Härkälintu

Härkälintu (Podiceps grisegena) on isokokoinen vesilintu, joka muistuttaa hieman silkkiuikkua. Lajin nimesi Pieter Boddaert 1783.

Härkälintu
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Uikkulinnut Podicipediformes
Heimo: Uikut Podicipedidae
Suku: Silkkiuikut Podiceps
Laji: grisegena
Kaksiosainen nimi

Podiceps grisegena
(Boddaert, 1783)
Katso myös

  Härkälintu Wikispeciesissä
  Härkälintu Commonsissa
Härkälintu.
Härkälinnun munia.

Koko ja ulkonäkö

Uikkumainen vartalonmuoto, pitkähkö kaula, tukeva pitkä nokka. Tummanharmaa vartalo, punertavanruskea kaula, vaalea poski ja kurkku, musta päälaki. Silkkiuikusta erottuu punaisen kaulavärin ja sileän pään takia (ei töyhtöä). Jalat ovat kiinni hyvin takana, mikä auttaa uimista mutta haittaa kuivalla maalla kävelyä. Pituus 40–46 cm, siipien kärkiväli 80–85 cm, paino 500–800 g. Ääni soidinaikana voimakkaita mylväisyjä ”ua-ääks”.

Vanhin suomalainen rengastettu härkälintu on ollut vähintään kahden vuoden, kahden kuukauden ja kahden päivän ikäinen.[3]

Levinneisyys

Härkälintu pesii Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan luoteisosien järvillä, ja muuttaa talveksi meren rannalle sulan veden ääreen, Suomesta Tanskaan ja Pohjanmeren rannoille. Suomessa vähälukuinen pesimälaji ympäri Suomea, pääosin suojaisilla järvillä. Suomen pesimäkanta on n. 10 000 paria.[4] Euroopassa pesii vähintään 20 000, Venäjällä 10 000–100 000 ja Turkissa 100–1 000 paria.

Elinympäristö

Järvissä, ei niin rehevissä kuin silkkiuikku.

Lisääntyminen

Pesä vesirajassa tai kelluvalla lautalla. Kahdesta viiteen munaa, joita emot hautovat runsaat kolme viikkoa. Raidalliset poikaset saavat usein kyydin emolinnun selässä. Poikaset oppivat lentämään kolmen ja puolen kuukauden ikäisinä. Lintu tulee sukukypsäksi kaksivuotiaana.

Ravinto

Härkälintu on hyvä uimari ja sukeltaja, ja pyydystää vesihyönteisiä, sammakoita ja kaloja ruoakseen.

Lähteet
  1. BirdLife International: Podiceps grisegena IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. Lintujen ikäennätykset Luomus. 28.5.2019. Viitattu 19.7.2020.
  4. Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-12663-6

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.