h-indeksi

h-indeksi on Jorge Hirschin vuonna 2005 esittelemä kvantitatiivinen mitta, jolla pyritään mittaamaan samanaikaisesti yksittäisen tutkijan julkaisutehokkuutta ja tuotettujen julkaisujen merkittävyyttä. Indeksiä kutsutaan joskus kehittäjänsä mukaan myös Hirschin luvuksi tai Hirschin indeksiksi.[1][2]

Perusteet
h-indeksin määräytyminen

Määritelmän mukaan tutkijan h-indeksi on kokonaisluku, joka saa arvon h, mikäli kaikista hänen N julkaisustaan h julkaisuun on viitattu muissa julkaisuissa h kertaa tai useammin ja loppuihin (N-h) julkaisuun h kertaa tai vähemmän. Alkuperäisessä julkaisussaan Hirsch esittää, että indeksin tulisi kasvaa likimain lineaarisesti työvuosien suhteen ja samalla arvioi, että h-indeksi jaettuna työvuosien lukumäärällä kuvaa suoraan tutkijan ammatillista kykyä siten että tavallisen tutkijan h-indeksin ja työvuosien lukumäärän osamäärän tulisi olla lähellä yhtä. Hirschin mukaan lähellä kahta oleva osamäärä kertoo poikkeuksellisen kyvykkäästä ja lähellä kolmea, ällistyttävän kyvykkäästä tutkijasta.

Eräänä viitearvona alkuperäisjulkaisussaan Hirsch osoittaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Nobelin fysiikanpalkinnon saaneiden tutkijoiden h-indeksin olevan 84 prosenttisesti yli 30.

H-indeksi on vertailukelpoinen vain saman alan sisällä ja silloinkin vain samaa aihepiiriä tutkivien tutkijoiden keskuudessa.

H-indeksille on myöhemmin esitetty parannuksia, kuten indeksin arvon muuttaminen rationaaliluvuksi[3].

Katso myös

Lähteet
  1. Peterson, Ivars: Rating Researchers. ScienceNews. 2.12.2005. Arkistoitu 30.7.2008. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
  2. McDonald, Kim: Physicist Proposes New Way to Rank Scientific Output. General Science. Arkistoitu 8.12.2008. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
  3. http://www.springerlink.com/content/9069064537560807/%5Bvanhentunut+linkki%5D

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.