Gustav vom Felde

Koulutukseltaan vom Felde oli lakimies. Hän liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ja SS:ään jo varhain – vuonna 1930 – ja sai tästä syystä huomattavan pienen SS-jäsennumeron: 9804. Häntä pidettiin puolueelle uskollisena, mieleltään päättäväisenä, kovana ja nopeaälyisenä, joten vom Felde yleni nopeasti virkaurallaan ja SS:n hierarkiassa. Vuonna 1936 hänet nimitettiin turvallisuuspoliisin Bielefeldin osaston (saks. Staatspolizeistelle Bielefeld) päälliköksi, ja myöhemmin uuden Valtakunnan pääturvallisuusvirasto RSHA:n alaisuuteen.[1]

Neuvostoliittoon tehtävän hyökkäyksen valmisteluihin kuuluivat myös suunnitelmat tulevan itärintaman väestön käsittelystä. Alueen juutalaiset, romanit ja muu natsihallinnon määrittämä ”epätoivottu” väestö suunniteltiin surmattavan. Tätä tarkoitusta varten Saksan turvallisuuspoliisi perusti erityisiä tuhoamisyksiköitä, neljä toimintaryhmää (saks. Einsatzgruppen). Toimintaryhmien alaisuudessa toimi pienempiä erityisyksiköitä, eturintaman erikoiskomennuskuntia (saks. Sonderkommandos) ja kauempana rintamasta toimivia toimintakomennuskuntia (saks. Einsatzkommandos). vom Felde kuului Walter Stahleckerin kokoamaan nuorten upseerien piiriin, joille suunniteltiin johtotehtäviä arkaluontoisissa tuhoamisyksiköissä. Tuhoamisyksiköiden johtohenkilöitä ryhdyttiin kouluttamaan keväällä 1941 Pretzschin rajapoliisikoulussa Leipzigin lähellä. vom Felde komennettiin mukaan, sillä häntä oli suunniteltu Einsatzgruppe A:n Sonderkommando 1b:n päälliköksi.[1]

Kesäkuussa 1941 Saksan sotavankihallinto päätti perustaa myös pohjoisimmalle rintamaosalle saksalaiset sotavankileirit, sen sijaan että olisi luovuttanut vangit suomalaisille, kuten oli suunniteltu. Vankileireille suunniteltiin perustettavan turvallisuuspoliisin komennuskuntia, joiden tehtävänä oli erotettava vankien piiristä ei-toivottu aines, seulottava tästä joukosta tiedustelulle arvokkaat vangit ja surmattava loput. vom Felde määrättiin perustettavan Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen komennuskunnan, Einsatzkommando Finnlandin päälliköksi, ja samalla Valtakunnan pääturvallisuusvirasto RSHA:n yhteysupseeriksi alueella. Hän saapui kesäkuun lopulla 1941 Helsinkiin, jossa neuvotteli valtiollisen poliisin johdon kanssa. Neuvottelujen tuloksena Valpo asetti vom Felden käyttöön omia virkailijoitaan ja pestattuja tulkkeja sotavankien kuulustelemista varten.[1]

von Felden johdossa toiminta aloitettiin jo ennen heinäkuun puoliväliä. Myös suomalaisille tehtiin toiminnan luonne selväksi: von Felde kertoi kuulustelijoiden myös langettavan tuomiot, ja rangaistuksena oli kuolema ampumalla.[2] Elokuun ja lokakuun välisenä aikana – todennäköisesti viimeistään syyskuun alkupuolella – von Felde sai käyttöönsä oman toimintakomennuskuntansa, Einsatzkommando Finnlandin. Yksikön suuruudesta tai kokoonpanosta ei ole tarkkoja tietoja. Yksikkö toimi saksalaisten sotavankileireillä Stalag 309 Sallassa ja Stalag 322 Norjan Elvenesissä. Sotavangit kuulusteltiin, ja luokiteltiin luotettaviin, lisätutkimuksia vaativiin ja ei-toivottuihin aineksiin. Ei-toivottu aines tarkoitti surmattavia henkilöitä.[3] Silminnäkijäkuvausten mukaan esimerkiksi Sallan leirillä vangit ammuttiin suoraan joukkohautoihin, suuriin kranaattikuoppiin, joihin mahtui kuhunkin noin 150–200 ruumista.[4]

Suomalaiset vaihtoivat karjalaisia ja inkeriläisiä saksalaisten sotavankeja saamiinsa ukrainalaisiin ja valkovenäläisiin vankeihin. Suomen Päämajan alainen valvontaosasto luovutti saksalaisille 500 kommunistiksi tai juutalaiseksi todettua suomalaisten sotavankia, jotka vom Felden yksikön miehet ilmeisesti välittömästi ampuivat.[3]

Marraskuussa 1941 Suomen valtiollinen poliisi esitti vom Feldelle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 3. luokan ritarimerkkiä, perusteluina Suomeen kohdistetun vakoilun torjuminen sekä pidätettyjen vakoilijoiden ja sotavankien menestyksellinen kuulustelu.[5]

Saksalaisten hyökkäyksen Murmanskiin juuttuessa paikoilleen saatujen sotavankien määrä väheni oleellisesti.[5] Kevättalvella 1942 vom Felde komennettiin turvallisuuspoliisin Weimarin osaston (saks. Staatspolizeistelle Weimar) päälliköksi.[6] Marraskuussa 1943 vom Felden oli työmatkalla Berliinissä RHSA:n päämajassa, kun Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat kohdistivat kaupunkiin massiivisia pommituksia. Yhteensä 4 000 henkeä sai surmansa, Gustav vom Felde heidän joukossaan. vom Feldeltä jäi vaimo ja kolme lasta.[7]

• Wilhelm Laqua
• Oula Silvennoinen

• Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet - Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21501-1.