Graffiti

Ihmiset ovat kirjoittaneet ja maalanneet kallioihin ja seiniin koko ihmiskunnan historian ajan. Entisaikojen seinämaalauksilla oli usein maaginen tai uskonnollinen merkitys.[4]

Nykymuotoinen graffititaide syntyi 1960-luvun puolivälissä Philadelphiassa. Kaupungin alakulttuureissa syntyi kisailua siitä, kuka saisi kirjoitettua nimensä tussilla mahdollisimman moneen paikkaan. Tunnetuimmat nimikirjoitustensa eli tagien kirjoittajia Philadelphiassa tuolloin olivat nimimerkit Cornbread ja Cool Earl.[5]

Liike levisi nopeasti New Yorkiin, missä tageja alkoi pian näkyä joka puolella. Tunnetuimpia tagien kirjoittajia kaupungissa 1970-luvun alussa oli Manhattanin Washington Heightsilla asunut TAKI 183. 'Taki' oli hänen lempinimensä ja '183' hänen kotikatunsa numero. TAKI 183 oli ensimmäinen, joka kirjoitti taginsa metroon ja sai sen siten näkyviin alakulttuurin ulkopuolella. Hän myös loi kirjoituksillaan tagityylin.[5]

Kun New Yorkin tagit olivat levinneet seinistä metroon, alkoi kaupunginosien välinen kilpailu siitä, kuka kirjoitti eniten tagejaan juniin. Ensin tageista täyttyivät junat ja metroasemat, ja niiden jälkeen myös vaunuvarikot ja ratapihat, joissa metrojunia säilytettiin. Junia oli helpointa “tagata” juuri vaunuvarikoilla lyhyessä ajassa ja ilman kiinnijäämisen riskiä.[6]

Graffitit löysivät paikkansa 1970-luvun alun New Yorkissa metrojunien kyljissä, sillä niissä maalaukset saivat hyvin näkyvyyttä. Kuvassa newyorkilainen metrojuna keväällä 1973.

Kun tussikirjoittajien määrä kasvoi 1970-luvun alkupuolella, pelkkä tikkukirjaiminen nimi kehittyi kalligrafisemmiksi muodoiksi. Tussin rinnalla alettiin käyttää spraypurkkeja, ja junien kyljissä alettiin nähdä suuria väriteoksia. Ensimmäisenä tällaisen teoksen tekijänä pidetään nimimerkkiä Friendly Freddie. Graffitien tekijät, “wraitterit”, kehittivät omat tyylinsä erottuakseen muiden nimien joukosta, ja näin tageista tuli yksilöllisempiä ja ainutlaatuisempia.[7] Wraitterit alkoivat lisäillä tageihinsa koristekuvioita ja symboleja, joilla saattoi joskus olla merkityksiä. Nuolia maalattiin esittämään liikettä ja alleviivausta esittämään tärkeyttä. Myös kysymysmerkit ja huutomerkit tulivat oleellisiksi elementeiksi.[8]

Graffitit ja tagit muuttuivat edelleen suuremmiksi ja näyttävämmiksi, kun SUPER KOOL 223 keksi tavan saada spraymaalipurkista leveämpää maalijälkeä.[7] SUPER KOOL 223 maalasi ensimmäisenä niin sanotun ‘piissin’ (englannin kielen sanasta masterpiece, ‘mestariteos’). Piissit ovat suurempia, luovempia ja monimutkaisempia teoksia kuin tagit.[8] Kirjaimet saivat paksuutta ja ääriviivoja, ja kirjainten sisäpuolia alettiin koristella erilaisilla muotoiluilla. Nimimerkkien TOP CAT ja PHASE 2 kehittämät kirjaintyylit ovat toimineet monen uudemman tyylin perustana. Nimimerkkien AJ 161 ja SILVER TIPS töiden maisemat, kuvat ja piirretyt hahmot loivat perustan koko junan kattaville maalauksille, muraaleille.[7]

Graffitit olivat New Yorkissa huipussaan vuosina 1975–1977, jolloin suuret ja värikkäät maalaukset täyttivät metrojunanvaunujen kyljet. Köyhtyneellä kaupungilla ei vielä tuolloin ollut rahaa maalausten tehokkaaseen puhdistamiseen tai estämiseen. Vuoden 1977 jälkeen New Yorkin viranomaiset ryhtyivät taistelemaan tehokkaasti graffiteja vastaan. 1980-luvun alkupuolella suositut maalauspaikat oli jo aidattu, rangaistuksia maalauksista kovennettu, ja spraymaalien myynti alaikäisille kielletty. Tämä vähensi wraittereiden määrää selvästi. Samalla graffitista alettiin julkaista elokuvia, dokumentteja, kirjoja ja lehtiä.[9]

Graffiti levisi Yhdysvalloista muualle maailmaan 1980-luvulla hip hop -alakulttuurin myötä, kun New Yorkin katukulttuuria alkoi näkyä musiikkivideoilla ja elokuvissa. Aluksi eurooppalaiset wraitterit kopioivat amerikkalaisia tyylejä, sitten he alkoivat kehittämään niitä eteenpäin. Siinä kun Amerikassa graffiteja tehtiin juniin, eurooppalaiset tekivät graffitejaan seiniin. Eurooppalaisia tekijöitä kävi Amerikassa maalaamassa ja amerikkalaisia Euroopassa.[10] Myös Suomeen graffitit rantautuivat 1980-luvun alussa.[9]

Los Angelesin kaupungin työntekijä maalaamassa graffitia piiloon.

Vuonna 1989 New Yorkin julkisen liikenteen viranomainen MTA julisti voittaneensa graffitit. Laiton maalaaminen oli siirtynyt metrovaunuista talojen, siltojen ja melumuurien seiniin. Graffiteja tehtiin nyt myös esikaupunkialueille, ja tekemisessä olivat mukana kaikkien etnisten ryhmien nuoret. Graffitiongelman jatkuessa viranomaiset kovensivat otteitaan entisestään. Yhdysvaltain osavaltioihin perustettiin puhelinkuumalinjoja, ja rangaistuksia kovennettiin. Chicagossa spraymaalit laitettiin kokonaan myyntikieltoon. Kaikkialla graffitit pyrittiin poistamaan välittömästi kun sellaisia havaittiin. Samalla graffitintekijät kehittivät uudenlaisia menetelmiä, joiden ansiosta graffiteja oli aiempaa vaikeampi poistaa. Viranomaiset eivät olekaan yrityksistä huolimatta kyenneet saamaan graffiteja katoamaan seinistä.[11]

Nimikirjoitukseen perustuneen graffitin rinnalle julkisena, lyhytaikaisena ja laittomana taidemuotona on 1980-luvun jälkeen noussut taidemuoto, jota on kutsuttu esimerkiksi jälkigraffitiksi (engl. post-graffiti), uusgraffitiksi (neo-graffiti), kaupunkimaalaukseksi (urban painting) tai katutaiteeksi (street art). Se hyödyntää graffitia monipuolisemmin erilaisia aiheita ja tekotapoja. Teokset keskittyvät esittäviin ihmishahmohin, abstrakteihin kuviin ja symboleihin, ja niissä on joskus poliittinen sanoma. Uuden katutaiteen tekijät ovat graffitien tekijöitä keskimäärin vanhempia ja heissä on enemmän naisia. Moni heistä aloitti uransa graffitintekijöinä mutta halusi sitten laajentaa ilmaisuaan, minkä vuoksi suuntausta kutsutaan joskus jälkigraffitiksi.[12]

Tagi on graffitimaalaajan allekirjoitusta ja käsialaa kuvaava tyyli ja graffitin vanhin muoto. Alkuvuosina tagit olivat yksinkertaisia tikkukirjaimisia nimiä, mutta nykyisin tagit ovat tyylikkäämpiä ja kekseliäämpiä.[13] Tagissa on neljä peruselementtiä: wraitterin nimimerkin kirjaimet, nuolet, koristekuviot ja symbolit.[14] Wraitteri kirjoittelee tagejaan mahdollisimman moneen paikkaan, tarkoituksenaan tehdä itselleen nimeä graffitipiireissä. Yhdellä wraitterilla voi olla tyylillisistä tai turvallisuuteen liittyvistä syistä useita erilaisia nimimerkkejä ja tageja.[15]

Throw-up on nopeasti maalattuja pulleita kirjaimia, joissa on ääriviivat. Kirjaimet jäljittelevät usein pilven muotoja tai kuplia.[13]

Piissi (engl. piece, sanasta masterpiece, 'mestariteos') on suurikokoinen, värikäs, huoliteltu ja taidokas graffitimaalaus. Piisseissä on monia kirkkaita värejä ja luovasti muotoiltujen kirjainten lisäksi joskus myös esimerkiksi ihmishahmoja. Piissin tekeminen vaatii aikaa mutta tuo tekijälleen erityisen paljon arvostusta muilta wraittereilta. Tekijä yleensä suunnittelee piissin ensin paperilla. Hän voi pohjustaa seinän seinämaalilla, jotta spraymaali imeytyisi paremmin ja jotta piississä olisi yksivärinen tausta.[16]

Simple style viittaa perusmuotoiseen tyyliin, jota käytetään yleensä pitkien tekstin kirjoittamiseen.[13]

Blockbuster style tarkoittaa kehittyneempää tyyliä, jossa helposti luettevia kirjaimia on maalattu suorakulmion muotoiselle alueelle. Tyyliä käytetään paljon kokonaisten junien maalaamisessa.[13]

Wildstyle on monimutkainen mutta yhä luettavissa oleva tyyli. Kirjaimet voivat sekoittua toisiinsa eri tavoin. Tyylissä on paljon koristelukuvioita, vastapainoa ja nuolia.[13]

Semi wildstyle on nopea, dynaaminen ja luettava tyyli.[13]

Complex style -tyylissä kirjaimet ovat enää hädin tuskin tulkittavissa kirjaimiksi, sillä niissä on runsaasti koristekuvioita, nuolia, linkkejä, lasiefektejä ja sekoituksia. Muodoltaan kirjaimet voivat olla hyvin löyhästi muotoiltuja, tai ne voivat esittää jotain.[13]

3D on Euroopassa kehitetty tyyli, jossa ei ole perinteisiä ääriviivoja ja jaot tasojen välissä on tehty varjoilla.[13]

Graffitien kirjaimissa toistuvia tehokeinoja ovat esimerkiksi päällekäisyys, venytykset, koristekuviot, yhdistävät viivat, pääteviivat, irtileikatut palat, katkokohdat ja tietokonefonttiefektit. Kolmiulotteisissa kirjaimissa käytetään perspektiiviä ja varjostuksia.[17] Kirkkaat ja kontrastiset värit ovat tärkeä elementti, joka tuo graffitiin energiaa, toimintaa ja jännitystä.[18] Yleisiä symboleja ovat esimerkiksi kruunut, nuolet, sydämet ja tähdet. Piissiin voi maalata taustakuvan, tai sen voi jättää ilman taustaa. Graffitintekijät pyrkivät pitämään piissin kirjaimet aina pääosassa.[19]

• 
  Tägejä.
• 
  Throw-upeja.
• 
  Piissi.
• 
  Blockbuster stylea
• 
  Wildstylea.
• 
  Muraali.
• 
  Kommunistien poliittinen graffiti Rosariossa, Argentiinassa.

Graffitikulttuuriin kuuluvat myös sapluunat, stickerit ja kaakelit. Sapluunat eli stencilit ovat esimerkiksi pahvisia muotteja, jotka painetaan seinää vasten ja joiden läpi kuva maalataan spraymaalilla. Stickerit ovat tarroja, joihin on kirjoitettu omia tägejä tusseilla, tai jokin hahmo/iskulause. Kaakeleihin voi myös tehdä kuvia tai piirroksia, jotka liimataan seinään kiinni.

Tero Karvinen, Samuli Kivinummi, muita, Tulinen virta, 2011.

Bruggen kaupunki Belgiassa on tullut kuuluisaksi siitä, että se on luvallistanut graffitien toteuttamisen joillekin paikoille. Luvallisesta graffitista on tullut ulkotilataiteen laji, jonka tuloksia esitellään myös verkkoympäristöissä.

Keskustelu töhrimisestä sekä siitä langetetut vahingonkorvaukset ja tuomiot ovat herättäneet kysymyksen ilmaisuvapaudesta sekä siitä, onko osa graffiteista katsottava ilkivallaksi kiinteistöjä vastaan vai ilmaisuvapauden ilmentymäksi ja nuorisotaiteeksi. Joillain paikoilla on pyritty muodostamaan välittävä näkökulma ja sallimaan graffiteja paikoille, jossa se ei heikennä maiseman laatua tai loukkaa kiinteistönomistajien oikeuksia. Joissakin paikoissa – esimerkiksi alikulkutunneleiden betonisiin seiniin – on saanut maalata graffiteja luvallisesti ja ohjatusti. Hollolassa pyritään lailliseen graffitiin nuorisotoimen tarjotessa mahdollisuuden laillisen graffitin tekemiselle.[20]

Vantaalla, Myyrmäen raitilla Vaskivuorentien alittavassa alikulkutunnelissa on ollut luvallista graffitia jo 1990-luvulla.[21] Seinäjoen Spr-pysäköintihallilla graffiti oli sallittua vuoteen 2002, minkä jälkeen se kiellettiin. Sittemmin pysäköintihalliin on tullut luvatonta, heikkolaatuista graffitia. Pysäköintihallin graffitin uudelleen sallimiselle on tehty verkkoadressi.^milloin?

Vuodesta 2017 lähtien Espoon länsimetron työmaa-aidoissa on ollut luvallisia graffiteja. Graffitiaita on kaikille avoin.[22][23][24][25][26]

Graffititaiteella on nykyään myös jonkin verran kaupallista kysyntää. Salon seudun Kristillisdemokraatit tilasivat Teemu Kyynäräiseltä ("Kynsä") graffiti-tyyppiset vaalimainokset jokaiselle vuoden 2008 kunnallisvaalien ehdokkaalle.[27] Vuonna 2011 Tampereen sähkölaitos puolestaan tilasi Tero Karvisen johtamalta ryhmältä graffititaidetta Tammerkosken yli johtavan Frenckellin patosillan työmaa-aitaan. Tuloksena oli kalevalahenkinen Tulinen virta -teos.[28]

• 
  Pompejista löydetty gladiaattoreita kuvaava graffiti.
• 
  Kreikkalais-roomalainen graffiti, jolla pilkattiin varhaisia kristittyjä. Tekstissä lukee: ΑΛΕΞΑΜΕΝΟΣ ΣΕΒΕΤΕ ΘΕΟΝ, Aleksamenos palvoo jumalaansa
• 
  800-luvulta peräisin oleva viikingin kaivertama graffiti Hagia Sofiassa.
• 
  Berliinin muuri, 1986.
• 
  Panoraamakuva graffitista Roomassa.
• 
  Nimimerkkien Miss Van ja Ciou graffiteja Barcelonassa.
• 
  Graffiteja Brysselissä.
• 
  Graffititaiteilija työssään Bukarestissa.
• 
  FNL-teksti 1970-luvulta Helsingin Herttoniemessä.
• 
  Graffiteja Tampereella Näsinsillan alla.
• 
  Graffitimaalaukseen käytettyjä spraypulloja.

• Banksy, Bristol, Englanti
• Jean-Michel Basquiat, 1960–1988, New York
• Keith Haring, 1958–1990, New York
• Miss Van, Toulouse, Ranska
• 3D, Brighton, Englanti
• TAKI 183, 1960-1970, New York
• EGS, Helsinki, Suomi
• Jani Tolin, Helsinki, Suomi
• Marko Saarelainen, Espoo, Suomi [29][30][31][32]

• Wild Style (1983)
• Railrun (2005)
• Bomb the System (2005)
• Friendly Fire (2005)
• Friendly Fire 2 (2006)
• Steelsmash (2007)
• Die Slow vol.1 (2007)
• Die Slow vol.2 (2008)
• Exit Throught The Gift Shop (2010)
• KCBR - Live Life Like (2013)

• Graffitisanasto
• Seinämaalaus
• Pölygraffiti
• Neulegraffiti
• Ilkivalta
• Artivismi
• Sgraffito
• Rikkinäisten ikkunoiden teoria

• Bogdanoff, Joanna: Graffiti – no name, no fame. Nikita Kulmala, 2009. ISBN 9789529218998.
• Martinez, Scape: The Art & Technique of Graffiti. Impact, 2009. ISBN 9781600610714.
• Wacławek, Anna: Graffiti and Street Art. Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-20407-8.

• Nicola Guerra: We want it all. Inside Art, 2020. Kirjan verkkoversio. (italiaksi)
• Anne Isomursu ja Tuomas Jääskeläinen: Helsinki graffiti (1998).
• Anna Jalava: Pro graffiti - turkulaisten nuorten käsityksiä nykygraffitien merkityksistä. Kuvataidekasvatus, Lapin yliopisto, 2007.
• Piritta Malinen: Kannu vie - kohti taidetta? Graffitikokemus sekä graffitin ja kuvataideopetuksen vuorovaikutus. Acta Universitatis Lapponiensis 215. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2011. ISBN 978-952-484-484-0. ISSN 0788-7604.
• Ari Saastamoinen: Räävitöntä! – Pompejilaisia graffiteja. Gaudeamus 2020.
• Petri Syrjänen: Graffiti ei ole taidetta, se on rikos (1999). Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, 1999.
• Jonna Tolonen: Madridin katujen kasvot – laiton graffiti osana Espanjan 15M-protesteja. Acta Universitatis Lapponiensis 329. 2016. ISBN 978-952-93-7235-5. ISSN 0788-7604.

• Kromi – suomalaista graffitia
• Jkl Trash – Nostalgia – suomalaista graffitia
• Graffitit – taidetta vai töhryä. Ylen Elävä arkisto
• Roope Mokka: Kadulta galleriaan. Ylioppilaslehti 19.9.2003
• Töhryjuttuja ja öistä sutinaa Yle Puhe 4.11.2014