Gustaf Magnus Armfelt

Armfeltin vanhemmat olivat jalkaväenkenraali, kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (1757–1814) ja kreivitär Hedvig Ulrika De la Gardie (1761–1832). Hän kävi sotilaskoulua Berliinissä ja vuonna 1809 hänestä tuli Ruotsin armeijan ratsastavan henkikaartin kornetti. Armfelt erosi kuitenkin Ruotsin armeijasta, muutti Suomeen ja meni vuonna 1811 Venäjän armeijan palvelukseen aliluutnanttina. Hän palveli vuodesta 1812 alkaen 3. suomenmaalaisessa jääkärirykmentissä ja osallistui Napoleonia vastaan käytyyn sotaan vuosina 1812–1815. Armfeltista tuli luutnantti 1812, alikapteeni 1813 ja kapteeni 1814. Hän erosi palveluksesta 1816 everstiluutnanttina mutta palasi jo vuonna 1817 takaisin armeijaan. Armfelt palveli 1817–1819 3. Suomen jääkärirykmentin Viipurin pataljoonan esikunnassa ja sitten 1819–1820 suomenmaalaisen divisioonan esikunnan Suomen joukkojen jaoston ensimmäisenä adjutanttina ja keisarin sivusadjutanttina. Hän oli sitten 1. Suomen jalkaväkirykmentin komentajana 1820–1827 ja 1. Suomen tarkk’ampujaprikaatin komentajana 1827–1830 aina Suomen sotaväen lakkauttamiseen saakka. Armfelt ylennettiin everstiksi 1819 ja kenraalimajuriksi 1828. Hän erosi armeijan palveluksesta todellisena valtioneuvoksena vuonna 1830.[1]

Armfelt oli Vaasan läänin maaherrana 1830–1832 ja Uudenmaan läänin maaherrana (vuodesta 1838 kuvernöörinä) 1832–1847. Hän sai keisarillisen hovin kamariherran arvon 1831 ja hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1834. Armfelt oli viimeksi senaatin talousosaston jäsenenä 1847–1853 ja Suomen ruotujakoisten tarkk’ampujapataljoonien tarkastajana 1854–1855. Hän omisti vuoteen 1852 saakka Elimon kartanon Pohjan pitäjässä ja sen jälkeen Käpylän kartanon Helsingissä.[1]

Armfelt oli naimisissa vuodesta 1819 englantilaisen Louise Cuthbert-Brooken (1801–1865) kanssa jonka isä oli Englannin armeijan eversti Thomas Brooke. Heidän poikansa oli kenraalimajuri Gustaf Wilhelm Artur Armfelt (1821–1880) [1]