Taidegrafiikka

Pääartikkeli: Monotypia

Monotypia on teknisesti yksinkertaisin taidegrafiikan muoto, jossa tasaiselle laatalle tai lasilevylle maalatusta tai telatusta kuvasta saadaan painettua ainoastaan yksi ainutkertainen vedos.

• 
  William Blake, Nebukadnessar, 1795.
• 
  Edgar Degas, Uni, 1883–1885.
• 
  Paul Gauguin, Reo Mā`ohi: Aha Oe Feii? (Mitä, oletko mustasukkainen?), 1894.

Puupiirros tunnettiin jo 800-luvulla Kiinassa ja sitä pidetään vanhimpana grafiikan menetelmänä. Siinä taiteilija kaivertaa puulevyyn kuopalle kaikki kohdat joista haluaa valkoisia, hankaa pintaan mustetta ja painaa sen paperille. Tätä sanotaan kohopainomenetelmäksi, koska muste on laatan koholla olevissa osissa.

• 
  Paul Fürst, Doctor Snabel von Rom, 1656.
• 
  Toshusai Sharaku, Otani Oniji, 1794.
• 
  Carl Moser, Riikinkukko ja kolme kirsikkaa, 1906.
• 
  Charles W. Bartlett, Surffaajia, Honolulu, 1919.

Puulevyn sijasta linoleikkauksessa käytetään linoleumia. Linoleumia on helpompi työstää, mutta siinä ei ole puulle ominaista pintarakennetta.

• 
  Ingeborg Bernhard, Männyt Provencessa, 1972.
• 
  Hartmut Josi Bennöhr, Tammi järven rannalla, ruokoja ja heijastus, 1975.
• 
  Alberto Beltrán, Ricardo Flores Magón.

Pääartikkeli: Kuivaneula

Kuivaneula on yksinkertaisin syväpainomenetelmä. Siinä kuparilevyyn raaputetaan haluttu piirros teräsneulalla. Tahnamaista painoväriä hangataan levyyn ja levyn pinta pyyhitään puhtaaksi. Väri jää piirroksen uriin, ja se voidaan painaa siitä kostutettuun paperiin prässin avulla. Outi Heiskanen on tunnettu kuivaneulagrafiikan tekijä.

• 
  Rembrandt, Ristiltä otto lampun valossa, 1654, etsaus ja kuivaneula.
• 
  Semour Haden, Auringonlasku Irlannissa, 1863, etsaus ja kuivaneula.
• 
  Wilhelm Lehmbrück, Alaston nuorukainen, 1911.

Pääartikkeli: Etsaus

Etsaus eli viivasyövytys on syväpainomenetelmistä tunnetuin. Siinä urat tehdään hapolla syövyttämällä. Kuparilevyn pinta suojataan ensin vahalla (pehmeäpohja tai kovapohja; suojamassasta riippuen), vaha raaputetaan pois viivakohdista (esim. pyöreäkärkisellä kynällä, virkkuukoukulla tai vaikka ompeluun tarkoitetulla parsinneulalla), ja levyä syövytetään happoliuoksessa niin, että metalliin jää urat.

• 
  Martin Schongauer (1446–1491), Elämää maantiellä, 1400-luku.
• 
  Rembrandt, Kolme ristiä, 1653.
• 
  Édouard Manet, Berthe Morisot.
• 
  Toni Pecoraro, Labyrintti 28, 2007, etsaus, akvatinta.

Pääartikkeli: Akvatinta

Akvatintassa painolaatan pinta peitetään ensin hienojakeisella hartsipölyllä (hyvin myrkyllistä, oltava suojanaamari, -käsineet ja -vaatteet; työ on tehtävä eristetyssä huoneessa, jossa on hyvä tuuletus). Laatan voi käsitellä myös vähemmän myrkyllisillä aineilla. Laatan voi suihkuttaa nestemäisellä, mustemaisella Akvatinta-seoksella esim. suihkepullolla tai retussiruiskulla ja kompressorilla tuuletuskaapissa. Pintaan on tarkoitus joka tapauksessa jäädä lumisademainen pisarapilvi. Levitetyn aineen annetaan kuivua hyvin. Sen jälkeen peitetään laatan eri osia suojalakalla, ja syövytetään vaiheittain niin, että ne piirroksen kohdat joihin halutaan tummimmat sävyt, ovat pisimpään ilman lakkaa. Hartsijyvästen/akvatintan kohdalle jäävät pisteet jäävät koholleen, pitävät painopaperin sileänä ja antavat akvatintayölle sen ominaisen rakeisen ulkonäön. Väinö Rouvinen on tunnettu akvatintaa käyttävä graafikko.

• 
  Peter Perez Burdett, Kaksi poikaa puhaltamassa rakkoa kynttilänvalossa, 1773.
• 
  Francisco de Goya, El coloso, 1810–1818.
• 
  Mary Cassat, Kylpy, 1890/1891, kuivaneula-akvatinta.
• 
  Ruth Stahl, Portaat Siennassa, 2008.

Pääartikkeli: Mezzotinto

Mezzotintossa metallilevyn pinta rouhitaan työkalulla karheaksi, jolloin muste tarttuu siihen. Tavallisesti mezzotinto tehdään "tummasta vaaleaan", eli koko levy naarmutetaan ensin tasaisen karheaksi ja vaaleammat alueet siloitetaan viilaamalla. Työskentely on mahdollista myös toiseen suuntaan eli "vaaleasta tummaan", jolloin kuva naarmutetaan sileään metallilevyyn. Jälki muistuttaa pastelliliitujen jälkeä. Mezzotintotöissä on kuvataiteen samettisin musta sävy. Frans Toikkanen oli tunnettu Mezzotinton tekijä.

• 
  C. Corbutt, Sir William Howe, 1777.
• 
  William Ward, Richard Morton Payeriin mukaan, Lapsia lumipalloja heittämässä, 1785.
• 
  Robert Dunkarton ja William Ward W. R. Biggin mukaan, Sotilaan leski, 1800.
• 
  William Ward Robert Mullerin mukaan, George Morland, 1805.

Pääartikkeli: Carborundum

Carborundum on syväpainomenetelmä, jossa laattaa ei syövytetä tai kaiverreta, vaan kuva-aihe maalataan laatalle liiman ja carborundum-hiekan sekoituksella. Tekniikka keksittiin Yhdysvalloissa 1937 ja sitä kehitettiin Ranskassa 1960-luvulla. Suomessa se on yleistynyt taidegrafiikkaan 1980-luvun lopulla. Tuloksena saadaan usein uhkean maalauksellista jälkeä.

Pääartikkeli: Litografia

Litografia perustuu veden ja öljyn hylkimisreaktioon. Vahaliidulla piirretään kivilaatalle, jota sitten käsitellään niin että muste tarttuu vain piirustuksen kohdalle.

• 
  tuntematon taiteilija, Venäläisiä jalkaväen univormuissa 1756–1762.
• 
  J.Boström, Oulu 1840, kirjassa "Finland framställdt i teckningar" 1845–1852.
• 
  Honore Daumier Nadar nostaa valokuvauksen taiteen tasolle, 1896 (1969?)
• 
  Litografiakiviä saksalaisessa arkistossa.

Pääartikkeli: Serigrafia

Serigrafiassa käytetään painopintana pingotettua seulakangasta, joka nykyään valmistetaan yleensä polyesteristä. Painoväri painetaan seulakankaan avoimien kohtien läpi painettavalle materiaalille kumisella tai muovisella raakelilla. Andy Warhol ja useat muut 1960-luvun pop-taiteilijat käyttivät töissään serigrafiaa.

• 
  Richard Halls, juliste Bernanrd Shawn näytelmään, 1936 ja 1939.
• 
  Margret Hofheinz-Döring, Mißverständnis, 1975.
• 
  Adi Holzer, Tuli, 1975.

Tpl'a (ransk. tirée par l'artiste) tarkoittaa, että grafiikanlehti on taiteilijan itsensä vedostama. Se kirjoitetaan yleensä vasempaan alareunaan vedosnumeron jommallekummalle puolelle.

E.v. (ransk. edition variée, edition variable) tarkoittaa, että vedossarja on vaihteleva. Tällaisen sarjan vedokset poikkeavat toisistaan esimerkiksi väreiltään, tai niissä on käytetty yksilöllisiä työvaiheita variaatioiden aikaansaamiseksi.

H. C. (ransk. Hors Commerce) tarkoittaa myynnin ulkopuolella. Ne ovat yksityiseen käyttöön tehtyjä, eivät myyntiin tarkoitettuja. Näitä vedoksia voi olla varsinaisen sarjan lisäksi muutamia.