Gustaf Orraeus

Gustaf Orraeus (von Orraeus) (20. elokuuta 1738 Taipalsaari – 1. syyskuuta 1811 Venäjä[1]) oli suomalainen kulkutauteja vastaan taistellut lääkäri, joka sai ensimmäisenä Venäjällä lääketieteen tohtorin arvon (1768)[2] ja josta tuli Venäjän lääkintöneuvoston jäsen.

Orraeuksen vanhemmat olivat kirkkoherra Magnus Orraeus ja Ebba Katarina Mollerus. Hän opiskeli vuodesta 1752 alkaen Turun akatemiassa muun muassa Pietari Kalmin johdolla ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1754. Orraeus jatkoi opintojaan Pietarissa, jossa valmistui sotilaslääkäriopistosta 1757. Samana vuonna hänet määrättiin sotilaslääkäriksi seitsenvuotiseen sotaan, jossa hän tuli tunnetuksi kulkutautien vastustajana. Vuonna 1768 hän sai Venäjällä ensimmäisenä lääketieteen tohtorin arvon. Venäläis-turkkilaisen sodan aikana rutto raivosi sotilaiden sekä Moldovan ja Valakian väestön keskuudessa. Vuonna 1770 Orraeus sai suuret valtuudet sen hillitsemiseksi ja onnistui. Hän sai ruton kuriin myös Moskovassa, jonka kaupunginlääkäri hänestä tuli 1772.[2] Toimestaan Orraeus erosi kuitenkin fyysisesti ja henkisesti väsyneenä jo 1776, siirtyen maanviljelijäksi Pietarin lähistölle. Hän kirjoitti maanviljelyä ja eläinlääketiedettä koskevia esityksiä ja julkaisi 1778 laajan, klassisen maineen saaneen teoksen Descriptio pestis, quae anno 1770 in Jassia et 1771 in Moscua grassata est[2]. Vuonna 1803 Orraeus kutsuttiin ansioistaan Venäjän valtakunnan lääkintöneuvoston jäseneksi ja 1808 Pietarin lääketieteellis-kirurgisen akatemian jäseneksi.[1]

Orraeuksen ensimmäinen puoliso oli nimeltään Anna von Dietz († 1817)[1] ja toinen nimeltään Anna Stricker.