Gustav Fridolin

Fridolin syntyi Vittsjössä, Hässleholmin kunnassa, Skånen läänissä, Ruotsissa. Hän liittyi ympäristöpuolueeseen vuonna 1994, ja toimi toisena Vihreän Nuorison kahdesta puheenjohtajista vuosina 1999–2003.[3]

Fridolinin ensimmäinen kausi valtiopäivillä oli vuosina 2002–2006, jolloin hän edusti Tukholman vaalipiiriä.[2] Fridolin oli tuolloin vain 19-vuotias, ja siten nuorin kansanedustaja Ruotsin historiassa. Hän piti ennätystä hallussaan vuoteen 2010 asti, jolloin maltillisten Anton Abele rikkoi sen.[4] Ensimmäisen kautensa aikana Fridolin oli perustuslakikomitean jäsen.[2] Hän toimi myös ympäristöpuolueen hallituksen jäsenenä 2004–2006 ja oli yksi puolueen edustajista neuvotteluissa sosiaalidemokraattisen hallituksen ja vasemmistopuolueen kanssa.[5]

Vuonna 2005 Fridolin ilmoitti, ettei hän olisi ehdolla vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa.[6] Vuosina 2006–2009 hän työskenteli reportterina tutkivassa televisio-ohjelmassa nimeltä Kalla fakta. Fridolin opiskeli Tukholman ja Linköpingin yliopistoissa, minkä jälkeen hän sai luvan opettaa kansankorkeakouluissa, mutta ei ole koskaan toiminut opettajana.

Fridolin oli ehdolla jälleen vuoden 2010 valtiopäivävaaleissa ja edusti Skånen läänin pohjoista ja itäistä vaalipiiriä.[2] Hän istuu EU-asioiden komiteassa ja on myös varajäsen ulkoasiainkomiteassa, sisäasiainkomiteassa sekä teollisuus- ja talouskomiteassa.[2]

Fridolin on kirjoittanut kolme kirjaa, jotka kaikki käsittelevät politiikkaa. Ensimmäinen, nimeltään Från Vittsjö till världen – om global apartheid och alla vi som vill någon annanstans (suom. Vittsjösta maailmalle – globaali apartheid ja jokainen meistä, jotka haluavat jonnekin), julkaistiin vuonna 2006. Hänen toinen kirjansa, nimeltään Blåsta, julkaistiin vuonna 2009, ja hänen kolmas kirjansa, Maskiner och människor – en skrift om arbete och framtidstro (suom. Koneet ja miehet – kirjoituksia työstä ja uskosta tulevaisuuteen) vuonna 2011. Fridolin kirjoitti Koneet ja miehet yhdessä Ulf Bodach Söderströmin kanssa, ja siinä esitellään vihreän politiikan mahdollisuuksia.

Fridolinin poliittinen esikuva on sosiaaliliberaali pääministeri Karl Staaff, jota hän kehui lehtiartikkelissa vuonna 2011.[7]

Vuonna 2014 Fridolinista tuli Löfvenin ensimmäisen hallituksen opetusministeri.

Vuonna 2019 Fridolin vetäytyi politiikasta ja palasi opettajaksi. Fridolin kertoi syyksi, että politiikka vei liikaa aikaa perhe-elämältä.[8]