Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue

Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue (port. Partido Africano da Independência da Guiné e Cabo Verde) eli PAIGC on poliittinen puolue Guinea-Bissaussa. Se johti Guinea-Bissaun itsenäisyystaistelua ja oli maiden itsenäistymisen jälkeen myös Kap Verden hallitseva puolue.

Puolueen lippu.
PAIGC:n perustaja ja johtaja Amílcar Cabral vuoden 1964 puoluekokouksessa.

Puolueen edeltäjä oli Amílcar Cabralin ja Henri Labéryn vuonna 1954 perustama Guinea-Bissaun kansallisen itsenäisyyden liike (Movimento para Independência Nacional da Guiné Portuguesa, MING). Vuonna 1956 Cabral ja hänen toverinsa muodostivat Bissaussa PAIGC:n, joka otti tavoitteekseen Portugalin Guinean ja Kap Verden saarten itsenäistymisen Portugalin siirtomaaherruuden alaisuudesta. Labéry perusti sittemmin Guinea-Bissaun kansallisen itsenäisyyden taistelurintaman (Frente de Luta Pela Independência Nacional da Guiné-Bissau, FLING), josta tuli PAIGC:n pieni mutta sitkeä kilpailija.[1]

Guinean pääkaupunkiin Conakryyn vuonna 1959 siirtynyt PAIGC:n johto aloitti vuonna 1960 kampanjan siirtomaavallan lopettamiseksi rauhanomaisin keinoin. Portugalilaisten järjestämään verilöylyyn päättynyt Bissaun satamatyöläisten lakko sai puolueen ryhtymään aseelliseen toimintaan. Hyökkäykset Portugalin armeijaa vastaan alkoivat Portugalin Guinean etelä- ja pohjoisosissa vuonna 1963. Helmikuussa 1964 PAIGC piti vapautetulla alueella Cassacássa ensimmäisen puoluekokouksensa, joka päätti Kansan vallankumousarmeijan (Forças Armadas Revolutionárias do Povo, FARP) perustamisesta. Vuonna 1965 PAIGC valvoi jo puolta Portugalin Guinean maaseudusta. Vuonna 1966 se perusti uuden itärintaman.[2]

Afrikan yhtenäisyysjärjestö luopui FLING:n ja PAIGC:n sovitteluyrityksistä vuonna 1967 ja antoi täyden tukensa PAIGC:lle. Puolue saavutti uusia sotilaallisia ja poliittisia voittoja. Marraskuussa 1970 tehdyssä Vihreän meren operaatiossa Portugali yritti tuhota PAIGC:n johdon Conakryssa ja kaataa sitä tukeneen presidentti Sékou Tourén hallituksen. Guinea-Bissaun itsenäisyyssota jatkui entistä verisempänä Portugalin tekemistä poliittisista myönnytyksistä huolimatta. Neuvostoliitolta saamiensa ilmatorjunta-aseiden avulla vallankumousarmeija lopetti Portugalin ilmaherruuden. Vuonna 1972 Yhdistyneet kansakunnat tunnusti PAIGC:n maan kansan ainoaksi edustajaksi. Samana vuonna vapautetuilla alueilla pidettiin ensimmäiset vaalit. PAIGC:n johtaja ja ideologi Amílcar Cabral murhattiin Conakryssa tammikuussa 1973, mutta puolueen järjestörakenne ja sotilaallinen organisaatio kesti iskun. Heinäkuussa 1973 Boéssa pidetyssä toisessa puoluekokouksessa uudeksi pääsihteeriksi valittiin Aristides Pereira ja varapääsihteeriksi Luís Cabral. Guinea-Bissau julistautui itsenäiseksi syyskuussa 1973, ja lokakuussa 1973 sen oli tunnustanut jo 61 valtiota. Huhtikuussa 1974 tapahtuneen neilikkavallankumouksen jälkeen Portugali tunnusti maan itsenäisyyden 10. syyskuuta 1974.[3]

Kap Verdellä PAIGC oli harjoittanut vain poliittista toimintaa ja sillä oli useita kilpailijoita. Puolue otti vallan käsiinsä saarilla joulukuussa 1974 ja julisti maan itsenäiseksi 5. heinäkuuta 1975. Guinea-Bissaun ja Kap Verden yhdistämisajatusta vaalinut PAIGC oli maiden yhteinen johtava puolue, vaikka molemmilla oli omat parlamenttinsa.[4]

PAIGC:n ideologian muodostivat Amílcar Cabralin marxilaisvaikutteiset ajatukset. Puolueen pääperiaatteet olivat luonteeltaan sosialistisia, vaikka sanaa sosialismi käytettiin vain harvoin. Itsenäisyyden lisäksi tavoitteina olivat taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen ja ”vallankumouksellisen demokratian” rakentaminen. Erityistä huomiota kiinnitettiin maatalouden ja koululaitoksen kehittämiseen. Puolue kannatti voimakkaasti myös Afrikan valtioiden yhteistyötä.[5]

João Vieiran Guinea-Bissaussa vuonna 1980 tekemän vallankaappauksen jälkeen PAIGC:n kapverdeläinen siipi muodosti Kap Verden afrikkalaisen itsenäisyyspuolueen. Se hallitsi maata vuoteen 1991 vaaleihin saakka ja palasi valtaan vuonna 2001.[4] Guinea-Bissaussa PAIGC oli maan ainoa laillinen poliittinen puolue vuoden 1991 perustuslakiuudistukseen saakka[6].

Lähteet
  • Richard Andrew Lobban Jr., Peter Karibe Mendy: Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, third edition. Lanham: Scarecrow Press, 1997. ISBN 978-0-8108-3226-8.

Viitteet
  1. Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, s. 251.
  2. Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, s. 251–252.
  3. Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, s. 253–255.
  4. Richard A. Lobban Jr., Paul Khalil Saucier: Historical Dictionary of the Republic of Cape Verde, fourth edition, s. 179–180. Lanham: Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-4906-8.
  5. Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, s. 257–258.
  6. Historical Dictionary of the Republic of Guinea-Bissau, s. 257.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.