H

Historiaa

H-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta eeta (Η). Sen seemiläinen ja myös vanhin kreikkalainen muoto on ollut , josta myöhemmin muodostui Η.[2]

H suomen kielessä

H on suomen kielessä konsonantti, joka ääntyy glottaalifrikatiivina. Äänne voi olla joko soinniton [h] tai soinnillinen [ɦ] riippuen sen sijainnista sanassa.[1] Tavallisimmin h on melko hälytön, puolivokaalimainen äänne. h:lla on suomessa allofoneja, jollaisia ovat palataalinen [ç] ja velaarinen [x] variantti kuten sanoissa vihje [viçje] ja tuhka [tuxka].[3] Joidenkin tulkintojen mukaan h on oikeastaan soinniton vokaali.

Kaksoiskonsonanttina hh on suomessa hyvin harvinainen. Poikkeuksia ovat sana hihhuli, muutamat lainasanat (kuten wahhabismi) ja eräät onomatopoieettiset ilmaukset (hohhoijaa, hahhah jne.).[1] Hh esiintyy myös yleisgeminaation johdosta joissakin murteissa kuten savon sanassa rahhoo.

H muissa kielissä

H ääntyy h-äänteenä suomen lisäksi mm. unkarin ja puolan kielissä.[2]

Monissa kielissä h-kirjain jää usein ääntymättä. Näin on esimerkiksi espanjassa ja portugalissa.[2] Ranskan kielessä h ei tavallisesti äänny lainkaan, mutta ääntyy erityistapauksissa glottaaliklusiilina (jolloin sitä nimitetään harhaanjohtavasti aspiroiduksi h-kirjaimeksi).

Saksan kielessä h ääntyy sanan alussa kuten suomessa. Muutoin se ilmaisee vokaalin pidentymistä paitsi kirjainyhdistelmissä sch ja ch. Esimerkiksi Jahr (suom. "vuosi") ääntyy [jaːʁ].

H-kirjainta käytetään monien kielten kirjainyhdistelmissä kuvaamaan sellaisia konsonanttiäänteitä, joille ei ole omaa merkkiä: esimerkiksi ch, sh, sch ja th.

Muita esitystapoja

H h
ASCII 72 104
Unicode U+0048 U+0068

H-kirjaimen merkityksiä

Lähteet

  1. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.3 Frikatiivit s, h, (f, š)) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 17.7.2013. Viitattu 18.8.2014.
  2. Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana H. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 4, 5. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.