Häly

Häly merkitsee akustiikan terminä epä­säännöllisten, jaksottomien värähdysten muodostamaa ääntä. Toisin kuin sävelellä, hälyllä ei siis ole määrättyä sävel­korkeutta.[1].

Häly on myös musiikkitermi. Niinpä monilla lyömä­soittimilla kuten rummuilla ei saada määrä­korkuisia säveliä, ainoastaan sävel­tasoltaan epä­määräisiä häly­ääniä.[2] Länsimaisessa taidemusiikissa on yleistynyt 1900-luvun jälkipuoliskolta akustisille soittimille aiemmin epätyypillisten soittotapojen käyttö, konkreettiselle musiikille sukua oleva hälymusiikki. Sen tärkeimpiin edustajiin ja edelläkävijöihin kuuluu saksalainen säveltäjä Helmut Lachenmann.[3]

Fonetiikassa hälyllä tarkoitetaan äänteen piirrettä, joka syntyy ääntöväylän supistuma­kohdassa pyörteisen eli turbulentin ilmavirtauksen vaikutuksesta. Sellainen kuuluu moniin konsonantteihin, varsinkin frikatiiveihin, ja varsinkin spiranteissa se on varsin voimakas.[4][5]

Lähteet
  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.

Viitteet
  1. Otavan iso Fokus, 2. osa (Em–Io), s. 1173, art. Häly. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4.
  2. Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra–Su), s. 3861, art. Soittimet. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
  3. https://www.theguardian.com/music/tomserviceblog/2012/jun/12/helmut-lachenmann-contemporary-composers-guide
  5. Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 8159, art. Äänteet. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.