Greenwich

Nimen Greenwich ovat alueelle antaneet sinne asettuneet tanskalaiset. Nimen muinaisenglantilainen alkumuoto Grenewic merkitsi vihreää (grene) paikkaa lahden (vig) rannalla tai lähellä joen suuta.[2] Tanskalaisten asutusalue tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä East Greenwich. Sen länsipuolelle muodostui West Greenwich eli Deptford Stront, Thamesin rannalla oleva osa Deptfordia.[3] Nimeä East Greenwich käytettiin 1800-luvulle saakka usein koko Greenwichin kaupungista.

Tumulukset kuninkaallisen observatorion lounais­puolella Greenwich Parkissa ovat toden­näköisesti varhaiselta pronssi­kaudelta peräisin olevia hautakumpuja, joita saksit ottivat 500-luvulla uudestaan käyttöön hautapaikkoina. Idempänä Vanburghin ja Maze Hillien porttien välissä on ollut roomalainen huvila tai temppeli. Paikan sijainnin osoittavat yhä maassa kaiteella suojatut tesserat. Vuonna 1902 alueella suoritettiin kaivauksia, ja sieltä löydettiin roomalaisten keisarien Claudiuksen ja Honoriuksen aikaisia rahoja. Uusia kaivauksia alueella suoritettiin vuonna 2000[4] ja jälleen vuonna 2003.[5]

Doverista Lontooseen johtava roomalainen tie, nykyinen Watling Street, kulki Greenwichin etelä­puolisen korkeammalla sijaitsevan maa-alueen, Blackheathin kautta. Se noudatteli aikaisemman kelttiläisen tien reittiä Canterburystä St Albansiin.[6] Vielä Henrik V:n aikana Greenwich oli vain kalastaja­kylä, jonka kohdella jokeen voitiin turvallisesti ankkuroitua.[3]

Ethelred Neuvottoman aikana Tanskan laivasto ankkuroitui Thamesjoelle Greenwichin kohdalle yli kolmeksi vuodeksi, ja sotilaat leiriytyivät sen yläpuolella olevalle kukkulalle. Sieltä käsin he hyökkäsivät Kentiin, valloittivat vuonna 1012 Canterburyn ja ottivat arkkipiispa Alphegen seitsemäksi kuukaudeksi vangiksi leirilleen Greenwichissä. Valloittajat kivittivät Alphegen kuoliaaksi, koska hän ei suostunut maksamaan tanskalaisten vaatimia 3 000 punnan lunnaita, ja legendan mukaan pitivät hallussaan hänen ruumistaan, kunnes hänen vereensä kastunut kuollut oksa kasvatti lehtiä.[7] Tämän vuoksi hänen ruumiinsa luovutettiin hänen seura­kunta­laisilleen ja hänet julistettiin pyhimykseksi, jolle omistettiin paikka­kunnalle 1100-luvulla rakennettu kirkko. Nykyään paikalla on Nicholas Hawksmoorin suunnittelema, vuonna 1714 valmistunut Pyhän Alfegen kirkko (St. Alfege Church).[1]

Domesday Bookissa mainitaan, että Greenwichin kartanoa piti hallussaan Bayeuxin piispa Odo, jonka maat hankittiin kruunulle vuonna 1082. Paikalla sijaitsi kuninkaallinen palatsi tai metsästysmaja jo ennen vuotta 1300, jolloin Edvard I:n tiedetään tehneen lahjoituksia siellä sijainneelle Neitsyt Marian kappelille.[8]

Myös seuraavat kuninkaat Henrik IV ja Henrik V kävivät paikalla säännöllisesti. Henrik IV luovutti kartanon Thomas Beaufortille tämän elinajaksi, ja hän myös kuoli siellä vuonna 1426.

Vuonna 1447 Henrik V ja hänen velipuolensa, Gloucesterin kreivi Humphrey, alkoivat rakentaa Greenwichiin palatsia seuraavaa hallitsijaa Henrik VI:tta varten. Samalla puutarha aidattiin ja nykyisen observatorion paikalle pystytettiin torni. Humphreyn kuoleman jälkeen Henrik VI:n rakastajatar Margareeta Anjoulainen antoi palatsille nimen Palace of Placentia. Se valmistui Edvard IV:n aikana, jolloin sitä myös laajennettiin, ja vuonna 1466 hän lahjoitti sen puolisolleen, kuningatar Elisabet Woodvillelle.[8]

Placentian palatsi oli Henrik VII:n pääasiallinen asuinpaikka. Siellä syntyivät hänen poikansa Henry (myöhemmin kuningas Henrik VIII) ja Edmund Tudor, Somersetin herttua. Henrik suosi Greenwichiä lähellä sijainneen Elthamin palatsin, aikaisemmin tärkeimmän kuninkaanpalatsin sijasta. Hän laajensi Greenwichin palatsia ja siitä tuli hänen pääasiallinen asuinpaikkansa Lontoossa, kunnes Whitehallin palatsi 1530-luvulla rakennettiin. Henrik VIII meni Greenwichissä naimisiin ensin Katariina Aragonialaisen, myöhemmin Anna Kleveläisen kanssa, ja siellä syntyivät kuningattaret Maria ja Elisabet I. Hänen poikansa Edvard VI myös kuoli siellä 15-vuotiaana.

Placentian palatsista tuli myöhemmin myös Elisabetin suosima kesäasunto.[8] Sekä hän että hänen sisarensa Maria I asuivat siellä kauan, ja siellä Elisabetin asettama neuvosto suunnitteli vuonna 1588 käydyn taistelun espanjalaisten voittamatonta armadaa vastaan.

Jaakko I:n aikana Greenwichin palatsi muutettiin lopulliseen muotoonsa. Hän lahjoitti sen puolisolleen Anna Tanskalaiselle. Vuonna 1636 valmistui Annan asunnoksi tarkoitettu, Inigo Jonesin suunnittelema Queen’s House,[1] palatsin viimeinen lisärakennus. Anna kuitenkin kuoli sen rakennustöiden aikana, ja Kaarle I antoi sen puolisonsa Henrietta Marian käyttöön.[1] Englannin sisällis­sodan aikana palatsia käytettiin korppu­tehtaana ja sotavankien säilytys­paikkana. Sen jälkeen kun Kaarle II vuonna 1649 oli syösty vallasta, palatsi oli lordiprotektorin asuinpaikkana.

Kun kuningasvalta vuonna 1660 palautettiin, Placentian palatsi oli jäänyt pois käytöstä ja se purettiin. Vain Queen’s House jäi jäljelle.[1] Kuningas Kaarle II:ta varten paikalle alettiin suunnitella uutta palatsia, mutta siitä saatiin valmiiksi vain osa, King Charles block. Kaarle II suunnitteli ja istutti Greenwich Parkin uudestaan ja perusti Greenwichin kuninkaallisen observatorion.

Jaakko II, joka vuoteen 1673 saakka oli Yorkin herttua ja Lord Amiral, oleskeli usein Greenwichissä veljensä Charlesin kanssa, ja Samuel Pepysin mukaan hänen ehdotuksestaan perustettiin kuninkaallinen sairaala merimiehiä varten. Se aloitti toimintansa Greenwichissä sen jälkeen, kun hänen tyttärensä Maria II oli antanut Christopher Wrenille tehtäväkseen suunnitella sairaalan. Se rakennettiin aikaisemman kuninkaanpalatsin paikalle.[1] Rakennustyöt aloitettiin Vilhelm III:n valtakaudella ja ne suoritti vuonna 1696 loppuun Nicholas Hawksmoor.

Sairaalan suuri rakennus­ryhmä muutettiin myöhemmin, vuonna 1873, laivaston koulutus­keskukseksi, Royal Naval College. Sitä käytettiin sotilas­opetukseen vuoteen 1998 saakka, jolloin se siirtyi Greenwich Foundationin hallintaan. Rakennusten historiallisesti merkittävimmät huoneet ovat yleisölle avoinna; muut tilat ovat Greenwichin yliopiston sekä musiikki- ja tanssi­akatemian, Trinity Laban Conservatoire of Music and Dance käytössä.

Yrjö I nousi maihin Greenwichissä, kun hän kuninkaaksi tullessaan saapui maahan Hannoverista vuonna 1714. Hänen seuraajansa Yrjö II luovutti merimiesten kuninkaalliselle sairaalalle jakobiittikapinasta tuomitun Charles Radclyffen varat, joiden ansiosta rakennus saatiin vuonna 1751 valmiiksi.

Vuonna 1805 Yrjö III luovutti Queen’s Housen Royal Naval Asylum -nimiselle orpolasten koululle, joka myöhemmin yhdistettiin Greenwichin sairaalakoulun kanssa. Kun sitä vuonna 1892 laajennettiin rakennukseen, jossa nykyisin on Britannian kansallinen merimuseo, National Maritime Museum, kuningatar Viktoria antoi sille nimen Royal Hospital School.

Yrjö II lahjoitti sairaalalle lähes 40 maalausta. Täten syntyi galleria, joka tunnetaan nimellä Painted Hall ja on sekin osa merimuseota. Vilhelm IV ja hänen puolisonsa Adelaide kävivät myös galleriassa säännöllisesti ja tekivät sille lahjoituksia.

Greenwichistä tuli 1600-luvulta lähtien suosittu asuinpaikka, johon rakennettiin monia huomattavia rakennuksia kuten Vanbrugh Castle. Yrjöjen ajasta lähtien sen keskustaan alettiin rakentaa myös kerrostaloja.

Kuningatar Viktoria kävi Greenwichissä vain harvoin, mutta vuonna 1845 hänen aviomiehensä prinssi Albert osti omilla varoillaan amiraali Nelsonin Trafalgarin taistelussa käyttämän asetakin, joka nykyään kuuluu merimuseon kokoelmiin.

Greenwich kuului Kentin kreivikuntaan vuoteen 1889 saakka, jolloin se liitettiin tuolloin perustettuun Lontoon kreivikuntaan.

Yrjö V ja hänen puolisonsa Mary tukivat molemmat hanketta kansallisen merimuseon perustamiseksi, ja Mary luovutti sinne useita esineitä.

Yrjö VI, ollessaan vielä Yorkin herttua, muurasi uuden kuninkaallisen sairaala­koulun peruskiven, kun se muutti Holbrookiin, Suffolkiin. Vuonna 1937 hänen ensimmäinen virallinen toimen­piteensä kuninkaana, kolme viikkoa ennen kruunausta, oli kansallisen merimuseon avaaminen koulun entisessä rakennuksessa Greenwichissä. Hänen seurassaan olivat tuolloin kuningatar Mary, kuningatar (myöhempi kuningataräiti) Elisabet) sekä prinsessa Elizabeth, nykyinen kuningatar Elisabet II.

Prinsessana ollessaan Elisabet ja hänen aviomiehensä Prinssi Philip, Edinburghin herttua, vierailivat Green­wichissä ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 1948. Mennessään edellisenä vuonna naimisiin Philip oli saanut myös arvonimen Baron Greenwich. Vuonna 1948 hänestä tuli merimuseon johtokunnan aktiivinen jäsen, jollaisena hän toimi 52 vuotta, vuoteen 2000 saakka, jolloin hänestä tuli sen ensimmäinen suojelija.

Greenwichin merihistoriallisen merkityksen korostamiseksi sinne sijoitettiin vuonna 1957 historiallinen klipperi Cutty Sark sekä myöhemmin useiden vuosien ajaksi myös Francis Chichesterin purjelaiva Gipsy Moth IV.[1]

Greenwichin itäosa lähellä Blackwallin tunnelia oli vielä 1960-luvulla lähes yksinomaan työväestön asuntoaluetta. Sitä vastoin sen länsiosa oli monipuolisempi: jokivarressa oli teollisuuttakin, mutta kauempana joesta joukko hienoja asuin­taloja, ja alue oli nopeasti kehittymässä.[9]

Klipperi Cutty Sark on nostettu kuivatelakalle jokivarteen. Toukokuussa 2007 tulipalo tuhosi osan laivasta, joskin osa siitä oli jo aikaisemmin siirretty muualle korjattavasti. Lähistöllä oli useiden vuosien ajan nähtävillä myös Gipsy Moth IV, Rrancis Chichesterin 16,5 metrin pituinen purjelaiva, jolla hän vuosina 1966­–1967 purjehti maapallon ympäri 226 päivässä.[1] Vuonna 2004 Gipsy Moth IV vietiin pois Greenwichistä, ja korjaustöiden jälkeen sillä suoritettiin toinen maailmanympäripurjehdus, joka päättyi toukokuussa 2007. Joenvarressa sairaalan luoteiskulmassa on arktisia alueita tutkineen Joseph René Bellotin muistoksi pystytetty obeliski.

Veneitä Greenwichissä Great River Racen päättyessä

Lähellä Cutty Sarkin sijoituspaikkaa on pyöreä rakennus, jossa on sisään­käynti 4. elokuuta 1902 avattuun, Thamesin alittavaan jalankulkutunneliin. Se johtaa Greenwichistä joen toisella puolella olevaan Isle of Dogsiin. Tunnelin pohjoispäässä on Island Gardens,[10]. Sieltä kohti silloista Greenwichin sairaalaa, myöhempää Royal Naval Collegea avautuu kuuluisa näkymä, joka esiintyy eräässä Canaletton maalauksessa.

Satojen vuosien ajan on joella Greenwichin kohdalla soudettu, myös kilpaa, ja ensimmäinen Greenwichin regatta pidettiin vuonna 1785. Jokavuotinen soutukilpailu, Great River Race päättyy Cutty Sarkin kohdalla. Lähellä Crane Streetin varrella sijaitseva Trafalgar Rowing Centre on Curlew Rowing Clubin ja Globe Rowing Clubin kotipaikka.

Royal Naval College on suuri kupolikattoinen rakennus, arkkitehti Christopher Wrenin mestariteos. Sitä hallinnoi Greenwich Foundation -niminen säätiö, ja osa rakennuksista on nykyisin Greenwichin yliopiston, osa taas Trinity College of Musicin käytössä. Rakennuskompleksissa on myös collegen entinen, James Thornhillin maalaama ruokasali, Painted Hall, ja James Stuartin sisustama kappeli.[1] Naval Collegessa on ollut myös opetustarkoituksiin rakennettu ydinreaktori, JASON-reaktori, joka oli käytössä vuosina 1962–1996 ja poistettiin vuonna 1999.[11]

Trinity Hospital, Greenwich

Naval Collegen itäpuolella on vuonna 1613 rakennettu vaivaistalo, Trinity Hospital, joka on Greenwichin keskustan vanhin säilynyt rakennus.[12] Se on lähellä Greenwichin voimalaitoksen massiivisia tiilimuureja. Hiilivoimala rakennettiin vuosina 1902–1910 tuottamaan sähköä Lontoon raitiovaunuille, ja myöhemmin metrolle. Myöhemmin se on muutettu öljyllä ja kaasulla ja toimivaksi.[13] Itä-Greenwichissä on myös pieni puisto, East Greenwich Pleasaunce, joka aikaisemmin oli vaivaistalon hautausmaa.

The O₂, alkuperäiseltä nimeltään Millennium Dome, sijaitsee joen mutkassa olevalla Greenwichin niemimaalla noin 4,8 kilometriä Greenwichin keskustasta itään. Se rakennettiin juuri ennen vuosituhannen vaihdetta entisen Greenwichin kaasulaitoksen alueelle.[14]

Entisen Naval Collegen läheisyydessä on Britannian kansallinen merimuseo, National Maritime Museum. Sen rakennukset muodostavat myös symmetrisen ryhmän ja suuren arkadin Queen’s Housen ympärille. Näiden eteläpuolella on 0,7 neliökilometrin laajuinen viheralue, Greenwich Park, joka muodostettiin 1600-luvulla Palace of Placentiaa ympäröiville kuninkaallisille metsästysmaille.[15]

Kierreportaat ja lyhtypylväs Greenwichin Queen’s Housessa.

Puistossa maasto nousee mentäessä kohti Blackheathia, ja kukkulan huipulla on James Wolfen patsas.[16] Lähellä huippua on myös Greenwichin kuninkaallisen observatorion rakennusryhmä, jonka kautta nollameridiaani aikoinaan määriteltiin kulkemaan.

Ranger's House on puiston Blackheathin-puoleisella reunalla, ja siellä on Wehnherin taidekokoelma.[17]. Puiston länsireunassa, Maze Hillillä, on joukko hienoja rakennuksia, niiden joukossa John Vanbrughin talo.

Royal Greenwich Observatory. Tornissa pallo, jonka avulla annetaan aikamerkki laskemalla se määräaikana alas.

Greenwichin tunnetuin nähtävyys on vanha tähtitieteellinen observatorio Royal Greenwich Observatory (51°28′40.12″N, 000°00′05.31″W), jonka mukaan pituuspiirit ja aikavyöhykkeet on määritelty. Nollapituuspiiri määriteltiin aikoinaan kulkemaan observatoriossa olevan, George Biddell Airyn meridiaaniympyrän keskipisteen kautta. Nykyisin observatorio ei enää ole toiminnassa, mutta sieltä annetaan edelleen päivittäin kello 13.00 aikamerkki laskemalla pallo tornista alas. Myöskään nykyisen WGS84-järjestelmän nollapituuspiiri ei kulje Airyn meridiaaniympyrän kautta, vaan satakunta metriä idempänä.[18] Vanhassa observatoriossa on tähtitieteellisten kojeiden ja navigaatiovälineiden museo sekä kahvila. Museoon ei ole sisäänpääsymaksua.

Observatorio rakennutettiin kuninkaallisen tähtitieteilijän työpaikaksi 1675. Alkuperäisen rakennuksen suunnitteli tähtitieteilijä ja arkkitehti Christopher Wren, ja se oli ensimmäinen tutkimuslaitokseksi suunniteltu rakennus Britanniassa.

Royal Greenwich observatory lähti Greenwichistä Herstmonceuxiin 1957, siirtyi Cambridgeen 1990 ja lakkautettiin 1998.

Kansainvälistä vertailuaikaa kutsuttiin ennen Greenwichin keskiajaksi, Greenwich Mean Time, GMT, joka on nykyään korvattu UTC:llä, Coordinated Universal Time.

Brittiläisissä kartoissa Greenwichin pituuspiiriä käytettiin yleisesti nollapituuspiirinä jo 1700-luvulla, ja seuraavalla vuosisadalla se oli käytössä noin 70 prosentissa maailman merikartoissa. Kansainvälisesti se sovittiin pituuspiirien ja aikavyöhykkeiden lähtökohdaksi Washingtonissa vuonna 1884 pidetyssä kondefenssissa.[19]

Greenwichin keskustassa, puiston ja Royal Naval Collegen länsipuolella on pääasiassa Yrjöjen ja viktoriaanisen ajan rakennuksia. Siellä on myös suuri katettu markkina­paikka, Greenwich market, ja elokuva­keskus. Sieltä kohti kukkulaa mentäessä matkan varrella on Yrjöjen ajan rakennuksia, muun muassa Crooms' Hillillä sijaitseva viuhkamuseo, Fan Museum.[1]

Greenwichissä on myös kaksi teatteria, Greenwich Theatre ja Greenwich Playhouse.

Greenwichissä on järjestetty markkinoita jo 1300-luvulla, mutta nykyisten markkinoiden historia alkaa vuodesta 1700, jolloin Romneyn jaarli Henry[8] myönsi Greenwich Hospital'ille tuhanneksi vuodeksi oikeuden järjestää markkinat kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin.[20]

Greenwich Market

Markkinatori sijaitsee merimuseon välittömässä läheisyydessä alueella, jota rajoittavat kadut ovat College Approach, Greenwich Church Steet, King William Walk ja Nelson Road. Siellä myydään käsitöitä, antiikkia ja kirjoja.[1]