Gujranwala

Gujranwala (urduksi گوجرانوالہ, Gūjrānvālah, pandžabiksi گجرانوالہ, Gujrānvālah) on kaupunki Pakistanissa Punjabin provinssissa Indusin sivujoen Chenabin varrella. Kaupunki on saanut alkunsa 1800-luvulla ja se tunnetaan esimerkiksi sikhihallitsija Randžit Singhin kotikaupunkina. Nykyisin se on kaupan ja teollisuuden keskus, jonka kaupunkialueen asukasluku oli vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 2 028 421.

Gujranwala
گوجرانوالہ
Katukuvaa
Katukuvaa

Gujranwala

Koordinaatit: 32°9′N, 74°11′E

Valtio Pakistan
Maakunta Punjab
Piirikunta Gujranwala
Väkiluku (2017) 2 028 421


















Historia

Randžit Singhin syntymäkoti.
Mahan Singhin rakennuttaman Sheranwala Baghin sisätiloja.

Nykyinen Gujranwalan kaupunki oli pitkään melko vähämerkityksellinen kylä. Nimensä se sai gudjarien heimolta, jotka Sansi-heimon jatit olivat ajaneet nykyisen Amritsarin seudulta.[1]

Esimerkiksi Intian suurmogulien kaudella sitä ei juurikaan mainittu historiallisissa lähteissä. 1700-luvun alkupuolella sen valtasi Charat Singh, myöhemmän sikhihallitsija Randžit Singhin isoisä. Randžit syntyi Gujranwalassa ja teki siitä laajentuvan Sikhivaltakunnan pääkaupungin, kunnes pääkaupunki siirrettiin vuonna 1799 Lahoreen. Gujranwalassa syntyi myös sikhikenraali Harl Singh Nalwa, joka tunnettiin etenkin sotaretkestään afgaaneja vastaan. Randžit Singin isän ja isoisän samadh sijaitsevat Gujranwalassa. Gujranwalassa säilytetään myös osaa Lahoreen haudatun Randžit Singhin tuhkasta.[1]

Gujranwala säästyi suurimmaksi osaksi vuonna 1857 syttyneen sepoy-kapinan hävitykseltä.[1] Vuonna 1867 siitä tehtiin oma kuntansa.[2] Vuosina 1921–1922 kaupunki kärsi Khilafat-liikkeen ja kansalaistottelemattomuuskampanjoiden aiheuttamista levottomuuksista. Mellakoitsijat polttivat esimerkiksi kaupungin rautatieaseman. Britit rankaisivat paikallisia rakennuttamalla uuden rautatieaseman kauaksi kaupungista. Sittemmin kaupunki on jäänyt poliittisesti muiden paikkakuntien varjoon, mutta samalla siitä on muodostunut merkittävä teollinen keskus.[1]

Talous ja liikenne

Gujranwalan rautatieasema.

Gujranwala on kaupan ja teollisuuden keskus. Kaupungin teollisuuden tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi keramiikka, tekstiilit, elektroniikka ja nahka. Kaupunki on myös ympäröivän maatalousalueen kauppapaikka. Kaupungissa myydään esimerkiksi viljaa, meloneja ja sokeriruokoa. Viereisellä Chenabjoella on vesivoimala.[2]

Kaupungista kulkee maantie ja rautatie Lahoreen ja Peshawariin.[2]

Väestö ja koulutus

Gujranwalan asukasluku oli Pakistanin vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 2 028 421.[3] Vuonna 2007 kaupunkialueella asui noin 1 513 000 asukasta.[2]

Kaupungissa on useita Punjabin yliopistoon kuuluvia collegeja,[2] vuonna 2002 perustettu GIFT-yliopisto[4] sekä vuonna 2003 avattu Rachnan teknillinen ammattikorkeakoulu.[5]

Lähteet

  1. B. Lewis, Ch. Pellat and J. Schacht. Assisted by J. Burton-Page, C. Dumont ja V.L. Ménage: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 1130-1131. Brill, 1991. ISBN 9789004070264. (englanniksi)
  2. Gujranwala Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.7.2020. (englanniksi)
  3. Urban localities by population size and their population by sex, annual growth rate and household size (pdf) Pakistan Bureau of Statistics. Arkistoitu 18.11.2021. Viitattu 25.10.2021. (englanniksi)
  4. GIFT University
  5. Rachna College of Engineering and Technology (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.