Goottilainen arkkitehtuuri

Goottilainen arkkitehtuuri on Euroopassa vallinnut arkkitehtuurin tyylikausi, joka seurasi romaanista ja edelsi renessanssityyliä. Sen juuret ovat 1140-luvun Ranskan arkkitehtuurissa, ja tyylilajin ensimmäisenä edustajana voidaan pitää Saint-Denisin luostarikirkkoa, josta tuli myöhemmin Ranskan kuninkaiden leposija[1]. Gotiikan myötä syntyi myös goottilaiseksi luonnehdittavaa kuvanveistoa, maalaustaidetta ja taidekäsityötä. Alppien pohjoispuolella gotiikka käsitti ajan noin 1150–1525 ja Italiassa noin 1250–1420. Britteinsaarilla varhaista gotiikan aikakautta kutsutaan nimellä Early English. Gotiikka oli vaihtelevaa, sillä sen vaiheet ja ilmentymät poikkeavat usein maakohtaisesti huomattavasti toisistaan. Goottilainen taide korosti erityisesti uskonnollisuutta.

Reimsin Notre Dame, gotiikkaa edustava katedraali.

Nimitys ”gotiikka” syntyi Italiassa renessanssiaikana kuvaamaan ”barbaarien” eli goottien rakennustaidetta. Sana on vasta myöhemmin laajentunut merkitykseltään siten, että sen käsitetään tarkoittavan myös aikakauden kuvataiteita.[1]

Tyylillisiä piirteitä arkkitehtuurissa olivat korkeutta tavoittelevat kirkot, joissa pyörökaarien tilalla olivat suippokaaret koristeineen ja tornin huippuun asetettuine ristikukkasineen. Värilliset ikkunalasit lasimaalauksineen tulivat käyttöön. Myös raatihuoneita ja muitakin rakennuksia alettiin rakennustoiminnan elpyessä valmistaa. Tunnettuja goottilaisen arkkitehtuurin tuotteita ovat muun muassa Kölnin ja Milanon tuomiokirkko, sekä Reimsin, Amiensin ja Pariisin Notre Damen katedraalit.[2]

Gotiikan aika Ranskassa

Varhaisgoottilaisella kaudella rakennustaiteen monumentit olivat suuria ja runsaasti koristeltuja luostarikirkkoja ja katedraaleja. Ensimmäiset goottilaistyyliset rakennukset eivät tuoneet mukanaan uusia kirkkomalleja, mutta arkkitehtonisesti ja rakennustekniikassa tapahtui täydellinen muutos. Vielä 1100-luvun Ranskassa katedraalit noudattivat sisätilojen käytöltään romaanisen tyylin suuntaviivoja, vasta vuosisadan lopulla jätettiin useista kirkoista pois keskikerros, niin sanottu galleriavyöhyke. Niin tuli tilaa korkeille pylväskäytäville ja kirkon keskilaivan yläosaa eli ikkunallista klerestoriota varten, jotka kapea seinänviertä seuraava käytävä, matala triforion, erotti toisistaan. Goottilainen tyyli on varhaisista rakennustyyleistä ainoa, joka on mitä suurimmassa määrin riippumaton antiikin perinteistä. Goottilainen rakennustaide kukoisti 30 ensimmäistä vuottaan ainoastaan ranskalaisessa arkkitehtuurissa, vuodet 1150–1180. Ennen vuosisadan loppua goottilainen tyyli levisi Ranskan rajojen yli ja vuoteen 1250 mennessä se oli syrjäyttänyt romaanisen tyylin melkein kaikissa Keski-Euroopan maissa. Leviämiseen saattoivat vaikuttaa tyylin sekä esteettiset että tekniset hyvät puolet. Toisaalta Ranskasta oli tullut huomattava poliittinen voimatekijä ja sillä oli tunnustettu kulttuurillinen johtoasema.[1]

Ruodeholvit ja tukipilarit ja muut rakenteet

Ruodeholvit olivat muita holvityyppejä edullisemmat. Kaariparit eli holviruoteet, jotka lävistivät vinosti toisensa, antoivat mahdollisuuden täyttää holvin lokerot myöhemmin, jolloin kaarevia rakennustelineitä, joiden varaan holvit rakennettiin, ei tarvinnut suunnitella kuin ruoteita ei koko holvia varten. Ruodeholvit rakennettiin kiilamaisista kivistä, jotka olivat kevyempiä kuin muurilaastista sekoitetusta kivimurskasta tehdyt. Myös geometrisesti säännöllisten kaarien sovittaminen erimuotoisiin tiloihin oli helpompaa. Ongelmiakin tosin oli, pitkulaisessa seinäholvissa viisto- ja seinäruoteet oli jollakin tavalla soviteltava yhteen, jotta niiden korkeus olisi sama kuin poikkiruoteiden. Tämä oli puoliympyränmuotoisten ruoteiden haittana, sillä niiden korkeuden, siis säteen, piti olla puolet niiden jännevälistä eli läpimitasta. Koska kirkon keskilaivan ikkunoita laajennettiin, rakennettiin lisätukea kirkon ulkopuolella sijaitsevilla kaarilla. Tästä tuli nimenomaan ranskalainen ominaisuus. Esimerkiksi Chartresin katedraalissa nämä tukikaaret hävittivät varhaisgoottilaiselle arkkitehtuurille tyypilliset yksinkertaiset ääriviivat ja toivat rauhattomamman siluetin, jota nykyisin pidetään tyypillisesti goottilaisena. Chartresin katedraali rakennettiin 50 vuotta myöhemmin kuin Saint-Denisin luostarikirkko, ja siitä tuli Pohjois-Ranskaan rakennettujen katedraalien alkutyyppi. Reimsin katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin 1211 noudatteli Chartresin katedraalin linjoja, mutta ikkunoiden suunnittelussa tapahtui huomattava edistysaskel. Ikkunoita ei käsitelty erillisinä kolmen ryhminä, vaan ikkunaryhmistä tuli yksikkö, jossa kuitenkin oli toisiinsa liittyvät alaosat. Tästä ruusuikkunana tunnetusta elementistä tuli tyypillinen goottilaisen arkkitehtuurin osa.[3]

Euroopan gotiikka

Ranskan ulkopuolelle rakennettiin useita goottilaisia kirkkoja. Espanjan Kastiliaan aloitettiin 1250 rakentaa Leónin katedraalia sekä Saksaan Marburgiin Elisabethkircheä 1235 ja Kölnin tuomiokirkkoa 1248. Nämä kirkot eivät paljoakaan eroa ranskalaisista. Lontoossa sijaitseva Westminster Abbey, jonka rakentaminen alkoi samoihin aikoihin 1245, poikkeaa kuitenkin huomattavasti edellisistä, vaikka siinä onkin ranskalaisia piirteitä enemmän kuin muissa Englannin kirkoissa. Myös muualle Eurooppaan rakennettiin goottilaisia kirkkoja: Italiaan Firenzen tuomiokirkko ja Sienan tuomiokirkko sekä Alankomaihin Utrechtin katedraali. Pohjois-Saksassa kehittyi ns. tiiligotiikka, jolla on ollut paljon vaikutusta Pohjoismaihin. Muun muassa Turun tuomiokirkko on rakennettu tällä tyylillä.[4]

Piirteitä

Gotiikka arkkitehtuurissa syntyi alun perin teknisenä oivalluksena, josta taiteelliset ulottuvuudet seurasivat. Ajatuksena oli solakoita pilareita ja niiden päällä kulkevia kapeita ruoteita käyttäen muodostaa rakennukselle kivirunko. Näin rakennus pysyi kasassa ilman tiiviitä seiniä ja seinät kyettiin vapauttamaan kannatustehtävästään muun muassa suurille ikkuna- ja lasirakenteille. Tyypillisiä piirteitä ovat veistoskoristelut, kolmiosainen sisäänkäynti, kapeat ja korkeat tornit sekä pyöreät, koristeelliset ruusuikkunat. Goottilainen arkkitehtuuri pyrki uskontoa korostavana tyylisuuntana "tavoittelemaan taivaita", mikä näkyy symbolisesti koko rakennuksen yleisenä korkeutena.

Eräs gotiikan tärkeimmistä tunnuspiirteistä ovat suipot holvikaaret, verrattuna romaanisen kauden pyöreisiin eli puoliympyrän muotoisiin holvikaariin. Tämä oli alun perin gotiikan rakennustekniikan sanelemaa. Puoliympyräholvikaaren korkeus määräytyy pilarien välistä niin, että holvin korkeus on puolet pilarien keskinäisestä etäisyydestä. Tämän vuoksi ei erisuuriin pilariväleihin voida rakentaa samankorkuisia puoliympyräholveja. Sen sijaan kahdesta osasta koostuvan goottilaisen suipon kaaren korkeutta voidaan säädellä muuttamalla suippoutta, ja siten erisuuriin pilariväleihin saadaan samankorkuiset holvikaaret. Tämä on erityisen tarpeellista ristiholvauksessa, jossa neljän pilarin varaan rakennetaan kahteen suuntaan holvattu katto. Romaanisilla puoliympyräkaarilla pilarien tulee olla neliömuodostelmassa, mutta goottilaisilla suippoholveilla pilarit voivat olla suorakaidemuodostelmassa, eikä pilarivälin tarvitse olla yhtä suuri molempiin suuntiin.

Gotiikan arkkitehtuuria

Katso myös

Lähteet
  • E. H. Gombrich: Maailman taiteen historia. Suomentanut Sakari Saarikivi. Porvoo: WSOY, 1980.
  • TOP, Koululaisen tietokeskus 1–8, Osa 3, Historia - Kulttuuri, Goottilainen taide 1, 2, 3 ja 4, WSOY 1980, ISBN 951-0-09275-4

Viitteet
  1. TOP 3, s. 164
  2. Yrjö Karilas (toim.): Pikku Jättiläinen, WSOY 1958
  3. TOP 3, s. 164–166
  4. TOP 3, s. 166

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.