Grape (suku)

Grape-suku on saksalainen porvarissuku, joka on vaikuttanut myös Ruotsin ja Suomen Lapissa.

Suvun kantaisä Arendt Grape (k. n. 1600) oli panimonomistaja Lyypekissä. Hänen jälkeläisensä Arendt Grape perusti Pajalan Köngäseen Köngäksen ruukin. Arendt avioitui Clara Johanintyttären kanssa (s.Västerås) ja he saivat 14 lasta. Claran isä kultaseppä Johan Johansson, joka oli Västeråsin pormestari. Grape-suvusta on paljon yhteyksiä Suomeen.

Sukuun kuuluu mm. Skaran piispa Karl-Gunnar Grape. Suomen puolella suku on osin talonpoikaistunut. Grape suvusta tulee useita henkilöitä, jota ovat olleet pappeja, kansanedustajia ja kirjailijoita. Suomessa tunnettuja Grape-sukuun kuuluvia henkilöitä ovat mm. Maija Rask kansanedustaja, joka toimi opetusministerinä Paavo Lipposen hallituksessa, missi Sara Sieppi.

Grape-suvulla on vanha saksalainen porvarisvaakuna. Sukuun kuulunut Brita-Lena Hannu (s. Grape) kotiutui 1700-luvulla Iin Virkkulaan, jossa on vanha kartano ja useampia latorakennuksia. Myöhemmin Virkkula-suku lähti leviämään kohti Yli-Iistä koilliseen pohjoiseen päin, Tannilaan.


Grape-suvusta on tehty uusi pdf-muodossa oleva sukukirja, joka sis. yli 1500 sivua ja tuhansia nimiä.

Grape-suvun seuraava sukukokous on Pajalassa 5.8.2023. Lisätietoja fb-ryhmistä.

Kirjallisuutta

  • Ernest Grape: "Den gamla släkten Grape", Uppsala : Almqvist & Wiksell 1949. 126 s.
  • Eero Karkiainen, "Ylitornion vanhoja sukuja", Kemi : 1981, 143 s.
  • "Arendt Grape 1687-1987". Utgiven inför 300-års jubiléet den 12 juli 1987 av Sture Torikka (1986)

Aiheesta muualla

Grape-suvun 3 facebook-ryhmää:

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.