H-mollimessu (Bach)

Saksin vaaliruhtinas Fredrik August II (1696–1763)

Bach oli aikaisemmin, vuosien 1735 ja 1740 välisenä aikana, säveltänyt neljä huomattavasti lyhyempää messua (BWV 233–236), joista suurin osa oli ilmeisesti sävelletty Dresdenin hovia ja sen hallitsijaa vaaliruhtinas Fredrik August II:ta varten osoitukseksi hovisäveltäjän ahkeruudesta. Tätä näkemystä tukee se, että Dresdenin kirjoissa Bach oli merkitty nimenomaan kirkkomusiikin säveltäjäksi. Toisin kuin edeltäviä messuja, h-mollimessua ei ollut tarkoitettu jumalanpalveluksissa esitettäväksi. Teoksen säveltäminen ei perustunut mihinkään tilaukseen, ja on hankala kuvitella sille mitään sopivaa käyttötarkoitusta aikansa virallisissa kirkonmenoissa.[3]

Monien muiden teostensa tavoin Bach ei säveltänyt h-mollimessua yhdellä kertaa, vaan hän sävelsi ensimmäiset jaksot, Glorian ja Kyrien, jo vuosina 1724 ja 1731.[3] Ne muodostavat itsenäisen teoksen BWV ${\displaystyle 232^{I}}$, jonka Bach lähetti Dresdenin hoviin hakiessaan sieltä hovisäveltäjän arvonimeä vuonna 1733.[3] Kyrie- ja Gloria-osat esitettiin ensimmäisen kerran Fredrik August II:n Puolan kuninkaaksi kruunaamisen yhteydessä vuonna 1733.[4]

Johan Sebastian Bach (1685–1750) Kuva säveltäjän kuolinvuodelta.

Messun muiden osien valmistumisajat eivät ole tarkkaan tiedossa. Joidenkin tutkijoiden mukaan messun credo, jonka Bach nimesi Symbolum Nicenumiksi eli Nikean uskontunnustukseksi, sävellettiin vuosien 1742−1745 välisenä aikana, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että se on sävelletty jo vuonna 1732. Messun muut osat on sävelletty todennäköisesti 1740-luvun loppupuolella.[4] Bach viimeisteli messun viimeisenä elinvuotenaan, vuonna 1749. Tuolloin sävelletyt osat on kirjoitettu alkuperäiseen käsikirjoitukseen epävakaalla kädellä, mikä johtunee säveltäjän sairauksista.[5]

Johann Sebastian Bachin kuoltua teoksen käsikirjoitus jäi hänen pojalleen Carl Philipp Emanuelille, joka tiettävästi esitteli sitä lukuisille oppineille ja keräilijöille. Hän myös esitti siitä osia: ainakin Symbolum Nicenumin hyväntekeväisyyskonsertissa Hampurissa vuonna 1786. 1800-luvun alussa ainakin Johann Nikolaus Forkel ja Joseph Haydn omistivat sen käsikirjoitukset ja myös Ludwig van Beethovenin tiedetään kahdesti pyrkineen hankkimaan siitä kopion.[6] Teoksen julkaisi ensimmäistä kertaa Simrock-kustantamo Bonnissa vuonna 1845.[7] Bach-Gesellschaft julkaisi teoksen vuonna 1856 ja korjatun edition vuotta myöhemmin, kun yhdistys oli saanut käsiinsä teoksen alkuperäiskäsikirjoituksen.[6]

Neue Bach-Ausgabe julkaisi teoksesta uuden edition vuonna 1954 Friedrich Smendin toimittamana. Smend kiinnitti huomiota erityisesti teoksen rakenteeseen neljänä erillisenä yhteennidottuna käsikirjoituksena ja toi esiin paljon uutta tietoa Bachin sävellysprosessista sekä sovitus- ja parodiointimenetelmistä. Editiota kritisoitiin kuitenkin laajasti sen käsikirjoitusvalinnoista, joista osa ajoittui Bachin kuoleman jälkeen. Christoph Wolffin tekemä uudempi editio on korjannut monia näistä puutteista.[6] Teoksen alkuperäiskappaletta säilytetään Berliinin valtiollisessa kirjastossa.

Bachin tuotannossa sävellaji h-molli liittyy usein passiiviseen kärsimykseen. Messun lisäksi Bach käytti tätä sävellajia passioissaan. H-mollimessun useimmat kohdat perustuvat Bachin aikaisemmista teoksista, lähinnä juuri kantaateista otettuihin teemoihin, jotka on sovitettu ja sanoitettu uudelleen messua varten. On myös arveltu, että keräämällä parhaina pitämiään osia eri kirkkovuoden sunnuntaita varten sävelletyistä kantaateista, Bach olisi pyrkinyt ”säilyttämään” kappaleet osana katolista messua, jota hän olisi ehkä pitänyt pysyvämpänä sävellysmuotona. Myös monien sellaisten messun osien, joiden alkuperää ei tunneta, on arveltu olevan lainauksia hävinneistä uskonnollisista ja maallisista kantaateista.[6]

Bach jakoi messun tekstin hyvin pieniin osiin, mikä helpotti aikaisemmin sävelletyn musiikin sovittamista uuteen ympäristöön ja sanoihin. Lainattavan teoksen ja messun kohdan tekstit muistuttavat joissakin messun kohdissa toisiaan, esimerkiksi glorian osaa Gratias agimus tibi (Kiitämme sinua) varten lainattiin kantaatin nro 29 kohtaa, jossa kuoro laulaa Wir danken dir, Gott (Kiitämme sinua, Herra).[3]

Teoksen keskeinen syklinen rakenne on gloria-jakson Gratias agimus tibin teeman toistuminen teoksen viimeisessä Dona nobis pacem osassa. Lisäksi sekä h-molli, että D-duuri sävellajit toimivat teoksen läpi eräänlaisina kiintopisteinä ja sävellajien vaihtuminen teoksessa on huolellisesti harkittua.[6]

H-mollimessussa Bachin onnistui sommittelemaan monimuotoisen musiikillisen materiaalin jäsennellyksi kokonaisuudeksi. Alkuperäiskäsikirjoituksesta voidaan nähdä, että Bach jakoi messun neljään pääjaksoon katolisen missa ordinariumin mukaisesti. Näistä ensimmäinen sisältää kyrie- ja gloria-osat, toinen uskontunnustuksen eli credon ja kolmas sanctuksen. Viimeisen nimenä on Osanna, Benedictus, Agnus Dei et Dona nobis pacem.[4]

Katso myös: Luettelo h-mollimessun levytyksistä

Ensimmäiset äänitykset messun osista löytyvät joukosta 12 tuuman savikiekkoja, jotka levy-yhtiö His Master's Voice taltioi Royal Albert Hallin konsertista vuonna 1926. Säilyneissä levyissä kuullaan The Royal Choral Societyn suuren kuoron esittävän Edward Cuthbert Bairstown johdolla joukon koraaliosia innostuneesti ja hämmästyttävän hienovaraisesti.[10]

Messu levytettiin ensimmäistä kertaa kokonaan vuonna 1929 kymmenen viikkoa kestäneen levytysjakson aikana, joka alkoi 18. maaliskuuta ja päättyi 31. toukokuuta. Taidemusiikin tuottaja Teri Noel Towen näkemyksen mukaan Albert Coatesin johtama tulkinta on hyvin epätasainen ja sisältää häikäisevän hienoja soolo-osuuksia (erityisesti Elisabeth Schumannin sopraano- ja Friedrich Schorrin basso-osat), mutta myös outoja balansseja kuoron ja orkesterin välillä, omituisen basso continuo -kokoonpanon (välillä piano ja joskus myös urut) ja hetkittäin suorastaan pahoja epävireisyyksiä. Koko mittavan teoksen äänittäminen oli selvästi haaste sekä esiintyjille että teknikoille, ja levy jäikin ainoaksi melkein kahden vuosikymmenen ajaksi.[10]

1960-luvun lopulta alkaen Bachin musiikin esityksissä on enenevässä määrin pyritty niin sanottuun historialliseen autenttisuuteen muun muassa periodisoittimia käyttämällä. Näitä esityksiä yhdistää yleensä orkesterien ja kuorojen aikaisempaa pienempi koko, nopeammat tempot ja laulajien ”ei-wagneriaaninen” laulutyyli.[11] Ensimmäisen ”autenttisen” levytyksen Bachin ajan soittimilla teki Nikolaus Harnoncourt vuonna 1968. Levytys teki suuren vaikutuksen aikansa musiikkimaailmaan. Esityksen viisi häikäisevää solistia, periodisoittimista koottu orkesteri ja hienosti harjoitettu poika- ja mieskuoro, jonka koko vaihteli 16:sta 42:een, saivat aikaan suoraviivaisen mutta tunteisiin vetoavan esityksen.[12]

Vuonna 1982 Joshua Rifkinin h-mollimessun levytyksen myötä, jonka hän väitti olevan teoksen ensimmäinen todella alkuperäisversiolle uskollinen levytys, alkoi keskustelu barokkimusiikissa käytettyjen kuorojen koosta. Rifkin tarjosi joukon historiallisiin lähteisiin perustuvia argumentteja näkemyksen tueksi, jonka mukaan Bach käytti vain yhtä laulajaa kutakin äänialaa kohden.[13] Väittely aiheesta on jatkunut sen jälkeenkin. Esimerkiksi muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt John Eliot Gardinerin kuuluisa levytys perustuu näkemykseen, jonka mukaan Rifkin on vain osaksi oikeassa: osa perinteisesti kuoron esittämistä kohdista olisi todella tarkoitettu vain yksittäisten laulajien esitettäviksi, mutta useimmissa teoksen kohdissa näin ei ole. Joka tapauksessa h-mollimessun ja muiden barokkiteosten levytyksessä käytettyjen kuorojen koot ovat pienentyneet merkittävästi autenttisuutta tavoittelevien kapellimestareiden vaikutuksesta.[12]

• Boyd, Malcolm: Bach. Suomentanut Kati Hämäläinen. Helsinki: Otava, 2002 (2. p.). ISBN 951-1-09991-4.
• Academy of Ancient Music | John Butt: Mass in B Minor — Bach’s only complete setting of the latin ordinary of the mass (Arkistoitu – Internet Archive)
• Choral Music On Records: Mass in B Minor, BWV 232 Cambridge University Press. Viitattu 22.2.2007. (englanniksi)
• Mass in B Minor - Johann Sebastian Bach (1685 - 1750) Aylesbury Choral Society. Viitattu 22.2.2007. (englanniksi)

• Messun partituuri (jos joku kohta näyttää loppuvan kesken, paina hiirellä viimeisen näkyvän sivun oikeassa laidassa olevaa oikeanpuoleista nuolta)
• Messun teksti latinaksi
• Messun teksti englanniksi
• Laaja artikkeli messun levytyksistä