Gronau (Westfalen)
Gronau (Gronau (Westf.)) on kaupunki luoteisessa Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa lähellä Alankomaiden rajaa.
Gronau | |
---|---|
vaakuna |
|
Gronau |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Saksa |
Osavaltio | Nordrhein-Westfalen |
Hallintopiiri | Münsterin hallintopiiri |
Piirikunta | Kreis Borken |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 78,82 km² |
Korkeus | 27 m |
Väkiluku | 46 265 |
– Väestötiheys | 587 as./km² |
Maantiede
Gronau sijaitsee Kreis Borkenin piirikunnan pohjoisosassa Münsterlandin historiallisella alueella. Luoteessa se rajoittuu Alankomaihin ja koillisessa Ala-Saksin osavaltioon. Gronaun naapurikunnat ja -kaupungit ovat Enschede ja Losser Alankomaissa, Bad Bentheim Ala-Saksissa sekä Ochtrup, Heek ja Ahaus. Gronaun halki etelästä pohjoiseen virtaa Dinkel-joki. Ruhrin alue suurkaupunkeineen sijaitsee Gronaun eteläpuolella; etäisyys Kölniin on noin 165 kilometriä. Amsterdam puolestaan sijaitsee noin 170 kilometriä Gronausta länteen.[1]
Historia
Nykyisen Gronaun alueella sijaitsevasta Epen kaupunginosasta varhaisin asiakirjamaininta on vuodelta 1188. Muinaisen Epen seurakunnassa oli kirkko, nykyinen St. Agatha - Kirche ja mahdollisesti vaatimaton maalaiskylä. Seurakunnan alue vastasi alkuaan osapuilleen nykyistä Gronaun kaupunkia ja se kuului Münsterin hiippakuntaan. Kreivi Balduin Steinfurtin kreivikunnasta hankki omistuksia Epestä vuonna 1365. Steinfurt ei kuulunut Münsterin hiippakuntaan. Kaupan myötä syntyi ensimmäinen asiakirjamaininta Gronausta. Balduin rakennutti pienen linnan "vihreälle tasangolle" - syntyi nimi Gronau, jonka ensimmäinen muoto oli Gronauwe (Grüne Aue, vihreä tulvatasanko). Ajan mittaan Gronaun linna (Gronauer Schloß) kasvoi ja sen ympärille muodostui asutusta.[2]
1500-luvun uskonpuhdistuksen myötä Gronausta tuli protestanttinen, kun taas sitä ympäröineet Epe ja Münsterin hiippakunta pysyivät katolisina. Gronauhun muutti runsaasti ihmisiä Alankomaista, ja paikkakunta alkoi erkaantua vanhasta kantapitäjästään Epestä paitsi kirkollisesti, myös kielellisesti ja kulttuurisesti. Alueiden väliset erimielisyydet yltyivät toisinaan sotilaallisiksi kahnauksiksi. Riitojen osapuolet - Münsterin hiippakunta ja Bentheimin kreivit - menettivät valtansa 1813, kun alue liitettiin Preussiin.[2]
Tekstiiliteollisuudesta alkoi kehittyä merkittävä elinkeino 1700-luvulla. Gronaun kehitys sai vauhtia 1854 perustetusta tekstiilitehtaasta, 1875 avatusta rautatieyhteydestä ja vuoden 1898 aluemuutoksesta, jonka myötä kaupungin väkiluku kasvoi kuuteen tuhanteen. Epe puolestaan menetti merkitystään. Gronau ja Epe liitettiin toisiinsa 1975. Gronaun tekstiiliteollisuus hiipui van-Delden-konsernin konkurssin myötä 1980-luvun alussa.[2]
Nykyisessä Gronaun kaupungin vaakunassa olevat puola ja tähkä ovat perintöä lakkautetun Epen kunnan vaakunasta. Joutsen viittaa Gronaun ja Steinfurtin historialliseen yhteyteen. Puola kertoo alueella vahvasti vaikuttaneesta tekstiiliteollisuudesta, tähkä taasen viittaa maatalouteen.
Kulttuurielämä ja nähtävyydet
Säveltaiteella on ollut huomattava merkitys Gronaun kulttuurille. Nykyisin kaupungissa sijaitsee aiheelle omistettu kevyen musiikin museo, Gronauer Rock’n’Popmuseum. Gronaussa on järjestetty vuodesta 1989 alkaen myös jazz-tapahtuma, Jazzfest Gronau.
Gronaun maamerkki on kaupunginpuistossa sijaitseva, käytöstä poistettu vesitorni. Arkkitehti Wilhelm Rincklaken suunnittelema St. Agathan kirkko valmistui vastoinkäymisten jälkeen 1892. Kirkon historia alkaa 1180-luvulta. Osa Gronaun tekstiilitehtaista on restauroitu muistomerkeiksi.
Talous ja liikenne
Saksalais-alankomaalainen yhteistoiminta-alue Euregio pitää päämajaansa Gronaussa. Euregio perustettiin 1958 ja sen alueella asuu noin kolme ja puoli miljoonaa ihmistä. Gronaun lukuisilla teollisuusalueilla on paitsi valmistavaa teollisuutta, myös logistiikka- ja huolinta-alan yrityksiä ja käsityöyrityksiä. Merkittäviä yksittäisiä toimijoita ovat muun muassa elintarvikealan vähittäisketju K+K Klaas & Kock ja osuuspankki Volksbank Gronau-Ahaus.
Gronaun rautatieasema, Bahnhof Gronau (Westf), sijaitsee rataosuuksilla Dortmund–Enschede ja Münster–Enschede. Asema otettiin käyttöön 1875.
Eurooppatie E30:een kuuluva Bundesautobahn 30 kulkee Gronaun pohjoispuolitse; moottoritie jatkuu Alankomaiden puolella nimellä Rijksweg 1. Bundesautobahn 31 kulkee Gronaun itäpuolitse. Keskeinen maantieyhteys on myös Rijksweg 35 / Bundesstraße 54, jonka reitti kulkee luoteis–kaakkoissuuntaisesti Alankomaiden Zwollesta Gronaun kautta Wiesbadeniin.
Lähin kansainvälinen lentoasema on Flughafen Münster/Osnabrück.
Kuuluisuuksia
Gronaussa syntyneitä tunnettuja henkilöitä ovat muun muassa:
- Erna von Ostau (1903–1955), näyttelijä ja kirjailija
- Josef Haring (1940), roomalaiskatolinen piispa
- Udo Lindenberg (1946), muusikko
Gronaulaissyntyisiä jalkapalloilijoita ovat muun muassa Winfried Berkemeier (1953), Jens Wissing (1988) ja Tim Hölscher (1995).
Kirjallisuutta
- Herbert Wagner: Die Gestapo war nicht allein… Politische Sozialkontrolle und Staatsterror im deutsch-niederländischen Grenzgebiet 1929–1945. LIT-Verlag. Münster 2004 (enthält u. a. Grenzpolizei Gronau), ISBN 978-3-8258-7448-3.
- Alfred Hagemann/Elmar Hoff (Hg.): Insel der Träume. Musik in Gronau und Enschede (1895–2005). Klartext-Verlag, Essen 2006, ISBN 978-3-89861-620-1.
- Alfred Hagemann, Elmar Hoff (Hg.): Gronau – Enschede – Berlin: Eine musikalische Reise durch die Welt der Unterhaltung von der Weimarer Republik bis in die Nachkriegszeit. Klartext-Verlag, Essen 2011, ISBN 978-3-8375-0537-5.
- Christian H. Freitag: Wo viel Licht ist, gibt es auch viel Schatten. – Über Wohn- und Arbeitsverhältnisse Gronauer und Eper Textilarbeiter. In: Hanspeter Dickel (Hrsg.): Natur und Kultur des Raumes Gronau und Epe. Gronau 1982, S. 138–147, OCLC 63507159.
- Johannes Wolburg: Beobachtungen über Frostbodenerscheinungen aus der letzten Eiszeit in Gronau/Westfalen. Zeitschrift der Deutschen Gesellschaft für Geowissenschaften, Band 128 (1977), S. 215–216, 1 fig.
- Hanspeter Dickel: Bürgerbuch Gronau und Epe. 1.–17. Jg. (1990–2008), Gronau.für Geowissenschaften. Band 102, Stuttgart 1950, ISSN 0012-0189, S. 147–148