Takini

Takini
	; Takini Korkeasaaren eläintarhassa
Uhanalaisuusluokitus
	Vaarantunut [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Onttosarviset Bovidae
Alaheimo:	Vuohieläimet Caprinae
Suku:	Budorcas ; Hodgson, 1850
Laji:	taxicolor
Kaksiosainen nimi
	Budorcas taxicolor ; Hodgson, 1850[1]
	; Takinin levinneisyysalue
Alalajit
	4 alalajia, katso teksti;
Katso myös
	Takini Wikispeciesissä; Takini Commonsissa
	Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Härkägemssi eli takini (Budorcas taxicolor), myös takin[2] tai taki[3], on Himalajalla elävä vuohieläin ja Budorcas-suvun ainoa edustaja. Länsimaiset eläintieteilijät löysivät lajin vasta vuonna 1910. Nykyään se on Bhutanin kansalliseläin.[4]

Koko ja ulkonäkö

Aikuinen takini on pituudeltaan 170–220 cm (hännän pituus voi olla lisäksi 10–15 cm), säkäkorkeudeltaan noin 110–120 cm ja se voi painaa 250–350 kg. Sillä on paksu, tiheä ja kihara turkki, jonka väritys vaihtelee ruskeasta harmaan- ja kullanruskeaan. Sekä uroksella että naaraalla on noin 30 cm pitkät sarvet. Ne osoittavat tyvestä sivuille ja taipuvat kärjistään taaksepäin.

Elinympäristö ja levinneisyys

Takinit elävät Himalajan bambumetsissä 2000–4500 metrin korkeudessa. Takineja tavataan Länsi- ja Keski-Kiinassa, Assamissa, Bhutanissa ja Myanmarin pohjoisosissa.

Laji jaetaan nykyisin neljään alalajiin:[5][3]

Budorcas taxicolor whitei
Budorcas taxicolor taxicolor – assamintaki
Budorcas taxicolor bedfordi – kiinantaki eli kultataki
Budorcas taxicolor tibetana – tiibetintaki eli tiibetinhärkägemssi

Elintavat ja ravinto

Takinit ovat kasvinsyöjiä. Ne syövät lähinnä ruohoa, nuppuja ja lehtiä. Takinit ovat aktiivisia päivisin. Ne kerääntyvät talvella pieniin laumoihin, kun taas kesällä laumat ovat jopa sadan yksilön kokoisia. Vanhat urokset elävät yksin.

Takinin kantoaika on 9 kuukautta ja naaras synnyttää kerran kahdessa vuodessa yhden jälkeläisen.

Lähteet

Suuri Eläinkirja. WSOY. ISBN 951-0-22848-6, 1988.

Viitteet

Song, Y.-L., Smith, A.T. & MacKinnon, J.: Budorcas taxicolor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 29.2.2012. ^{[vanhentunut linkki]}
Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
The Legend of Takin - National Animal of Bhutan 14.12.2018. Go Bhutan Tours. Viitattu 8.10.2022. (englanniksi)
Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Budorcas taxicolor Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[IUCN-1] Song, Y.-L., Smith, A.T. & MacKinnon, J.: Budorcas taxicolor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)

[2] Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 29.2.2012. ^{[vanhentunut linkki]}

[mue-3] Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.

[4] The Legend of Takin - National Animal of Bhutan 14.12.2018. Go Bhutan Tours. Viitattu 8.10.2022. (englanniksi)

[MSW3-5] Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Budorcas taxicolor Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)