Green Berets

Yhdysvaltain maavoimien 10th Special Forces Group perustettiin vuonna 1952.[2] Presidentti Kennedy hyväksyi vihreän baretin Yhdysvaltain maavoimien erikoisjoukkojen viralliseksi tunnukseksi vuonna 1961.[3] Alun perin Vihreiden barettien tärkein toiminta-alue oli kylmän sodan Eurooppa, jossa niiden tehtävänä oli Neuvostoliiton hyökkäyksen sattuessa soluttautua Varsovan liiton maiden selustaan organisoimaan sissiliikkeitä. Vuodesta 1957 lähtien Vihreiden barettien päätehtäväksi muodostui Yhdysvaltain tukemien kehitysmaiden, kuten Etelä-Vietnamin, joukkojen kouluttaminen ja vastakumouksellinen sodankäynti.[4] Vihreät baretit ovat 1950-luvulta lähtien osallistuneet kaikkiin keskeisiin aseellisiin konflikteihin, joissa Yhdysvallat on ollut mukana, kuten Vietnamin, Persianlahden, Irakin ja Afganistanin sotiin.

Vihreät baretit ovat järjestäytyneet 12 miehen operaatioryhmiksi eli A-ryhmiksi (ODA, Operational Detachment Alpha eli A-Team), joihin kuuluu yksi upseeri ja 11 aliupseeria. Yksi A-ryhmä pystyy tarvittaessa perustamaan, huoltamaan ja kouluttamaan komppanian tai pataljoonan kokoisen paikallisesta väestöstä värvätyn taisteluyksikön.

Vihreiden barettien komppaniassa on kuusi A-ryhmää sekä 11-13 sotilaan muodostama komentoryhmä, jota kutsutaan B-ryhmäksi (Operational Detachment Bravo eli B-Team). Pataljoonassa on kolme operatiivista komppaniaa sekä 20-30 sotilaan muodostama komentojoukkue, jota kutsutaan C-ryhmäksi (Operational Detachment Charlie eli C-Team).

Neljä erikoisjoukkojen operatiivista pataljoonaa ja esikuntakomppania muodostavat yhden taisteluosaston. Tällä hetkellä taisteluosastoja on seitsemän: viisi vakinaista ja kaksi kansalliskaartissa. Jokaiselle taisteluosastolle on osoitettu maantieteellinen alue, jolla ne ensisijaisesti valmistautuvat toimimaan. Kunkin taisteluosaston henkilöstö perehdytetään toiminta-alueensa kieliin ja kulttuuriin.

Vihreiden barettien kokelaat ovat kolminkertaisia vapaaehtoisia ("triple volunteers"), koska he ovat hakeutuneet vapaaehtoisena armeijaan, laskuvarjohyppykurssille ja erikoisjoukkoihin. Kolmen viikon laskuvarjohyppykurssin (Airborne School) suorittaminen on erikoisjoukkojen valintaprosessiin osallistumisen ennakkoehto, ja monet kokelaista ovat ennen Vihreisiin baretteihin pyrkimistään käyneet myös Ranger-kurssin (Ranger School). Valintaprosessi koostuu seuraavista jaksoista, joista jokainen täytyy suorittaa hyväksytysti ennen pääsyä seuraavalle jaksolle. Kokelas voidaan hylätä valintaprosessin missä tahansa vaiheessa.

1) Special Forces Prepartion and Conditioning (SFPC) on 19 päivän kurssi, joka valmentaa kokelaita varsinaiseen valintaprosessiin kohottamalla fyysistä kuntoa sekä kertaamalla kartanluku- ja suunnistustaitoa.

2) Special Forces Assesment and Selection (SFAS) on 24 päivän kurssi, joka testaa muun muassa kokelaiden fyysistä ja henkistä kestävyyttä sekä suunnistustaitoa. Sen aikana tulee suorittaa esimerkiksi 75 kilometrin suunnistustehtävä 45 kilon rinkan kanssa 72 tunnissa. Vain noin 20 prosenttia kokelaista läpäisee SFAS-kurssin ja pääsee jatkoon SFQC-kurssille eli Q-kurssille.

3) Special Forces Qualification Course Phase 1 (SFQC Phase 1) on 7 viikon kurssi, jossa tutustutaan Vihreiden barettien toimintaan. Kurssi käsittää seuraavat osa-alueet: johdatus epätavanomaiseen sodankäyntiin, johdatus erikoisjoukkoihin, maahanlaskuoperaatio, erikoisjoukkojen tehtävien suunnittelu sekä operaatioalueen analysointi.

4) Special Forces Qualification Course Phase 2 (SFQC Phase 2) on 18-25 viikon kurssi, jonka aikana kokelaat opiskelevat heille määrättyä vierasta kieltä ja kulttuuria sen vaikeusasteesta riippuen 18 tai 25 viikkoa. Voidakseen jatkaa valintaprosessia kokelaan on läpäistävä jakson päätteeksi kyseisen kielen osaamista testaava koe. Lisäksi jaksolla kohotetaan edelleen kokelaiden fyysista kuntoa.

5) Special Forces Qualification Course Phase 3 (SFQC Phase 3) on 13 viikon kurssi, jossa aluksi harjoitellaan 10 viikkoa pienryhmätaktiikoita, kuten rakennuksiin tunkeutumista, lähitaistelua, iskuosastotoimintaa, väijytyksiä, partiointia, tiedustelua sekä ampumista kaikilla erikoisjoukkojen käytössä olevilla käsiaseilla. Sen jälkeen on vuorossa kolmen viikon SERE (Survival, Evasion, Resistance and Escape). SERE-koulutuksen aikana kokelaat harjoittelevat selviytymistaitoja sekä luonnossa että vihollisen kuulusteluissa.

6) Special Forces Qualification Course Phase 4 (SFQC Phase 4) on 14–50 viikon erikoistumiskurssi (MOS eli Military Occupational Specialty). Sen aikana kokelaista upseerit saavat Vihreiden barettien A-ryhmän johtajan koulutuksen (18A - Special Forces Detachment Officer) ja aliupseerit joko asekersantin (18B - Weapons Sergeant), pioneerikersantin (18C - Engineer Sergeant), lääkintäkersantin (18D - Medical Sergeant) tai viestikersantin (18E - Communications Sergeant) erikoiskoulutuksen. Lääkintäkersanttien MOS-koulutus kestää 50 viikkoa, muiden 14–24 viikkoa.

7) Special Forces Qualification Course Phase 5 (Robin Sage) on 4 viikon harjoitus, jonka aikana kokelaat jaetaan 12 hengen A-ryhmiin erikoistumisensa mukaisiin tehtäviin. Kokelaiden muodostamat A-ryhmät osallistuvat roolipeliin nimeltä "Robin Sage", jossa A-ryhmät suorittavat laskuvarjohypyn toiminta-alueelle, hakeutuvat yhteyteen paikallisten vastarintataistelijoiden kanssa, kouluttavat vastarintataistelijoista tehokkaan sissijoukon ja suorittavat annetut tehtävät yhdessä näiden kanssa. Harjoitus toteutetaan Pohjois-Caroliinassa noin 130 000 neliökilometrin alueella, joka tässä roolipelissä tunnetaan nimellä "Pineland". Siihen osallistuu noin 100 Vihreiden barettien kokelasta, 200 sissiä (Guerillas eli Gs), 100 vastasissiä (Opposition Force eli OPFOR), 50 kouluttajaa sekä 40 hengen huolto-osasto. Sissejä ja vastasissejä roolipelissä esittävät muun muassa Vihreiden barettien reserviläiset, ROTC-kadetit sekä muista joukko-osastoista värvätyt vapaaehtoiset. Kukin Vihreiden barettien kokelaiden muodostama A-ryhmä saa oman vastuualueen ja oman sissijoukon. Kokelaat joutuvat soveltamaan tässä harjoituksessa kaikkia aiemmilla kursseilla oppimiaan taitoja, mukaan lukien kielitaito. Kouluttajat tarkkailevat kokelaiden toimintaa ja voivat yhä vielä tässäkin vaiheessa hylätä kokelaat, joiden suoritus ei yllä vaaditulle tasolle.

8) Phase 6 (Graduation Week) on valmistumisviikko, jonka päätteeksi valintaprosessin (Special Forces Qualification Course eli Q-course) läpäiseet kokelaat saavat vihreän baretin ja erikoisjoukkojen hihamerkin (Special Forces Tab).

Vihreät baretit voivat suorittaa vielä erikoiskursseja, kuten tarkka-ampujakurssin (SOTIC, Special Operations Target Interdiction Course), ilmatulenjohdon kurssin (JTAC, Joint Tactical Air Control), taistelusukeltajakurssin (Combat Diving/SCUBA), HALO-laskuvarjohyppykurssin (HALO, High Altitude, Low Opening), asutuskeskustaistelukurssin (MOUT, Military Operations in Urban Terrain) tai lähitaistelukurssin (CQB, Close-Quarter Battle).[5]

• 1. taisteluosasto: Päämaja Joint Base Lewis-McChord, Washingtonissa. Toimialue Tyynen valtameren alue.
• 3. taisteluosasto: Päämaja Fort Bragg, Pohjois-Carolinassa. Toimialue Saharan eteläpuolinen Afrikka lukuun ottamatta eteläistä Afrikan sarvea.
• 5. taisteluosasto: Päämaja Fort Campbell, Kentuckyssa. Toimialuet Lähi-itä, Persianlahti, Keski-Aasia ja Afrikan sarvi.
• 7. taisteluosasto: Päämaja Eglin Air Force Base, Floridassa. Toimialueet Etelä-Amerikka, Keski-Amerikka ja Länsi-Intia.
• 10. taisteluosasto: Päämaja Fort Carson, Coloradossa. Toimialueet Eurooppa, Turkki, Israel, Libanon ja Pohjois-Afrikka.
• 19. taisteluosasto: kansalliskaartin taisteluosasto. Päämaja Draper, Utahissa, minkä lisäksi useita pienempiä toimipaikkoja ympäri Yhdysvaltoja. Toimialueet Lounais-Aasia (yhdessä 5. taisteluosaston kanssa), Kaakkois-Aasia (yhdessä 1. taisteluosaston kanssa) ja Eurooppa (yhdessä 10. taisteluosaston kanssa).
• 20. taisteluosasto: kansalliskaartin taisteluosasto. Päämaja Birmingham, Alabamassa, minkä lisäksi useita pienempiä toimipaikkoja ympäri Yhdysvaltoja. Toimialueet Etelä-Amerikka, Meksikonlahti, Karibianmeren alue sekä Kaakkois-Atlanti (yhdessä 7. taisteluosaston kanssa).

Vietnamin sodan aikana vuonna 1966 nousi Yhdysvaltain äänilevylistojen kärkeen kersantti Barry Sadlerin laulama isänmaallinen laulu Ballad of the Green Berets, jonka Kivikasvot levytti suomeksi nimellä Balladi punaisista bareteista.[6][7] Vuonna 1968 sai ensi-iltansa John Waynen ja Ray Kelloggin ohjaama sotaelokuva Vihreät baretit, joka perustuu Robin Mooren samalla nimellä suomeksi julkaistuun romaaniin The Green Berets (1965).[8]

• Couch, Dick: Chosen Soldier. The Making of a Special Forces Warrior. New York: Three Rivers Press, 2007. ISBN 978-0-307-33939-3
• Leigh, Neville: US Army Green Beret in Afganistan 2001-02. Oxford: Osprey Publishing, 2016. ISBN 978-1-4728-1400-5
• Rottman, Gordon: US Army Special Forces 1952-84. Oxford: Osprey Publishing, 2005 (1985). ISBN 978-0-85045-610-3
• Rottman, Gordon: Green Beret in Vietnam 1957-73. Oxford: Osprey Publishing, 2002. ISBN 978-1-85532-568-5
• Ryan, Mike: Erikoisjoukot, s. 189. Helsinki: Readme, 2007. ISBN 978-952-5655-72-8.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Green Berets Wikimedia Commonsissa