Gustav Hägglund

Kenraali Hägglund toimi seitsemän vuotta Suomen puolustusvoimain komentajana. Hänen kaudellaan keskeisintä oli puolustusvoimien länsimaistaminen puolustusvalmiudesta ja -kyvystä tinkimättä. Maavoimiin luotiin kolme valmiusyhtymää. Merivoimat ja rannikkotykistö yhdistettiin ja puolustushaaraan liitettiin rannikkojoukot. Ilmavoimissa siirryttiin yhteen hävittäjätyyppiin, Hornetiin. Lisäksi sotilaallisen tiedustelun ja johtamisjärjestelmien toimivuutta parannettiin.

Hägglundin komentajakaudella otettiin ylimpänä suunnittelu- ja päätöksentekoelimenä käyttöön valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot.

Hägglundin aloitteesta ja johdolla toteutettiin varusmiesten palvelusaikojen ja koulutuksen sisältöjen täydellinen uudistus. Johtajien koulutus muutettiin kestämään 12 ja miehistön kuusi kuukautta. Järjestetyllä poistettiin varusmieskoulutuksesta tietty tyhjäkäynti ja annettiin esimiehille riittävä johtamiskokemus. Varusmiesten maksimivahvuus väheni 6 000:lla, mikä mahdollisti säästötoimena useiden varuskuntien sulkemisen.

Hägglundin voimakkaasti ajama uudistus oli Maanpuolustuskorkeakoulun perustaminen ja siellä annettavan opetuksen kehittäminen. Yliopistotasoiseksi noussut koulutuskokonaisuus vastaa kaikesta puolustusvoimien henkilökunnan sotilaallisesta ja upseerin ammattiin liittyvästä opetuksesta.

Gustav Hägglund on poikkeuksellisen kansainvälisesti suuntautunut suomalaisupseeri. Hän on opiskellut kahteen otteeseen Yhdysvalloissa, US Army Command and General Staff Collegessa Fort Leavenworthissa ja Harvardin yliopistossa. Hän on palvellut suomalaisen rauhanturvajoukon komentajana UNEF II:ssa Siinailla 1978–1979 ja sitten YK:n rauhanturvaoperaatio UNDOF:in komentajana Golanilla 1985–1986 ja viimeksi UNIFIL:in komentajana Libanonissa 1986–1988. Saamiensa kokemusten valossa hän kannattaa kaikkien ylimpiin tehtäviin nimitettävien suomalaisupseerien palvelemista kansainvälisissä tehtävissä. Hän on myös ottanut myönteisen kannan Suomen yhteistyön lisäämisestä Yhdysvaltain kanssa liittymättä kuitenkaan Natoon.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Luutnantti 1961 Yliluutnantti 1964 Kapteeni 1967 Majuri 1972 Everstiluutnantti 1977 Eversti 1984 Kenraalimajuri 1985 Kenraaliluutnantti 1988 Kenraali 1994		Vapaudenristin suurristi miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi

Kotimaassa Hägglund on palvellut muun muassa seuraavissa tehtävissä:

• Sotakorkeakoulun strategian opettaja 1971–1974
• Puolustusneuvoston yleissihteerin apulainen 1974–1977
• Uudenmaan Prikaatin komentaja 1984–1985
• Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja 1988–1990
• Pääesikunnan päällikkö 1990–1994

Hänet ylennettiin täyskenraaliksi puolustusvoimien komentajuuden myötä.

Hägglund on käynyt Kadettikoulun jalkaväkilinjan vuosina 1958–1960 ja Sotakorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssin 1969–1971.[5] Hägglund on myös suorittanut valtiotieteen kandidaatin tutkinnon 1969.[6]

Alexander Stubb esitti Hägglundia Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaleihin.[7] Ehdokkaaksi valittiin kuitenkin Sauli Niinistö.

Julkista keskustelua herätti se, että vuonna 2008 Hägglund sijoitti yli 16 000 euroa WinCapita-pyramidihuijaukseen.[8][9]

Karjalan Liiton kesäjuhlilla vuonna 2012 pitämässä juhlapuheessaan Hägglund sanoi toisessa maailmansodassa miehitetyksi tulleita valtioita sotilaalliseksi rupusakiksi, joihin suomalaisten ei ole syytä samaistua. [10] Lausunto nousi julkisuuteen ja muun muassa Aluepalautus ry piti sitä loukkauksena Viroa kohtaan.

Hägglund on naimisissa ja hänen puolisonsa on Ritva Hägglund, o.s. Ekström. Heidän poikansa everstiluutnantti Johan Samuel "Sami" Hägglund palveli mm. Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Maavoimien esikunnassa Mikkelissä ja tytär sotilaslakimies Christel Hägglund työskentelee Pääesikunnassa. Sami Hägglund kuoli syyskuussa 2010 49-vuotiaana sairastettuaan pitkään syöpää[11]. Gustav Hägglundin isä oli jääkärikenraaliluutnantti Woldemar Hägglund ja äiti Anna-Lisa Hägglund (o.s. Alléen).

Kenraali Gustav Hägglund on uransa aikana saanut noin 50 kunnia- ja ansiomerkkiä. Niistä kahdeksan on suurristejä (muun muassa Vapaudenristin suurristi ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi) ja seitsemän komentajaluokan kunniamerkkejä (muun muassa VR1 miekkoineen ja rintatähtineen 1999 ja Ranskan kunnialegioonan komentaja 2002).

• Gustav Hägglund ja Hannu Särkiö: Mitä tapahtuu, jos... Fennoskandian sotilaspoliittinen asema. Helsinki: Kirjayhtymä, 1975. ISBN 951-26-1015-9.
• Suomen puolustus. Toimittanut Ulla Appelsin. Helsinki: Ajatus, 2001. ISBN 951-566-061-0.
• Euroopan puolustus. Toimittanut Petri Nevalainen. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6698-X.
• Leijona ja kyyhky. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21161-7.
• Gustav Hägglund, John Lagerbohm, ja Matti Simula: Me olimme nuoria sotilaita – Tuntemattomat sotakuvat kertovat. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23831-7.
• Onnenpekka metsällä. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-124-278-9.
• Gustav Hägglund, Pasi Jaakkonen ja Matti Simula: Värikkäät kenraalit. Sankaritekoja ja skandaaleja. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24951-1.
• Rauhan Utopia. Helsinki: Docendo, 2014. ISBN 978-952-291-078-3.

• Marttala, Jorma: Gustav Hägglund: Onnekas kenraali. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20715-2.

• Itse asiassa kuultuna: Kenraali Gustav Hägglund. Yleisradio.
• Hägglund, Gustav hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)