna tämän perheen mukana Helsingøriin uuteen kouluun. Hän tunsi olonsa sielläkin kurjaksi ja palasi vuonna 1827 Kööpenhaminaan, missä hän suoritti seuraavana vuonna ylioppilastutkinnon ja sen jälkeen varusmiespalveluksen kuninkaallisessa henkivartiokaartissa. Andersen aloitti vuonna 1829 opinnot Kööpenhaminan yliopistossa ja suoritti filologian ja filosofian alkututkinnon parhain mahdollisin arvosanoin.[11]

Vuonna 1829 Andersen teki varsinaisen kirjailijadebyyttinsä E. T. A. Hoffmann -henkisellä mielikuvituksellisella matkakuvauksella Fodrejse fra Holmens Kanal yil Østpynten af Amager i aarena 1828 och 1829, josta tuli suurmenestys.[1] Hän kirjoitti vielä samana vuonna vaudevillenäytelmän, joka esitettiin Kuninkaallisessa teatterissa, sekä runokokoelman Digte.[12] Andersen rakastui onnettomasti kesällä 1830 opiskelutoverinsa sisareen.[13]

Andersen aloitti matkustelun kesällä 1830. Ulkomaille tekemillään yli kolmellakymmenellä matkalla hän vietti kaikkiaan yli yhdeksän vuotta. Andersen solmi matkoillaan lukuisia siteitä paikallisiin taiteilijoihin ja kulttuuri-ihmisiin ja tutustui samalla merkittäviin kulttuuri- ja luonnonkohteisiin. Andersen kirjoitti matkakuvauksia, ja hänen matkakokemuksensa näkyivät usein myös hänen saduissaan ja muissa teoksissaan. Andersen muutti myös Tanskan sisällä useasti ja asui Kööpenhaminassa yli viidessätoista eri osoitteessa. Tanskassa hän tutustui matkoillaan erityisesti Jyllantiin, joka vaikutti aitona luonnonmaisemana häneen valtavasti.[14]

Andersen matkusti alkukesällä 1831 ensi kertaa ulkomaille Saksaan ja julkaisi matkakuvauksen Skyggebilleder. Andersen kertoi matkan avartaneen hänen maailmankuvaansa ja palauttaneen hänelle hyvän mielialan vaikean vuoden jälkeen. Hän kertoi myös Harz-vuoriston saaneen hänet kuulemaan ensimmäisen kerran mielessään aidosti satujen soinnin.[15] Berliinissä Andersen tutustui Adelbert von Chamissoon, joka ensimmäisenä saksansi Andersenin runoja ja antoi hänestä myönteisiä arvioita.[16]

Andersen vuonna 1836. Christian Albrecht Jensenin maalaus.

Andersen sai vuonna 1833 kaksivuotisen matkastipendin ja teki sen turvin pitkän, uransa kannalta merkittävän kulttuurimatkan Eurooppaan: Saksaan, Pariisiin, Sveitsiin ja Italiaan sekä paluumatkalla Keski-Euroopan kaupunkeihin. Andersen piirsi matkalla ahkerasti ja kirjoitti paitsi runoja, myös päiväkirjaa ja kirjeitä kotimaahan. Italian-matkan tuloksena hän kirjoitti romaanin Improvisatoren, joka ilmestyi 1835. Romaanista tuli Andersenin läpimurtoteos.[17] Hän julkaisi samoihin aikoihin myös ensimmäisen satukirjansa Eventyr, fortalte for børn, jossa oli neljä satua, mukaan lukien Tulukset ja Todellinen prinsessa.[4] Seuraavat osat ilmestyivät vuosina 1836 ja 1837. Tarinoiden arvoa ei ensin käsitetty, ja niiden myynti oli hidasta. Sen sijaan Andersen menestyi paremmin romaanillaan O. T. (1836). Vuonna 1837 hän kirjoitti arvostetuimman romaaninsa Kun en Spillemand.

Vuonna 1840 Andersen kiinnitti huomionsa teatteriin ja saavutti tunnustusta orjuutta käsittelevällä näytelmällään Mulatten (1840).[1] Hän palasi kuitenkin takaisin vahvimmalle alalleen vuonna 1840 antologiallaan Billedbog uden Billeder (suom. Kuvaton kuvakirja).

Andersenin pisin matka vuosina 1840–41 vei hänet Saksan, Italian, Maltan ja Kreikan kautta Konstantinopoliin. Paluumatka kulki Mustanmeren ja Tonavan kautta. Hänen selostuksensa tästä kokemuksesta on En Digters Bazar (1842), jota yleensä pidetään hänen parhaana matkakirjanaan. Myös Eventyrin maine kasvoi tasaisesti: ensimmäinen kokoelmateos ilmestyi vuonna 1837, toinen vuonna 1842 ja seuraavat vuosina 1843, 1847 ja 1852.[1]

Andersenia juhlittiin 1840-luvulla jo ympäri Eurooppaa. Kesäkuussa 1847 hän teki ensimmäisen Englannin-matkansa. Hän tapasi Charles Dickensin, jonka teoksissa voi havaita Andersenin vaikutusta. Dickens ja Andersen olivat ennen tapaamistaan olleet aikansa kirjeenvaihdossa ja Dickens oli kutsunut Andersenin luokseen vierailulle. Tuolloin Dickens ei tiennyt, että Andersen oli käännättänyt kirjeitään, koska ei osannut englantia juuri lainkaan. Andersen asettui mutkitta asumaan Dickenseille viideksi viikoksi eikä välittänyt lainkaan isäntänsä tuolloisesta aviokriisistä. Kun Andersen viimein häipyi, Dickens kiinnitti vierashuoneeseen kyltin, jossa luki: ”Täällä nukkui tanskalainen kirjailija Hans Christian Andersen viisi viikkoa, mikä tuntui perheestä ikuisuudelta.”[18]

Andersen halusi yhä erottua romaanikirjailijana ja näytelmäkirjailijana. Hän halveksi lumoavia satujaan, jotka olivat tehneet hänet kuuluisaksi. Hän ei pitänyt siitä, että niitä pidettiin lastensatuina. Silti hän kirjoitti niitä edelleen, ja vuosina 1847 ja 1848 ilmestyi kaksi uutta kokoelmaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Andersen julkaisi vuonna 1857 romaanin At være eller ikke være. Vuonna 1863 hän julkaisi matkakirjan I Spanien.[19]

Andersen rakastui vuonna 1840 nuoreen ruotsalaiseen oopperalaulajaan Jenny Lindiin. Hän ei saanut Lindiltä vastakaikua, ja he jäivät vain ystäviksi. Andersenin on arveltu viitanneen Lindiin monissa saduissaan, kuten Satakielessä, Enkelissä ja Lumikuningattaressa.[20]

Andersenin seksuaalisuudesta on keskusteltu paljon 1900-luvulta alkaen. Häntä on toisinaan väitetty homoseksuaaliksi, ja hänen tiedetään kirjoittaneen lämpimistä tunteistaan tietyille miespuolisille ystävilleen. Elämäkerturit ovat kuitenkin eri mieltä siitä, oliko hänellä fyysisiä seksisuhteita miehiin, eikä sellaisista ole todisteita, kuten ei toisaalta ole todisteita seksisuhteista naisiinkaan.[21]

Andersen ei 1860-luvulla enää yleensä kirjoittanut ulkomaanmatkoistaan matkakuvauksia kuten aikaisemmin. Viimeisen suuren ulkomaanmatkansa hän teki 1866 Portugaliin. Hänen terveytensä oli heikentynyt, ja vuonna 1871 hän hankki vihdoin vakituisen asunnon itselleen Kööpenhaminasta. Vuonna 1875 hänen kunniakseen pystytettiin patsas kuninkaanlinnan puistoon. Andersen oli tuolloin Tanskan kansallisrunoilija, professori, Odensen kunniakansalainen, Dannebrogin ritarikunnan komentaja sekä neuvos.[22]

Andersenin satukirjojen ilmestyminen jatkui osissa vuoteen 1872 saakka, jonka jouluna viimeiset tarinat julkaistiin. Saman vuoden keväällä Andersen putosi vuoteesta ja loukkaantui vaikeasti.[23] Hän ei toipunut tapaturmasta täysin, mutta eli vuoteen 1875 asti.[23]

Andersen kuoli 4. elokuuta 1875 maksasyöpään[4] Melchiorin perheen maakartanossa Juutinrauman lähellä, missä hän oli viettämässä kesää. Hänet haudattiin Kööpenhaminan Assistensin hautausmaalle.[24]

Andersenin muistoksi jaetaan joka toinen vuosi Hans Christian Andersen -palkinto.