Vere Gordon Childe

Childe ryhtyi opiskelemaan antiikintutkimusta Sydneyn yliopistossa vuonna 1911. Opiskeluaikanaan hän tutustui klassiseen arkeologiaan tunnettujen arkeologien Heinrich Schliemannin ja Sir Arthur Evansin teosten kautta. Yliopistoaikana hän myös aktivoitui poliittisesti ja kiinnostui sosialismista ja marxismista. Hän tutustui marxilaisten teoreetikkojen Karl Marxin ja Friedrich Engelsin teoksiin sekä myös filosofi Hegelin marxilaisvaikutteisiin teorioihin. Childe valmistui yliopistosta vuonna 1914 ja sai lukuisia eri kunnianosoituksia ja palkintoja.

Saamansa 200 punnan stipendin avulla Childe saattoi samana vuonna jatkaa opintojaan Queen's Collegessa Oxfordin yliopistossa Britanniassa. Childe opiskeli klassista arkeologiaa ja kielitiedettä muun muassa John Beazleyn ja Arthur Evansin oppilaana. Vuonna 1915 hän julkaisi ensimmäisen akateemisen artikkelinsa "On the Date and Origin of Minyan Ware", joka ilmestyi Journal of Hellenic Studies -lehdessä. Vuonna 1916 hän sai valmiiksi lopputyönsä The Influence of Indo-Europeans in Prehistoric Greece (Indoeurooppalaisten vaikutus esihistoriallisessa Kreikassa), jossa ilmeni hänen kiinnostuksensa yhdistää filologisia ja arkeologisia todisteita.

Oxfordissa Childe oli aktiivisesti mukana sosialistisessa opiskelijaliikkeessä, joka vastusti konservatiivis-oikeistolaista yliopistohallintoa. Hänen paras ystävänsä tuona aikana oli myöhemmin aktiivisena kommunistipoliitikkona tunnetuksi tullut intialais-ruotsalaissyntyinen Rajani Palme Dutt. Ensimmäisen maailmansodan aikana Childe kampanjoi aktiivisesti vankeusrangaistukseen tuomittujen aseistakieltäytyjien puolesta. Childe itse ei kuitenkaan koskaan saanut kutsua armeijaan, todennäköisesti heikon terveytensä ja huonon näkönsä takia.

Kolmen vuoden opiskelun jälkeen Childe palasi Australiaan vuonna 1917. Hän toimi hetken latinan kielen opettajana Maryborough'ssa Queenslandissa, mutta siirtyi pian Sydneyn yliopiston St Andrew's Collegeen saatuaan sieltä viran. Sidneyssä Childe meni jälleen mukaan Australian sosialistiseen liikkeeseen ja osallistui aktiivisesti asevelvollisuutta vastustavaan toimintaan. Vuonna 1918 hän osallistui yhtenä puhujana vahvasti sosialistishenkiseen kansainväliseen rauhankonferenssiin, jossa suoraan vastustettiin Australian hallituksen suunnitelmia saattaa voimaan miesten yleinen asevelvollisuus. Uutinen Childen osallistumisesta konferenssiin tuli kuitenkin yliopiston tietoon, ja hänet painostettiin jättämään virkansa yliopistossa, etteivät hänen sosialistiset aatteensa leviäisi opiskelijoiden keskuuteen.

Koska Childen akateeminen ura oli näin päättynyt, hän päätyi etsimään töitä sosialistisesta liikkeestä. Elokuussa 1919 hänestä tuli Australian työväenpuolueen poliitikon John Storeyn sihteeri ja puheiden kirjoittaja. Puolueen voitettua New South Walesin osavaltiovaalit vuonna 1920 Storeysta tuli osavaltion pääministeri. Työskentely työväenpuolueessa antoi Childellä hyvän näköalapaikan puolueen rakenteeseen ja historiaan mutta tuotti pettymyksen. Childen mielestä poliittista valtaa saanut työväenpuolue petti sosialistiset ihanteet ja liukui kohti keskustaa ja kapitalismia. Childen poliittiset näkemykset siirtyivät yhä enemmän vasemmalle, ja hän liittyikin Australiassa kiellettyyn vallankumoushenkiseen ja antikapitalistiseen Industrial Workers of the World -järjestöön. Storey lähetti vuonna 1921 Childen Lontooseen toimimaan osavaltion tiedonantajana brittiläiselle lehdistölle. Saman vuoden joulukuussa Storey kuitenkin kuoli, ja muutamaa päivää myöhemmin osavaltiovaaleissa valta siirtyi takaisin oikeistolaisille. Uusi pääministeri George Fuller totesi Childen työn Britanniassa tarpeettomaksi, ja alkuvuodesta 1922 hänen työsuhteensa päättyi.

Todettuaan, ettei pystyisi löytämään akateemista työtä Australiassa, Childe päätti jäädä Lontooseen. Koska hänen oli aluksi vaikea saada työtä, vietti hän paljon aikaa British Museumissa ja Royal Anthropological Instituten kirjastossa opiskelemassa. Hänestä myös tuli aktiivinen jäsen Lontoon sosialistisessa liikkeessä, jossa hän tapasi muita vasemmistoaktiiveja, kuten Ramsay MacDonaldin, Aldous Huxleyn, H. G. Wellsin, H. N. Brailsfordin, Elsa Lanchesterin ja Rose Macauleyn. Childe loi yhteyksiä myös Britannian kommunistiseen puolueeseen ja kirjoitti puolueen Labour Monthly -lehteen.

Childe oli saanut mainetta "poikkeuksellisena esihistorian tutkijalupauksena", ja hän alkoi saada kutsuja muualle Eurooppaan tutkimaan esihistoriallisia esineitä. Hän matkusti vuonna 1922 muun muassa Wieniin Itävaltaan, jossa hän Luonnontieteellisessä museossa tutki aikaisemmin tutkimatonta Bukowinan Schipenitzistä (nyk. Ukrainassa) löydettyä maalattua neoliittista keramiikkaa. Tutkimustuloksensa hän julkaisi seuraavana vuonna Journal of the Royal Anthropological Institute -julkaisusarjassa. Childen palattua Lontooseen hänet palkattiin kolmen keskusta-vasemmistolaisen Liberal Partyn parlamenttiedustajan avustajaksi. Lisätuloja kielitaitoinen Childe sai tekemällä käännöksiä Kegan Paul, Trench, Trübner & Co -kustantamolle ja pitämällä toisinaan luentoja esihistoriasta London School of Economics -yliopistossa.

Childen ensimmäisen kirjan How Labour Governs julkaisi vuonna 1923 London Labour Company. Teoksessa hän tarkasteli Australian työväenpuoluetta ja sen suhdetta Australian työväenliikkeeseen. Childe uskoi, että vaaleissa valituksi tulleet sosialistit hylkäsivät sosialistiset ihanteet ja tavoittelivat henkilökohtaista hyötyä. Childen elämäkerran kirjoittaja Sally Green (1981) on todennut, että teoksella oli omana aikanaan erityistä merkitystä, koska se julkaistiin samaan aikaan kun Britannian työväenpuolueesta oli tulossa merkittävä toimija maan politiikassa ja se uhkasi entisen kahden valtapuolueen, konservatiivien ja liberaalien valta-asemaa. Vuonna 1924 työväenpuolue nousikin valtaan Britanniassa ensimmäistä kertaa.

Vuonna 1923 Childe valittiin Kuninkaallisen antropologisen instituutin jäseneksi. Samana vuonna hän matkusti Lausanneen, Berniin ja Zürichiin tutkimaan esihistoriallista aineistoa. Vuonna 1925 instituutti tarjosi hänelle virkaa instituutin kirjastonhoitajana, ja sen ansiosta hän saattoi vahvistaa yhteyksiään alan tutkijoihin ympäri Eurooppaa. Samalla hän tutustui suurimpaan osaan Britannian suhteellisen pienestä arkeologikunnasta. Hän ystävystyi muun muassa toisen marxilaisen arkeologin O. G. S. Crawfordin kanssa.

Vuonna 1925 Kegan Paul, Trench, Trübner & Co -kustantamo julkaisi Childen toisen kirjan The Dawn of European Civilisation, jossa hän kokosi yhteen vuosien tutkimustuloksensa Euroopan esihistoriasta. Julkaisu oli omana aikanaan varsin merkittävä teos, koska se loi laajempaa kuvaa Euroopan esihistoriasta, kun useimmat arkeologit keskittyivät paikallishistoriaan. Teos myös esitteli Britanniassa uuden "arkeologisen kulttuurin" -käsitteen ja ohjasi tieteenalan kehittymistä kohti kulttuurihistoriallista arkeologiaa. Childen seuraava teos The Aryans: A Study of Indo-European Origins ilmestyi vuonna 1926. Teoksessa hän käsittelee teoriaa sivilisaation leviämisestä Eurooppaan Lähi-idästä arjalaisina tunnetun indoeurooppalaisen kieliryhmän välityksellä. Myöhemmin Childe vältteli kirjansa mainintaa kansallissosialistien otettua termin "arjalaiset" käyttöön rotuopillisissa yhteyksissä. Edellä mainituissa teoksissa Childe hyväksyi maltillisen diffusionismin, jonka mukaan useimmat kulttuuripiirteet leviävät yhteisöstä toiseen, ja oli myös mahdollista, että samat kulttuuripiirteet saattoivat kehittyä itsenäisesti eri paikoissa. Tämä teoria oli ristiriidassa Grafton Elliot Smithin hyperdiffusionismiteorian kanssa, jonka mukaan kaikki samanlaiset kulttuuripiirteet olivat samaa alkuperää.

Vuonna 1927 Childelle tarjottiin vastaperustettua arkeologian professorin (Abercromby Professor of Archaeology) virkaa Edinburghin yliopistossa. Virka oli nimetty tunnetun Skotlannin esihistorian tutkijan Lordi John Abercrombyn mukaan. 35-vuotiaana Childestä tuli ainoa akateeminen esihistorian opettaja Skotlannissa. Monet Skotlannin arkeologit pitivät häntä ulkopuolisena ja vailla paikallista tietämystä Skotlannin esihistoriasta. Vihamielisyydestä ja kateuden ilmapiiristä huolimatta Childe löysi myös useita ystäviä Edinburghista, kuten Sir W. Lindsay Scottin, Alexander Curlen, J. G. Callenderin, Walter Grantin ja Charles G. Darwinin. Darwinista (Charles Darwinin pojanpoika) tuli Childen erityisen hyvä ystävä ja Childestä tuli hänen nuorimman poikansa kummisetä.

Edinburghin yliopistossa Childe keskittyi tutkimukseen. Hän kerrotaan olleen erittäin ystävällinen oppilaitaan kohtaan, mutta hänellä oli vaikeuksia esiintyä suurelle yleisölle. Childe uudisti esihistorian opetusta siten, että se alkoi rautakaudesta ja eteni kronologisesti taaksepäin aina paleoliittiselle kaudelle saakka, mitä monet opiskelijat kuitenkin pitivät hämmentävänä. Childe myös perusti Edinburghiin arkeologisen seuran (Edinburgh League of Prehistorians), jonka kautta hän otti innokkaimpia opiskelijoitaan mukaan kaivauksille ja kutsui kaupunkiin vierailevia luennoitsijoita. Childe oli varhainen kokeellisen arkeologian kannattaja, mikä näkyi myös hänen opetuksessaan. Esimerkiksi vuonna 1937 hän teki kokeita selvittääkseen paremmin lasitustekniikkaa, jota oli käytetty rautakaudella useissa Pohjois-Britannian linnoituksissa.

Childe vieraili säännöllisesti Lontoossa tapaamassa vanhoja ystäviään. Tunnetuimpia hänen ystävistään oli vaikutusvaltainen brittiläinen arkeologi Stuart Piggott, josta myöhemmin tuli Childen seuraaja professorina Edinburghissa. He olivat yhdessä vaikuttamassa siihen, että Itä-Anglian esihistoriallisesta seurasta Prehistoric Society of East Angliasta tuli vuonna 1935 valtakunnallinen järjestö Prehistoric Society. Childe valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Childe osallistui säännöllisesti konferensseihin ympäri Eurooppaan, ja hän osasi sujuvasti useita eri kieliä. Vuonna 1935 hän vieraili ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa, jossa hän vietti 12 päivää Leningradissa ja Moskovassa. Sosialistinen valtio teki häneen suuren vaikutuksen, ja hän oli erityisen kiinnostunut neuvostoliittolaisesta arkeologiasta.

Palattuaan Britanniaan hänestä tuli äänekäs Neuvostoliiton puolestapuhuja, joskin hän suhtautui hyvin kriittisesti osaan Neuvostoliiton hallituksen politiikasta, erityisesti sen tekemään Molotov-Ribbentrop-sopimukseen Saksaan kanssa. Vakaumuksellisena sosialistina Childe irtisanoutui jo varhain Euroopan fasistisista liikkeistä. Erityisen raivoissaan hän oli natsien tavasta käyttää esihistoriaa arjalaisen rotutaustansa korostamiseen. Childe tuki Britannian hallituksen päätöstä taistella fasistien valtaa vastaan toisessa maailmansodassa ja oli päättänyt tehdä itsemurhan, jos natsit valloittavat Britannian. Vaikka Childe vastusti Saksan ja Italian fasisteja, hän oli myös kriittinen imperialistisille ja kapitalistisille hallituksille Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Viimeksi mainitun hän kuvasi usein olevan täynnä "iljettäviä fasistihyenoja".

Neoliittisia asumuksia Skara Braessa Orkneysaarilla, jossa Childe teki kaivauksia vuosina 1927–1930.

Childen virka yliopistossa velvoitti myös arkeologisten kaivausten tekemiseen, joita hän kuitenkin inhosi ja myös uskoi tekevänsä huonosti. Hänen opiskelijansa totesivat tämän pitävän paikkaansa, mutta toisaalta Childeä pidettiin "nerona löytöjen tulkitsemisessa". Toisin kuin monet aikalaisensa, hän merkitsi tunnollisesti ylös havaintonsa ja kirjoitti niistä säännöllisesti artikkeleita Proceedings of the Society of Antiquaries of Scotland -julkaisuun.

Tunnetuimmat kaivauksensa Childe suoritti vuosina 1927–1930 Skara Braessa Orkneysaarilla, jossa hän johti hyvässä kunnossa olevan neoliittisen kauden kylän tutkimusta. Kaivausten tulokset hän julkaisi vuonna 1931 teoksessa Skara Brae. Vuonna 1932 Childe kaivoi yhteistyössä antropologi C. Daryll Forden kanssa esiin kaksi rautakautista kukkulalinnoitusta Earn's Hughissa Berwickshiren rannikolla. Kesäkuussa 1935 hän johti Larribanin niemekelinnakkeen kaivauksia lähellä Knocksogheyä Pohjois-Irlannissa. Yhdessä Wallace Thorneycroftin kanssa Childe tutki lasitettuja rautakautisia linnoituksia Finavonissa (1933–1934) ja Rahoynissa (1936–1937) Skotlannissa.

Maeshowen neoliittinen käytävähauta Orkneyn Mainlandissä, jossa Childe suoritti kaivauksia 1954–1955.

Yliopistotyönsä ohella Childe jatkoi tutkimuksia Euroopan esihistoriasta, jotka olivat jatkoa hänen aikaisemmille julkaisuilleen. Vuonna 1928 ilmestyi The Most Ancient Near East, jossa selostettiin maatalouden ja muiden keksintöjen leviämistä Eurooppaan ja niiden yhteyttä Mesopotamiaan ja Intiaan. Vuonna 1929 ilmestyi Tonavan varren esihistoriaa kartoittava teos The Danube in Prehistory, jossa Tonavan todettiin luovan luontaisen rajan Lähi-idän ja Euroopan välille. Childe uskoi, että esihistorian aikana innovaatiot levisivät länteen päin juuri Tonavan kautta. Merkittävää teoksessa oli Childen Saksasta omaksuma "arkeologisen kulttuurin" käsite, joka mullisti brittiläisen arkeologian teoreettisen ajattelun.

Childen seuraava teos The Bronze Age ilmestyi vuonna 1930. Se käsitteli Euroopan pronssikautta marxilaisesta yhteiskuntateorian näkökulmasta. Seuraavina vuosina Childe jatkoi ahkeraa kirjallista tuotantoaan. Vuonna 1931 ilmestyi The Forest Cultures of Northern Europe: A Study in Evolution and Diffusion, vuonna 1932 The Continental Affinities of British Neolithic Pottery ja vuonna 1934 Neolithic Settlement in the West of Scotland.

Vuonna 1933 Childe matkusti Irakiin ja Intiaan, joissa hän vieraili useissa arkeologisissa kohteissa. Matkallaan hän totesi Lähi-itää käsittelevän aikaisemman teoksensa The Most Ancient Near East vanhentuneen ja julkaisi aihepiiristä vuonna 1935 teoksen New Light on the Most Ancient Near East. Teoksessa hän teki marxilais-vaikutteisia johtopäätöksiä talouden kehittymisestä. Samana vuonna ilmestyi vielä teos Prehistory of Scotland.

Childen uran tärkeimpiä teoksia oli vuonna 1936 ilmestynyt Man Makes Himself. Marxilaisen historianäkemyksen mukaisesti Childe esitti kirjassaan, että perinteinen jako esihistoriaan (kirjoittamattomaan historiaan) ja historiaan (kirjoitettuun historiaan) oli väärä ja että yhteiskunta oli kehittynyt useiden teknologisten, taloudellisten ja sosiaalisten vallankumousten kautta. Näihin kuuluivat neoliittinen vallankumous, jossa metsästäjä-keräilijät alkoivat asettua pysyviin, maata viljeleviin yhteisöihin; urbaani vallankumous, jossa kylistä muodostuivat ensimmäiset kaupungit; ja teollinen vallankumous, joka muutti tuotannon luonnetta ratkaisevasti.

Toisen maailmansodan sytyttyä Childe ei voinut matkustaa eri puolilla manner-Eurooppaa, joten hän keskittyi tutkimaan Britteinsaarten esihistoriaa. Vuonna 1940 ilmestyi teos Prehistoric Communities of the British Isles. Childen pessimismi sodan lopputulokseen sai hänet uskomaan, että eurooppalainen sivilisaatio – niin kapitalismi kuin stalinismi – olivat vääjäämättömästi menossa kohti pimeää aikaa. Näissä mielialoissa hän kirjoitti vuonna 1942 Man Makes Himself -teoksen jatko-osan What Happened in History, joka oli yhteenveto ihmiskunnan historiasta neoliittiselta kaudelta Rooman imperiumin romahtamiseen asti. Teoksen julkaisi Childen tahdosta Penguin Books -kustantamo, jolloin sitä voitiin myydä halvemmalla. Näin Childe uskoi, että tietoa voitiin levittää myös tavalliselle kansalle. Sodan aikana vuonna 1944 ilmestyivät vielä lyhyet teokset Progress and Archaeology ja täysin marxilainen, kommunistien nuorisoliitolle suunnattu The Story of Tools.

Vuonna 1946 Childe siirtyi Lontooseen, jossa hän aloitti Arkeologian instituutin (Institute of Archaeology) johtajana ja eurooppalaisten esihistorian professorina. Varmistaakseen valintansa virkaan Childe oli vältellyt arvostelemasta paheksumaansa hallituksen politiikkaa. Arkeologian instituutin oli perustanut vuonna 1937 arkeologi Mortimer Wheeler, mutta vuoteen 1946 sen toiminta perustui pääasiassa vapaaehtoisiin luennoitsijoihin.

Childe oli opiskelijoiden keskuudessa pidetty, joskaan häntä ei pidetty erityisen hyvänä luennoitsijana. Opintojen ohjaajana ja seminaarien pitäjänä hän sen sijaan oli hyvä päästessään vuorovaikuttamaan opiskelijoiden kanssa yksilöllisemmin. Hänen suosiostaan kertoo opiskelijoiden instituutille lahjoittama Marjorie Maitland-Howardilla teetetty rintakuva. Instituutin johtajana Childe ei ollut velvollinen osallistumaan arkeologisiin kaivauksiin. Hän kuitenkin johti Maeshowen neoliittisen haudan tutkimuksia vuosina 1954–1955.

Toimiessaan instituutissa Childe jatkoi arkeologiaa ja esihistoriaa koskevien julkaisujen kirjoittamista. Vuonna 1947 ilmestyneessä, marxilaista historiakäsitystä edustavassa History-teoksessa Childe korosti, että esihistoriallista ja historiallista aikaa on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Prehistoric Migrations -teoksessa (1950) hän puolestaan esitteli näkemyksiään maltillisesta diffusionismista. Vuonna 1946 Childe julkaisi artikkelin Southwestern Journal of Anthropology -julkaisuun otsikolla "Archaeology and Anthropology", jossa hän vaati kahden tieteenalan, arkeologian ja antropologian, käyttämistä yhdessä esihistorian tutkimuksessa. Tämä näkökanta omaksuttiin myöhemmin laajasti tutkimuksessa, vuosia Childen kuoleman jälkeen. Vuonna 1956 Childelle myönnettiin Society of Antiquaries'n kultainen mitali palveluksistaan arkeologian hyväksi.

Vuonna 1952 ryhmä brittiläisiä marxilaisia historioitsijoita ryhtyi julkaisemaan Past & Present -aikakauslehteä. Myös Childe liittyi lehden toimituskuntaan. Hänestä tuli 1950-luvun alussa myös The Modern Quarterly (myöh. The Marxist Quarterly) julkaisun hallituksen jäsen. Unkarin kansannousun kukistaminen vuonna 1956 oli marxilaiselle Childelle pettymys. Neuvostoliiton toimet maassa vieraannuttivat Childen Stalinin hallinnosta, mutta eivät kuitenkaan vieneet hänen uskoaan sosialismiin ja marxilaiseen teoriaan. Hän myös säilytti kulttuuriyhteytensä Neuvostoliittoon järjestötoiminnan kautta kuolemaansa saakka.

Kesällä 1956 Childe vetäytyi Arkeologian instituutin johtajan virasta eläkkeelle vuoden ennenaikaisesti. Eläkkeelle jäädessään hän kertoi useille ystävilleen aikovansa palata Australiaan ja tavata sukulaisia ja sen jälkeen tekevänsä itsemurhan. Childe kertoi pelkäävänsä vanhenemista ja muodostuvansa taakaksi yhteiskunnalle. Hän myös epäili sairastavansa syöpää.

Lahjoitettuaan kaiken omaisuutensa ja suurimman osan kirjastostaan Arkeologian instituutille Childe palasi Australiaan huhtikuussa 1957. Sydneyn yliopisto, jossa häntä oli aikaisemmin estetty työskentelemästä, myönsi hänelle kunniatohtorin arvon. Puoli vuotta hän kiersi Australiaa tapaamassa sukulaisia ja vanhoja ystäviä. Hän piti useita esitelmiä arkeologeille ja vasemmistolaisille ja myös arvosteli Australian yhteiskunnan taantumuksellisuutta ja kouluttamattomuutta. Hän myös arvosteli Australian älymystön rasistista asennetta maan alkuperäisväestöä kohtaan.

19. lokakuuta 1957 Childe lähti kävelylle Bridal Veil Fallsissa lähellä lapsuuden kotiaan Blue Mountainsin alueella. Hän oli jättänyt hattunsa, silmälasit ja kompassin kalliolle, josta putosi tuhat jalkaa kuolemaansa. Oikeuslääkärin kuolintodistuksen mukaan putoaminen oli onnettomuus, mutta myöhemmin ilmi tulleessa kirjeessä Childe paljasti suunnittelevansa itsemurhaa.

• Childe, V. Gordon: The Danube in Prehistory. Clarendon Press, Oxford 1929.
• Childe, V. Gordon: What Happened in History. Penguin Books Ltd., Harmondsworth & New York 1942.
• Childe, V. Gordon: How Labour Governs. Melbourne University Press, Melbourne 1964 (1923).
• Daniel, Glyn Edmund & Chippindale, Christopher: Pastmasters: Eleven Modern Pioneers of Archaeology: V. Gordon Childe, Stuart Piggott, Charles Phillips, Christopher Hawkes, Seton Lloyd, Robert J. Braidwood, Gordon R. Willey, C. J. Becker , Sigfried J. De Laet, J. Desmond Clark, D. J. Mulvaney. London: Thames and Hudson, London 1989.
• Gathercole, P. & Irving, T. H. & Melleuish, G.: Childe and Australia: Archaeology, Politics and Ideas. University of Queensland Press, 1995.
• Green, Sally: Prehistorian: Biography V. Gordon Childe. Moonraker Press, Bradford-on-Avon, Wiltshire 1981. ISBN 0-239-00206-7
• Harris, David R. (ed.): The Archaeology of V. Gordon Childe: Contemporary Perspectives. Melbourne University Press, Carlton, Vic. 1994. ISBN 0-522-84622-X
• Lewis-Williams, David & Pearce, David: Inside the Neolithic Mind: Consciousness, Cosmos and the Realm of the Gods. Thames and Hudson, London 2005. ISBN 978-0500051382
• McGuire, Randall G.: A Marxist Archaeology. Academic Press Inc., San Diego 1982. ISBN 978-0124840782
• McNairn, Barbara: The Method and Theory of V. Gordon Childe. Edinburgh University, Edinburgh 1980.
• Renfrew, Colin: Archaeology and Language: The Puzzle of Indo-European Origins. Jonathan Cape Ltd., 1987. ISBN 978-0224024952
• Renfrew, Colin & Bahn, Paul: Archaeology: Theories, Methods and Practice. 4th Edition. Thames and Hudson, London 2004. ISBN 978-0-500-28441-4
• Trigger, Bruce: Gordon Childe: Revolutions in Archaeology. Thames & Hudson, London 1980.
• Trigger, Bruce G.; History of Archaeological Thought. 2nd Edition. Cambridge University Press, New York 2007. ISBN 978-0-521-60049-1

• Barton, Huw: "In memoriam V. Gordon Childe"^{[vanhentunut linkki]}. Antiquity 74. The Antiquity Trust, 2000, s. 769–770.
• Childe, V. Gordon: "Schipenitz: A Late Neolithic Station with Painted Pottery in Bukovina". The Journal of the Royal Anthropological Institute of Great Britain and Ireland 53. Royal Anthropological Institute, 1923, 263–288.
• Childe, V. Gordon: "Retrospect"^{[vanhentunut linkki]}. Antiquity 32. The Antiquity Trust, 1958, s. 69-74.
• Childe, V. Gordon: . "Prehistory and Marxism". Antiquity 53. The Antiquity Trust, 1979 (1949), s. 93–95.
• Faulkner, Neil: "Gordon Childe and Marxist Archaeology"^{[vanhentunut linkki]}. International Socialism 116. Socialist Worker's Party, London 2007, s. 81–106.
• Gathercole, P.: "'Patterns in Prehistory': An Examination of the Later Thinking of V. Gordon Childe". World Archaeology 3 (2). Routledge, London 1971, s. 225–232.
• Sherratt, Andrew: (marraskuu 1989). "V. Gordon Childe: Archaeology and Intellectual History". Past & Present 125. Oxford University Press, Oxford 1989. s. 151–185.
• Thomson, George: "Review of V.G. Childe's History". The Modern Quarterly 4. 1949, s. 266–269.
• Tringham, Ruth: "V. Gordon Childe 25 Years after: His Relevance for the Archaeology of the Eighties: A Review Article". Journal of Field Archaeology. 10 (1). (Maney Publishing, 1983, s. 85–100.
• Ucko, Peter: Foreword. The Politics of the Past. Ed. P. Gathercole & D. Lowenthal, 1990, s. IX–XXI.

• Rose, Mark: Man in Fedora. Archaeology Magazine.