Grace Slick

Grace Barnett Wing syntyi 30. lokakuuta 1939 Highland Parkissa, Chicagon esikaupungissa, varakkaaseen perheeseen.[1] Hän varttui Palo Altossa, Kaliforniassa.[2] Hänen isänsä Ivan oli investointipankkiiri ja äitinsä Virginia entinen näyttelijä ja laulaja. Suvun sukunimi oli alun perin norjalainen Vinje.[1] Lapsena Slick ihannoi joitakin esiintyjiä, kuten näyttelijä Betty Grablea. Hän piti myös lastenkirjojen, kuten Robin Hoodin, Liisan seikkailut ihmemaassa ja Lumikin, hahmoista, joita hän myös usein esitti ja joiksi hän pukeutui.[3]

Koulussa Slick piti kuvataiteen ja englannin kielen tunneista. Teini-ikäisenä hänet tunnettiin sarkastisesta huumoristaan.[3] Lukion jälkeen Grace kävi vuosina 1957–1958 Finch Collegea New Yorkissa ja 1958–1959 Miamin yliopistoa, josta hän valmistui taidelinjalta. Valmistuttuaan hän teki sekalaisia töitä ja kävi koelauluissa. Vuosina 1960–1963 Slick työskenteli mallina I. Magninin tavaratalossa. Hän meni naimisiin elokuvaopiskelija Gerald ”Jerry” Slickin kanssa vuonna 1961.[1]

Slick vuonna 1976

Nähtyään vuonna 1965 Jefferson Airplane -yhtyeen esiintymisen San Franciscossa Slick perusti miehensä Jerry Slickin ja tämän veljen kanssa yhtyeen The Great Society. Yhtye julkaisi singlen ”Somebody to Love” (1966) mutta hajosi pian sen jälkeen. Columbia Records julkaisi myöhemmin yhtyeen keikoista kaksi albumia.[2]

Great Societyn hajoamisen jälkeen Slickiä pyydettiin Jefferson Airplanen laulusolistiksi Signe Andersonin tilalle. Slick tuli yhtyeeseen, kun se alkoi äänittää toista albumiaan Surrealistic Pillow. Slick laulaa albumilla edellisen yhtyeensä kappaleen ”Somebody to Love” ja itse tekemänsä laulun ”White Rabbit”, joka yhdistää huumeiden käytön ja Liisan seikkailut ihmemaassa. Kummastakin kappaleesta, kuten myös albumista, tuli top-10-hittejä vuonna 1967.[2]

19. lokakuuta 1969 esiintyessään The Dick Cavett Show’ssa Slickistä tuli ensimmäinen, joka sanoi sanan ”vittu” (engl. fuck) Yhdysvaltain televisiossa.[4]

Voimakasäänisestä Grace Slickistä tuli Jefferson Airplanen saaman huomion polttopiste, ja hän lauloi kaikkiaan kahdeksalla yhtyeen albumilla vuoteen 1973 saakka. Slick teki myös albumin Sunfighter (1971) Airplane-kitaristi Paul Kantnerin kanssa sekä albumin Baron Von Tollbooth & the Chrome Nun (1973) Kantnerin ja David Freibergin kanssa. Slickin ensimmäinen sooloalbumi Manhole julkaistiin 1974.[2]

Jefferson Airplane hajosi vuonna 1972. Kantner ja Slick perustivat sen pohjalta yhtyeen Jefferson Starship, jonka esikoisalbumi Dragon Fly ilmestyi vuonna 1974. Yhtye menestyi listoilla hyvin 1970-luvulla. Slick jätti yhtyeen väliaikaisesti ja julkaisi sooloalbumit Dreams (1980) ja Welcome to the Wrecking Ball! (1981). Sen jälkeen hän palasi yhtyeeseen sen seuraaville albumeille. Slickin neljäs sooloalbumi Software julkaistiin vuonna 1984. Slick jätti Starshipiksi nimensä lyhentäneen yhtyeen lopullisesti vuonna 1988. Vuonna 1989 Jefferson Airplane koottiin uudelleen, ja yhtye teki kiertueen ja albumin.[2]

Slick jätti esiintymiset 1990-luvulla. Hän pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1996 ja julkaisi omaelämäkertansa Somebody to Love? vuonna 1998. Slickin urasta julkaistiin kokoelma-albumi The Best of Grace Slick vuonna 1999.[2] Vuonna 2010 Slick julkaisi kappaleen ”The Edge of Madness” auttaakseen kalastajia, joiden työtä Meksikonlahden öljyonnettomuus vaikeutti. Slick teki singlen Michelle Mangionen kanssa, ja sillä esiintyy yli 20 muusikkoa.[3]

Slick vuonna 2008

Grace Slickin ensimmäinen aviomies oli Jerry Slick, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1961. Grace on myöhemmin kuvaillut avioliittoa intohimottomaksi. Liitto oli ohi vuonna 1967, ja avioero astui voimaan vuonna 1971. Slick sai kitaristi Paul Kantnerin kanssa vuonna 1971 tyttären nimeltä China. Slick joi noihin aikoihin runsaasti ja ajoi humalassa hengenvaarallisen autokolarin toukokuussa 1971. Slick meni vuonna 1976 naimisiin valaistusohjaaja Skip Johnsonin kanssa.[1] He erosivat vuonna 1994.[3]

Musiikkiuransa jälkeen Slick on omistautunut maalaamiselle. Hän on esimerkiksi maalannut muotokuvia vanhoista muusikkoystävistään.[1]

Vuonna 2017 Slick myönsi Chick-fil-A-pikaruokalaketjulle luvan käyttää Jefferson Starshipin kappaletta ”Nothing’s Gonna Stop Us Now” televisiomainoksessa, mutta koska hän on eri mieltä Chick-fil-A:n mielipiteestä koskien samaa sukupuolta olevien avioliittoa, hän päätti antaa kaikki sopimuksesta saadut rahat Lambda Legal -järjestölle, joka edesauttaa HLBT-ihmisten kansalaisoikeuksia ja kaikkia, joilla on HIV.[5]

• Manhole (1974)
• Dreams (1980)
• Welcome to the Wrecking Ball! (1981)
• Software (1984)