Gus Edwards

Gustave Edward Simon syntyi Hohensalzassa, Saksan keisarikunnassa (nykyisin Inowrocław Puolassa). Hänellä oli kolme vanhempaa ja neljä nuorempaa sisarusta. Perhe muutti Yhdysvaltoihin Gustaven ollessa yhdeksänvuotias.[1] Hän varttui New Yorkin Brooklynissä ja seurasi nuoruudessaan mielellään Union Squaren ympäristössä esitettyjä vaudeville-näytöksiä.[2] Hän ansaitsi rahaa kiertämällä laulamassa Brooklynin irlantilaisten ja juutalaisten maahanmuuttajaperheiden kodeissa ja lopetti koulunkäynnin voidakseen keskittyä laulamiseen täysipäiväisesti.[1]

Vaudeville-laulaja Lottie Gilson palkkasi 12-vuotiaan Simonin esitykseensä epäviralliseksi laulajaksi – pojan tehtävä oli istua yleisössä ja sovitussa kohdassa nousta seisomaan ja yhtyä ”spontaanisti” esittäjän lauluun.[2] Ennen pitkää muutkin esiintyjät alkoivat käyttää Simonia varietee- ja burleskiesityksissään.[3] Hän lauloi muun muassa Emma Carusin, Imogene Comerin ja Helen Moran näytöksissä.[4] Taustalaulamisen lisäksi hän lauloi silloin tällöin myös soolo-osuuden katsomon penkiltä. Temppu menetti ennen pitkää tehonsa liiallisen käytön vuoksi, mutta 1890-luvun yleisöön se meni yleensä täydestä.[3]

Tin Pan Alleyn kykyjenetsijä kiinnitti pian huomionsa Simonin lauluääneen ja palkkasi hänet laulamaan ja näyttelemään viisihenkiseen poikaryhmään.[2] Uransa alkuvaiheessa hän lakkasi käyttämästä sukunimeään ja alkoi esiintyä nimellä Gus Edwards.[1] Hän tutustui säveltäjä Paul Dresseriin, joka esitteli hänelle Tin Pan Alleyn kustantamotoimintaa ja järjesti hänelle mahdollisuuden säveltää pianon ääressä kustannusyhtiönsä Howley, Haviland & Companyn tiloissa.[2]

”In My Merry Oldsmobile” -kappaleen kansilehti vuodelta 1905.

Edwards opetteli pianonsoittoa omatoimisesti, ja hänen ensimmäinen sävellyksensä ”All I Want Is My Black Baby Back” julkaistiin vuonna 1898.[2][4] Kustantamon muusikot joutuivat kirjoittamaan kappaleen nuotit paperille, sillä Edwards itse ei osannut vielä nuottikirjoitusta.[4] Seuraavien vuosien aikana Edwards sävelsi yhä enemmän. Hänen kappaleensa ”I Can’t Tell Why I Love You but I Do” nousi myydyimpien balladien listan kärkeen vuonna 1900.[4]

Sävellystyön ohella Edwards esiintyi neljän muun pojan kanssa lauluyhtye Newboys Quintetissä ja pääsi kvintetin mukana Yhdysvaltain-kiertueelle.[2][5] Edwardsin kiertäessä viihdyttämässä yhdysvaltalaisia joukkoja sotilastukikohdissa Espanjan–Yhdysvaltain sodan aikana hän tutustui sanoittaja Will D. Cobbiin, josta tuli tärkeä yhteistyökumppani nuorelle säveltäjälle.[5] Kappaleesta ”Goodbye, Little Girl, Goodbye” tuli hitti sodan aikana.[6]

Ensimmäinen kappale, jolla Edwards saavutti taloudellista menestystä, oli vuonna 1905 julkaistu ”In My Merry Oldsmobile”. Hän perusti samana vuonna New Yorkissa oman musiikkikustantamonsa.[2][5] Marraskuussa 1905 hän solmi avioliiton Lillian Boulangerin kanssa.[3][6]

Edwards julkaisi vuonna 1907 kappaleen ”School Days”, josta tuli suuri hitti ja jonka nuotteja myytiin yli kolme miljoonaa kopiota. Edwards ja sanoittaja Will D. Cobb kirjoittivat kappaleen ympärille vaudeville-revyyn School Boys and Girls, jossa Edwards näytteli itse opettajaa ja hänen oppilainaan esiintyi joukko lapsia.[2] Lapsinäyttelijät olivat tärkeässä roolissa myös monissa muissa Edwardsin järjestämissä näytelmissä kuten Kid Kabaret, The Nine Country Kids ja Juvenile Frolic.[6] Monet Edwardsin näytelmien lapsiesiintyjistä nousivat myöhemmin itse kuuluisuuteen, mukaan lukien Larry Adler, Ray Bolger, Eddie Cantor, Elsie Janis, George Jessel, Lila Lee, Groucho Marx, Eleanor Powell ja Walter Winchell.[2][5][4] Lapsinäyttelijöiden myöhempi suosio toi Edwardsille New Yorkin viihdemaailmassa lisänimen ”tähdentekijä”.[5]

Edwards ja Will D. Cobb tekivät yhteistyötä kahdenkymmenen vuoden ajan. Heidän tekemiinsä hitteihin kuuluvat ”School Daysin” lisäksi ”I Just Can’t Make My Eyes Behave”, ”I Can’t Tell Why I Love You but I Do” ja ”Sunbonnet Sue”. Muita hänen kanssaan työskennelleitä sanoittajia olivat Edward Madden ja Vincent Bryan.[5] Madden sanoitti Edwardsin viimeiseksi hittisävellykseksi jääneen kappaleen ”By the Light of the Silvery Moon” (1909), josta jazzpianisti Fats Waller teki 1940-luvulla oman menestyneen versionsa.[2]

Florenz Ziegfeld tuotti vuonna 1907 ensimmäisen osan suosittuun revyysarjaansa Ziegfeld Follies, johon Edwards sävelsi kappaleita.[5] Ziegfeld käytti hänen musiikkiaan myös revyysarjan myöhemmissä osissa. Vuoden 1910 Folliesiin Edwards teki sävellysten lisäksi käsikirjoituksen yhdessä Harry B. Smithin kanssa.[7]

Vuonna 1909 Edwards lauloi omia kappaleitaan sooloesiintyjänä New Yorkin Hammerstein Ballroomissa. Variety-lehden arvostelussa häntä kuvattiin taitavaksi viihdyttäjäksi ja mainittiin hänen tehneen itsestään tunnetun sävellyksillään.[6] Edwards liittyi tekijänoikeusjärjestyö ASCAP:n jäseneksi, kun se perustettiin 1914.[5]

Vuosina 1928–1930 Edwards työskenteli Hollywoodissa, sävelsi musiikkia äänielokuviin ja näytteli itse kahdessa elokuvassa. Hän kuitenkin palasi nopeasti teatterialalle.[5] Huhtikuussa 1930 hän järjesti vaudeville-näytöksen Gus Edwards and His Hollywood Protégés (suom. Gus Edwards ja hänen Hollywoodin suojattinsa).[6] 1930-luvun puolivälissä hän tuotti radio-ohjelmaa losangelesilaiselle KFWB-kanavalle.[6]

Gus Edwardsin elämästä julkaistiin vuonna 1939 elokuva The Star Maker, jossa Edwardsia esitti Bing Crosby.[2] Elokuvan tarina ei kuitenkaan ollut puhtaasti elämäkerrallinen, vaan siihen oli sekoitettu runsaasti fiktiota.[3]

Syövästä kärsivä Edwards jäi vuonna 1939 eläkkeelle heikkenevän terveytensä pakottamana. Viimeiset vuotensa hän vietti kotonaan vuoteenomana vaimonsa Lillianin hoidossa.[6][4] Hän kuoli 7. marraskuuta 1945 Los Angelesissa.[5]

• The Supper Club (1902) – sävellys ja sanoitus
• When We Were Forty-One (1905) – sävellys
• Breaking Into Society (1906) – sävellys ja sanoitus
• Hip! Hip! Hooray! (1907) – sävellys
• The Merry-Go-Round (1908) – sävellys
• School Days (1908) – tuotanto, sävellys ja sanoitus
• The French Doll (1922) – sävellys
• Broadway Sho-Window (1936) – tuotanto, sävellys ja lavastus

• Hodge, Podge & Co. (1901)
• The Strollers (1901)
• The Wizard of Oz (1903)
• Mr. Bluebeard (1903)
• Winsome Winnie (1904)
• The Medal and the Maid (1904)
• An English Daisy (1904)
• A Little Bit of Everything (1904)
• Mrs. Black Is Back (1905)
• Fantana (1905)
• His Honor the Mayor (1906)
• About Town (1906)
• The Blue Moon (1907)
• About Town (1906)
• A Parisian Model (1907)
• Ziegfeld Follies of 1907 (1907)
• The Hired Girl’s Millions (1907)
• Miss Innocence (1909)
• Ziegfeld Follies of 1909 (1909)
• Ziegfeld Follies of 1910 (1910) – myös käsikirjoitus
• The Passing Show of 1914 (1914)
• Lucky (1927)
• Marching By (1932)

Lähde: Internet Broadway Database.[8]