Héloïse

Héloïse oli noin kaksikymmenvuotias nuori nainen, joka asui setänsä, kaniikki Fulbertin luona. Setä halusi antaa Héloïselle parhaan mahdollisen kasvatuksen ja tuki häntä myös opintiellä. Héloïse oli opiskellut kielioppia, retoriikkaa, aritmetiikkaa, musiikkia ja astronomiaa. Kaniikki pyysi tuolloin jo kuuluisan, noin nelikymmenvuotiaan, Pierre Abélardin luokseen asumaan ja tämä voisi samalla antaa Héloïselle kotiopetusta. Keskiajalta lähtien on arveltu, että kaniikki olisi oikeasti ollut Héloïsen biologinen isä.[1] [2]

Muistelmateoksessaan Abélard kirjoitti, että opiskelu muuttui pian ihastumiseksi ja ihastuminen rakkaudeksi. Pian heidän suhteensa oli koko Pariisin juoruilun aihe ja myös kaniikki Fulbert sai siitä tietää. Abélard joutui etsimään itselleen uuden asunnon. Pian tämän jälkeen Héloïse ilmoitti Abélardille odottavansa heidän yhteistä lastaan.[3] [2]

Abélard tarjoutui menemään Héloïsen kanssa naimisiin. Tosin salaa, sillä julkinen vihkiminen pilaisi Abélardin kirkollisen uran. Héloïse kuitenkin epäröi, hän ei halunnut mahdollisesti kaikkien tietoon tulevan avioliiton pilaavan rakkaansa uraa. Hän yritti vedota Abélardiin, että hiljaisessa pohdintojen ja kirjojen täyttämässä maailmassa elänyt mies ei voisi sietää lasten itkua eikä palvelusväen lörpöttelyä. Lisäksi Héloïse pelkäsi syystäkin setänsä kostoa. Häät kuitenkin pidettiin Fulbertin ja läheisten ystävien läsnäollessa.[4]

Pariskunta pelkäsi Fulbertin raivoa ja Abélard vei Héloïsen turvaan luostariin. Nyt Fulbert raivosi, että Héloïse on hylätty ja häväisty. Fulbert palkkasi miehiä, jotka kuohitsivat Abélardin.[5]

Tapaus oli valtava skandaali. Kuohitseminen oli varattu rangaistuksena vain raiskaajille eikä Abélard ollut raiskaaja. Fulbertilla ei ollut oikeutta yksityiseen kostoon, tuomiovalta oli hallitsijalla. Miehet jäivät kiinni, heidät sokaistiin ja kuohittiin ja Fulbert teon teettäjänä hirtettiin. Abélard vetäytyi luostariin, ja sääntöjen mukaan naimisissa oleva mies pääsi luostariin vain jos vaimo ryhtyi nunnaksi.[5]

Héloïse kohosi luostariurallaan abbedissaksi. Hänestä tuli yhteisössään yleisesti arvostettu henkilö, jota kaikki kuuntelivat piispasta kerjäläiseen. Héloïsen ja Abélardin poika, Astralabe, lähti säilyneiden niukkojen dokumenttien mukaan kirkolliselle uralle ja oli todennäköisesti kaniikkina Nantesissa.[6] [2]

Kun Héloïse sai käsiinsä Abélardin elämäkerrallisen teoksen, Onnettomuuksieni historian hän luki sen ja päätti aloittaa Abélardin kanssa kirjeenvaihdon. Kirjeenvaihto on säilynyt nykypäiviin saakka.[7]

Kirjeissään Abélardille Héloïse kysyy, että miksi hänellä on tunne, että Abélard on hänet hylännyt. Hänen rakkautensa ei ollut kymmenessä vuodessa kadonnut. Hän jatkaa, että ei koskaan halunnut Abélardin omaisuutta eikä morsiuslahjoja, hän halusi vain Abélardin omana itsenään. Edelleen hän ihmettelee, että miksi ei ole saanut Abélardilta mitään kirjettä eikä viestiä. Oliko niin, että Abélardia ei ajanutkaan eteenpäin hellyys vaan pelkkä himo?[8]

Abélardin on kovin vaikeaa löytää vastausta rakastetulleen. Lopulta hän väittää, että Héloïse on aivan liian älykäs tarvitakseen mitään lohdutusta tai rohkaisua. Lisäksi hän kehottaa nunnia rukoilemaan Héloïsen puolesta. Abélardin vastaus oli Héloïselle tyrmistys.[9]

Héloïse päätti vastata Abélardille. Vastauksessaan hän kertoo kuinka yhä edelleen kaipasi heidän yhteistä onneaan. Minne ikinä kääntyikin, Héloïse näki sen yhä edessään. Tähän Abélard ei osannut vastata millään muulla kuin ankaralla nuhdesaarnalla. Héloïsen tulisi itkeä Kristuksen, eikä viettelijänsä perään.[10]

Nyt Héloïse viimeistään huomasi, että on turha muistuttaa Abélardia menneestä onnesta. Hän käskee kynäänsä olemaan kirjoittamatta mitä hänellä on sydämellään. Kirjeenvaihto jatkui, mutta siinä käsiteltiin lähes pelkästään luostarielämään liittyviä asioita. Abélard kutsuu nyt Héloïsea sisareksi pyhässä kutsumuksessa.[11]

Abélardin ja Héloïsen tarina on kiinnostanut jo varhain myös fiktion tekijöitä. Heitä on käsitelty kirjallisuudessa, musiikissa, kuva- ja näyttämötaiteissa.

Ensimmäinen kirjallisuudessa tehty Abélard ja Héloïse käsittelevä teos lienee François Villonin vuonna 1533 ilmestynyt Ballade des dames du temps jadis. Sittemmin aihetta ovat käsitelleet Mark Twain, Jean-Jaques Rousseau ja Helen Waddell monien muiden ohella. Dodie Smith on kirjoittanut tarinan, jossa Abélard ja Héloïse ovat kissa ja koira.

Vuonna 1988 ilmestyi Clive Donnerin ohjaama näytelmäelokuva Stealing Heaven, joka kertoo Abélardin ja Héloïsen rakkaustarinan. Pääosia esittivät Derek de Lint ja Kim Thomson.

Pop-musiikissa yhtye nimeltä Seventh Angel on käyttänyt sanoituksissaan pariskunnan välistä kirjeenvaihtoa. Vuonna 1970 ilmestyi yhtyeeltä nimeltä Third Ear Band levy nimeltä Abelard and Heloise.

• Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 8, Ristiretket. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1981. ISBN 951-0-09736-5
• http://www.scholar76.tripod.com/abelard3.htm (Arkistoitu – Internet Archive)

• https://www.sacred-texts.com/chr/aah/index.htm
• https://www.gutenberg.org/ebooks/author/38039